Sivut

torstai 4. helmikuuta 2021

Onko kirjojen kirjoittaminen vaikeaa?

Kuva: Kimmo Svinhufvud

Muistan hetken varsin hyvin. Istuin pari vuotta sitten lempikahvilassani ja kirjoitin kirjaa. Kirja oli nyt ennen joulua ilmestynyt, yhdessä Urpu Strellmanin kanssa kirjoittamani
Kupliva kirjoittaminen, joka tuolloin oli siis vielä ihan kesken.

Yhtäkkiä sain itseni kiinni ajatuksesta “Kirjojen kirjoittaminen on vaikeaa.” Ei tuo ajatus varsinaisesti kirjoittamista estänyt. Tekstiä syntyi, ainakin jonkin verran. Huomasin kuitenkin lähestyväni kirjoittamista tuo ajatus mielessäni, ja tuo ajatus stressasi.

Tiedän kyllä, miksi olin alkanut tarkastella ajatuksiani tuolla lailla kriittisesti. Olin vastikään lukenut Byron Katien loistavan kirjan Loving What Is, joka on myös suomennettu tuolla samalla nimellä. Kirja rohkaisee tarkastelemaan kriittisesti niitä vakiintuneita ja usein itsestään selvinä pitämiämme ajatuksia, jotka ohjaavat toimintaamme. Tarkoitus ei ole mitenkään automaattisesti kyseenalaistaa noita ajatuksia vaan pikemminkin miettiä, ovatko ne sittenkään niin totta kuin ajattelemme ja ovatko näiden ajatusten seuraukset sellaista, mitä haluamme.


Ovatko ajatuksemme totta tai edes hyödyllisiä?

En suoraan sanottuna osaa sanoa, mistä ajatukseni “Kirjojen kirjoittaminen on vaikeaa” johtuu. Ehkä minulle on opetettu niin. Ehkä ylläpitämällä tuota ajatusta onnistun pitämään itseäni vähän erityislaatuisena ihmisenä, minähän kuitenkin olen kirjoittanut kaikenlaista. Jos heittäydyn oikein itsekriittiseksi, voin ajatella, että ajatus kirjoittamisen vaikeudesta palvelee myös asemaani kirjoittamisen opettajana: eihän helppojen asioiden opettamiseen palkata ihmisiä.

En kuitenkaan ole varma, onko lopulta hirveän hyödyllistä tai edes täysin mahdollista selvittää, mistä tuo ajatus tulee. Ajatuksethan tulevat ja menevät. Jos jokin ajatus kuitenkin pysyy, kannattaa ihan oikeasti miettiä, onko tuo ajatus totta ja mitä tuon ajatuksen uskomisesta seuraa.

Onko kirjojen kirjoittaminen sitten todella vaikeaa? Asia taitaa olla monimutkaisempi. Näyttäisi ensinnäkin, että on olemassa ihmisiä, jotka suhtautuvat kirjojen kirjoittamiseen ainakin jonkin verran mutkattomammin kuin minä.

Esimerkiksi ystäväni Katleena Kortesuo on kirjoittanut jo yli 40 tietokirjaa, ja hän on minua nuorempi! Steve Chandler taas on kirjoittanut yli 30 kirjaa, vaikka hän julkaisi ensimmäisen kirjansa vasta 53-vuotiaana. En ole kummaltakaan lukenut läheskään koko tuotantoa ja luulen, etten kaikista heidän kirjoistaan ehkä pitäisikään. Molemmat ovat kirjoittaneet kuitenkin myös todella erinomaisia kirjoja, joita olen hyödyntänyt myös opettajana. Se, että kirjoittaa paljon kirjoja, ei siis todellakaan tarkoita, että nuo kirjat eivät voisi olla hyviä.


Kirjoittaminen on kivaa

Kun mietin asiaa jonkin aikaa, päätin alkaa ajatella toisin. Päätin alkaa ajatella, että kirjojen kirjoittaminen on kivaa. Päätin myös kirjoittaa paljon kirjoja. Erilaisia kirjoja, eri ihmisten kanssa. Kenties useita kirjoja samanaikaisesti. Tämä päätös tuntuu itse asiassa toimivan ihan hyvin, sillä seuraava kirjani, yhdessä Johanna Pentikäisen kanssa kirjoittamani Riittävän hyvää kirjoittamista on jo melkein valmis ja ilmestyy toivon mukaan vielä vuoden 2021 aikana. Ja seuraavaa suunnittelen jo. Saa nähdä, mitä siitä tulee!

Ei omia ajatuksiaan pysty pelkällä päätöksellä muutamaan. Jos omien ajatusten totuutta ja niiden hyödyllisyyttä hieman pohtii, voi olla, että toimimattomista ajatuksista pystyy kuitenkin päästämään irti. Ajatus “Kirjojen kirjoittaminen on vaikeaa” ei palvele minua. Elämä ja kirjoittaminen ovat mukavampaa ilman sitä.

Onko kirjojen kirjoittaminen sitten helppoa? Luulen, että sekään ajatus ei ole ihan yksiselitteisesti tosi. Kirjojen kirjoittaminen vaatii aika paljon työtä. Jotta kirjasta tulee hyvä, siinä pitää olla myös hyvä kantava idea ja sitä pitää hioa aika lailla. Eli ei, ei se nyt helppoakaan ole. Hieman helpommaksi se muuttuu, kun hyväksyy sen, että kaikkea ei tarvitse eikä kannata tehdä itse. Ja silloinhan se sitten voikin olla ihan tosi kivaa.

 

Kimmo Svinhufvud

19 kommenttia:

  1. Kirjojen kirjoittaminen on sitä helpompaa, mitä vaikeampaa se on. Paradoksi selittyy sillä, että vaikeampi kirjoittaminen terästää mielen, mikä auttaa keskittämään ja rajaamaan. Jos kirjan kirjoittaminen on alkuunsa helppoa, se käy lopulta vaikeaksi kun käsissä on tuhansia löperöjä lauseita.

    VastaaPoista
  2. 20cric login - goldcasino.in
    The latest 25cric login - 20cric login. 20cric login. Welcome to the best casino ボンズ カジノ website and enjoy a great experience 샌즈카지노 on the 10cric login go!

    VastaaPoista
  3. ประโยชน์ ของการ เล่นพนันออนไลน์ประโยชน์ ของการ เล่นพนันนอนไลน์อย่างที่พวกเราได้บอกไปแล้วว่าการเล่นพนันออนไลน์บนเว็บไซต์นั้น pg slot สามารถเป็นวิถีทางหารายได้เสริม

    VastaaPoista
  4. ร่วมสนุกสนาน และ คว้าเงินรางวัลมากมายไปกับBETFLIX เครดิตฟรี 100 ผู้พิทักษ์ทางเหนือ กับเกมสล็อต North Guardians เป็นสล็อตจาก Pragmatic Play ที่น่าสนใจอย่างมาก และน่าเล่นมาก ๆ ในปี 2022 กราฟิก กลไก และ ฟีเจอร์ในเกมสล็อต โบนัสรูปแบบใหม่ จะทำให้เ กมสล็อต BETFLIX เครดิตฟรี 100

    VastaaPoista
  5. ปัญหาที่มักจะพบอยู่บ่อย ๆ ในการเล่นเกมพนันออนไลน์ betflix และ จะทำให้ผู้เล่นรู้สึกหัวร้อนมาก ๆ นั้นก็คือ ปัญหาสะดุดกลางคัน กำลังเล่นเข้าได้ เข้าเข็มกันทีเดียว แล้วเกิดเหตุการณ์สะดุด หรือ ว่าหลุดไปดื้อๆ ซึ่งอาการเหล่านี้ BETFLIX

    VastaaPoista
  6. สุดยอดดูหนังออนไลน์ ของแหล่งทำกำไร ที่เว็บ BETFLIX สล็อตต่างประเทศ ที่ทางเว็บ BETFLIX ได้นำเข้ามา ไว้บริการทุกๆท่าน เป็นค่ายจากต่างแดน เว็บ สล็อต ต่างประเทศ อเมริกา ที่มาควบคู่กับ PG SLOTเกมหลายๆแนว ให้ผู้เล่นทั้งหลาย ได้เลือกเข้าใช้งานกันอย่างสบายใจ PG SLOT
    ดูหนังออนไลน์

    VastaaPoista
  7. BETFLIX เครดิตฟรี 100 สล็อตเว็บตรง BETFLIX เครดิตฟรี 100 ในปัจจุบันนี้เป็นที่นิยมมาก ในกลุ่มนักเดิมพันสล็อต เพียงแค่คุณมีอุปกรณ์ที่สามารถเชื่อมต่ออินเทอร์เน็ต ไม่ว่าจะเป็น คอมพิวเตอร์หรือเล่นผ่านมือถือของคุณ ก็สามารถ สมัครสมาชิก เว็บตรง สมัครฟรี ได้ง่ายๆ หรือถ้าคุณอยากจะลองเว็บตรง สมัครฟรี เดิมพันสล็อตออนไลน์ คุณก็สามารถเข้ามา สมัครสล็อตเว็บตรงหนังใหม่ ได้ตลอด 24 ชั่วโมง แถมยังสะดวกสบาย พกพาง่าย เล่นได้ ทุกที่ ทุกเวลา

    VastaaPoista
  8. BETFLIX ยืนหนึ่งแห่งวงการสล็อต ที่มีเกมให้เลือกเล่น ครบทุกค่ายดังชั้นนำกับ สล็อตเว็บใหญ่ เว็บตรง ที่ BETFLIX มาให้บริการ ผู้เล่นทุกๆท่าน อย่างครบจบ สล็อตเว็บใหญ่ เว็บตรง คลอมคลุมภายในเว็บเดียว พร้อมรับประกัน ถึงความปลอดภัย ที่กล้าให้มากกว่า เว็บตรง100% ซึ่งเป็นความครบครัน ดูหนังออนไลน์ฟรี ที่น่าสนใจ สำหรับผู้เล่นที่อยาก เข้ามาร่วมสนุกกับทางเว็บเรา ที่มีเกมส่งตรงจากค่ายผู้ผลิต โดยตรง

    VastaaPoista
  9. Credits for sharing this convenient suggestions. It guided me a great deal in discovering as I was discovering this type of information.
    urlopner
    onlinefilmek

    VastaaPoista
  10. Credits for providing this functional data. It assisted me a great deal in knowing as I was seeking out this style of content.
    sidewalk contractors nyc
    sidewalk contractors brooklyn
    sidewalk contractors queens

    VastaaPoista
  11. Insomniasta heräten torkkuen päädyin sisäsatamaan 2006. Kirjoitan päiväkirjaa, joskus. Kaikki mikä sisälläni velloo maalautuu kesäiseen taivaan sineen. 2016 otin etäisyyttä pätkän päähän. Nyt haluan nähdä asiat läheltä, väreilyä ikuisuuden keskellä. Kuuntelen liesituulettimen huminaa, häpeän taajuiskorjainta. T. P.t.e

    VastaaPoista
  12. betflixสวัสดีสมาชิก BETFLIX ทุกท่าน หากท่านกำลังมองหา เครดิตฟรี 50 ยืนยันเบอร์ล่าสุด กับทางค่ายเกมสล็อตออนไลน์ฝาก-1รับ50-ไม่ต้องแชร์
    ค่ายดังอย่าง superslot บอกได้เลยว่าหากเข้ามาลองสัมผัสกับเกมสล็อตออนไลน์ค่ายดัง เครดิตฟรี50ยืนยันเบอร์2022ล่าสุด พร้อมกับการรับเครดิตฟรีรูปแบบใหม่ ที่ท่านจะไม่เคยพบเจอที่ไหนมาก่อนอย่างแน่นอน เครดิตฟรี 50 ยืนยันเบอร์ ล่าสุดวันนี้ เล่นได้ ถอนไปเลย คุ้มสุดๆ ไม่มีที่ไหนอีกแล้ว MEGA GAME

    VastaaPoista