Mielen liikkeet kehon runoksi – kirjoituksen ja tanssin yhteyksiä tutkimassa

Sanoitamme ja tarinallistamme elämäämme, muistot ovat tarinaa itsestämme itsellemme ja toisillemme. Hallitsen sanoilla omaa kokemustani maailmasta, selitän ja selitän, koska haluan varmistaa, että toinen varmasti ymmärtää minut oikein. 

Tanssi on kehollisuuden taidetta. Tanssiessa ei puhe hallinnoi. Kehomme liike on itsemme ilmaus näkyvässä maailmassa.

Mielen ja ruumiin yhteys on kiinnostanut minua jo vuosia. Kaipasin tanssia elämääni ja halusin kokeilla kirjoittajana jotain uutta. Kirjoittamisen aineopintojen draamakurssi tuntui sopivalta yllykkeeltä omien mukavuusrajojen ylittämiseen. Miten käsikirjoittaa tanssiteosta? Ylipäänsä draama, esitettäväksi tarkoitettu teksti, on ollut itselleni se vierain kirjoittamisen laji.

Aloimme työryhmänä ensin jutella meitä kiinnostavista teemoista ja miettiä, kuinka niitä voisi liikkeellä tutkia. Esiin nousivat tunteet, pelot, ja ikuiset teemat, kuten elämä (voidaan ymmärtää läsnäolona) ja kuolema (voidaan ymmärtää poissaolona).

 

Sini Silveri, Minna Kemppainen, Henna Hanhineva ja Päivi Mettovaara
kulttuuritalo Valveen salissa.

Liikumme yhdessä ja kirjoitamme liikkeestä nousevia ajatuksia. Olemme esimerkiksi nauhoittaneet tapaamistemme alkukeskusteluja ja sitten liikkuneet nauhoitettuun puheeseen. Olemme myös kirjoittaneet omia kehonkuviamme, eli tuntemuksista ja olemisesta lähteviä tekstejä, ja sitten tanssineet toistemme kirjoituksia.

Tutkimuskysymyksiämme ovat esim. mitä ajatuksia liikkeestä nousee, missä kohtaa erilaiset asiat tuntuvat, ja millainen on kehojemme muisti?

Linda Hartelyn somaattista psykologiaa käsittelevät teokset (mm. Body, mind and meaning, Whurr Publishers 2004) ja Jonimatti Joutsijärven kehopoetiikkaa ja kirjoittamisen ruumiillisuutta pohtivat luvut Ei mikään itsessään -tekstikokoelmassa (Sanasato 2010) ovat toimineet innoituksen lähteinä omalle käsikirjoitustyölleni.

Jokaisen työryhmän jäsenen osuus todentuu tekstien kautta, mutta myös liikkeessä. Lopullisessa teoksessa on luovasta liikkeestä nousevaa tekstiä esitettynä, mutta myös tekstin, muistojen ja keskustelujen inspiroimaa koreografiaa. Jokaisen näkemyksellä on merkityksensä. Minä olen sanataiteilijana käsikirjoittamassa monologeja ja kohtauksia, mutta ohjaus on työryhmän.

Tanssi on kehon runoa. Runo on sanojen tanssia. Tajunnanvirta on virta mielestä, muistoista ja kehosta paperiin. Luova liike on kehon tajunnanvirtaa, pidäkkeetöntä. Sen katseleminen virittää kirjoittajankin tunnekehon, minulle tanssi on ollut aina voimakas kokemus niin katsojana kuin liikkujanakin. 

Tunteen herättää myös kirjoittamisen liike, joka on hengitys keuhkoista, käsistä, selästä, kirjoittamiseen osallistuvien lihasten liike. Tarvitaan ruumiinavaus ennen kirjoittamista – kävely, juoksu, jooga, arkiset askareet kuten kahvinkeitto tai siivoaminen.

Ajattelen luovan liikkeen virtaa, sanojen virtaa, tarinoiden fragmentaarisuutta. Ajattelen ihmisen ajatuksia saarekkeina, joihin liike ja kosketus voi kasvaa siltana. Työryhmämme harjoittelunimikin on Välittävä tekijä.

Näistä mietteistä lähdemme työstämään tanssia ja sanataidetta yhdistävää teosta.

Minna Kemppainen

Syvenny kirjoittamiseen!

Professori Tuomo Lahdelma vastaa kirjoittamisen syventävästä linjasta.

Opiskelijat usein kysyvät, mitä kirjoittamisen syventävissä opinnoissa oikein tehdään.

Tämän kevään hakuilmoituksessa syventävät opinnot kuvataan kirjallisuuden oppiaineen linjaksi, jossa luova kirjoittaminen, kirjoittamisen pedagogia ja tutkimus kohtaavat toisensa. Linja sijoittuu Jyväskylän yliopiston taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokselle, mikä tuo toimintaan oman, monitaiteisen sävynsä.

Tänään pidettävä seminaari edustaa hyvin syventävien opintojen antia. Seminaarin nimenä on "OMAELÄMÄ, taide, kirjoittaminen, tutkimus". Käytännössä seminaari tarjoaa monipuolisen näkökulman elämän ja taiteen kohtauspisteistä, taiteen terapeuttisesta vaikutuksesta ja pedagogien roolista kaiken tämän keskellä. Puhujia on tullut myös Turun yliopistosta, joka toisena kotimaisena yliopistona järjestää luovan kirjoittamisen opintoja.

Professori Tuoma Lahdelma puhui seminaarissa muun muassa muistamisen yhteisöllisestä luonteesta. Kirjoittamisen tutkimuksen keskeisiksi aihepiireiksi hän nosti kirjoittamisen terveyttä ja hyvinvointia lisäävän vaikutuksen.

Mikäli syventävät kiinnostavat, kannattaa jo kirjoittamisen perusopintovaiheessa tutustua pääsyvaatimuksiin ja eri reitteihin, joita kulkemalla syventäviin voi päästä. Tämän kevään haku päättyy 1.4.2014.

Nora Ekström

Hyötyvätko organisaatiot bloggaamisesta?

Kuva: CC Steve Bridger

Kimmo Svinhufvud kysyy, miksi asiantuntijan tai sellaiseksi haluavan kannattaa pitää blogia
(http://www.kokonaisvaltainenkirjoittaminen.fi/2010/09/01/mita-hyotya-bloggaamisesta-on/)
Minä kysyin tietokirjoittamisen kurssilla, miksi organisaatiolla kannattaisi olla blogi?

Organisaatioblogille löydän ainakin seuraavat viisi hyötyä:

1) Palveluista ja tuotteista kertominen

Blogi on yksi tapa kertoa palveluista ja tuotteista. Myyntiotetta kannattaa silti varoa. Blogi ei saa tuntua markkinoinnilta. Tuotteista ja palveluista kannattaa kertoa neutraalisti, jättää superlatiivit sivuun, tarjota lukijaa hyödyttävää tietoa. Tälle niin kutsutulle sisältömarkkinoinnille organisaatioblogi on mitä oivallisin alusta.
 
2) Vuoropuhelun luominen ja ylläpitäminen

Blogi mahdollistaa vuoropuhelun ihmisten välillä. Blogissa saa olla rento, tuttavallinen ja hauska. Organisaatioblogin kirjoittajana et kirjoita neutraalia tekstiä kasvottomalle massalle, vaan kirjoitat henkilökohtaisella otteella mieluiten omalla nimelläsi. Blogista tekee blogin kommentointimahdollisuus. Blogin sielu ei ole olla business-to-business, eikä edes business-to-customers, vaan human-to-human. Ihmiseltä ihmiselle.
 
3) Asiantuntijuuden kasvattaminen

Asiantuntijat voivat blogin kautta tuoda esiin asiantuntija-alueitaan. Ja vielä parempaa – kasvattaa asiantuntemustaan. Blogi on yksi väylä verkostoitua ja saada uusinta tietoa. Blogi tarjoaa asiantuntijalle kanavan yhteydenottoihin.

4) Näkyvyyden ja tunnettuuden kasvattaminen

Hyvin huollettu, aktiivisesti päivittyvä blogi lisää tunnettuutta ja tukee positiivista brändinäkyvyyttä. Otetaanpa testi. Haluat tietää, miksi helmikuussa on ollut niin paljon pilvisiä päiviä. Googlen kärkihakutuloksien kautta päädyt sääpalveluita tarjoavan yrityksen blogiin, jossa valistunut meteorologi kertoo viime päivien pilvimassojen muodostumisen syistä. Siinäpä organisaatio paikallaan, tuumit.

5) Yrityskansalaisuus, yhteiskuntavastuu

Organisaatiollasi on sanottavaa ilmastonmuutoksesta, näppinsä pelissä nuorten työllistämisessä, näkemys juuri nyt mediassa jylläävään sähkönkulutus-keskusteluun. Kerro se blogissa! Blogi on oiva tapa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se tarjoaa yhden vaikutuskanavan. Tarttuminen ajankohtaiseen keskusteluun lisää organisaatiosi mainetta ajan tasalla olevasta, aktiivisesta ja yhteiskuntaan vaikuttavasta organisaatiosta.

Rohkenen siis vastata, että organisaatiot hyötyvät bloggaamisesta. Mutta vain tällä ehdolla: hyvä organisaatioblogi ei synny sattumalta vaan vaatii taakseen järkevät tavoitteet, systemaattista työtä ja jatkuvaa kehittämistä – aivan kuten mikä tahansa organisaation viestintäpalettiin kuuluva kanava.

Lotta

Rosoreunainen kurkistusaukko

 
Intoilen edelleen blogeista, vaikka olen puuhastellut niiden parissa yli 13 vuotta. Blogit sytyttävät, koska ne tarjoavat kurkistusaukkoja laajaan kirjoon ihmismieliä. Blogit viihdyttävät, tarjoavat tietoa ja kokemuksia, antavat vertaistukea ja inspiraatiota. Blogien elämänmaussa ja säröissä on niiden suurin viehätys: kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa.

Minulle blogit ovat olleet myös kirjoittajan sormiharjoittelua ja leikkikenttiä. Blogeissa olen voinut heittää vapaalle, kirjoittaa pilkkua viilaamatta ja sokka irti. 

Visu ja vimpaimet koristelevat sisältökakun

Olen paasannut blogien ja muun somen ilosanomaa Helsingin suomenkielisessä työväenopistossa vuodesta 2008 lähtien. Kurssien pääpaino on välineen mahdollisuuksien ymmärtämisessä ja sisällöntuottamisen arkipäiväistämisessä: blogi itsessään on vain kehikko, henkiin se herää pitkäjänteisellä työllä. Kokemukseni isojen tekstimassojen työstämisestä ja pakottautuminen kirjoittamaan ammattimaisesti, inspiraatioita odottamatta, on varmasti poikinut joukon neuvoja myös kurssilaisten käyttöön. Mikäli blogiaan aikoo tavoitteellisesti ylläpitää, kirjoitettava on silloinkin kun ei oikein olisi mitään sanottavaa.

Lempisanani kursseilla taitaa olla omaäänisyys. Ääni ratkaisee saako jatkaa esiintymistä ja jatkaako lukija lukemista. Asia ja aihe toki myös, mutta jos lukija ei pysty erottamaan blogin kirjoittajan omaa ääntä, suhteesta ei tule kovin pitkäikäistä ja sitoutunutta; mikä tahansa samaa asiaa sisältävä blogi voi hypätä tilalle.

Omaäänisyys ei synny kikkailemalla, sen saavuttaa parhaiten kun lukija haistaa ja maistaa blogikirjoittajan intohimon ja palon omaan aiheeseensa. Lukijan pitää saada vielä tunne siitä, että kirjoittaja laittaa itseään likoon, asettuu alttiiksi - kaikkea silti paljastamatta.

Omaäänisyyden lisäksi blogin on myös ulkoisesti istuttava kirjoittajan persoonaan ja haluttuun mielikuvaan siitä millainen blogi on kyseessä. Verkkolukija on raaka, hän päättää noin kahdessa sekunnissa jääkö sivulle vai huiteleeko muualle. Silmille on oltava kiinnittimiä ja mielelle koukkuja. Blogin peruselementit, yleensä sivupalkkeihin sijoitetut metatiedot, antavat yhdellä nopealla sivuvierityksellä arvokasta tietoa blogista ja sen kirjoittajasta.

Pakollisissakin kuvioissakin voi olla luova. Muinaisessa puutarhablogissani blogin arkisto oli komposti ja tuoreimmat merkinnät vastakylvettyjä.

Mitähän sille kuuluu?

Blogi ei valmistu koskaan. Parhaimmillaan se kulkee mukana elämässä ja kehittyy kuten kirjoittajansakin. Lukijalle blogikirjoittajasta voi tulla yhtäläinen tuttu kuin lempisarjan päähenkilöstä. Blogien kuvallisuus - erityisesti muoti- ja lifestyleblogirintamalla - tekee blogikirjoittajista myös kaduilla tunnistettavia. Vaikka blogien visuaalisen ilmeen trendikkyys ja käytettävyys nykyään korostuvat, lukijan sitouttaminen ei ole kiinni uusimmista sivupalkkikilkkeistä tai oman pärstän esilletuonnista: side syntyy jatkumosta. Mennessäni The Sartorialist -blogiin tiedän näkeväni Euroopan kaduilla kuvattuja tyylikkäitä pukeutujia ja klikatessani itseni Arkitehtiin, tiedän kuulevani keskiäkäisen suomalaisitalialaisen sarkastista kannanottamista.

Tarpeeseen luodut

Jo kirjoittamisen oppiaineen proseminaarityössä vuonna 2006 pohdin blogeja (Bloggaan, siis olen! Blogikirjoittamisen vaikutus identiteettiin) ja ennakoin, että blogeista tulee lähes yhtä yleisiä kuin kännyköistä. Kursseilla blogien yleistyminen näkyy hyvin. Harva enää ilmoittaa vain "tykkäävänsä kirjoittaa", suurimmalla osalla blogiin on jokin selkeä tarve: se on alusta muistoille ja kokemuksille, yhteydenpitoväline muihin, tiedotuskanava asiakkaille.

Olipa blogi yksityinen tai ammatillisen profiilin nostamiseen luotu, se saa näkyvyyttä  vain pitämällä mölyä itsestään. Blogin perusosoitetta ja yksittäisten merkintöjen pysyviä linkkejä pitää jakaa ja pitää esillä omassa sähköpostiallekirjoituksessaan, omissa someprofiileissaan ja kommentoidessaan muiden blogeissa. Aktiivisuus muissa blogeissa ja jälkien jättäminen ympäri verkkoa tuo liikennettä omaankin blogiin.

Kirjoittajan matkassa -blogi sijoittuu minulle kategoriaan "vertaistukea ja tietoa". Toivottavasti blogi löytää yleisönsä ja synnyttää ympärilleen keskustelua!

Minni Niemelä

Juhlapäivä

Kuva: Panu Hämeenaho

Kirjoittajan matkassa -blogimme käynnistyi vuosi sitten.

 Hyvää Runebergin päivää!

Ne tykkää meistä!

Blogiimme liittyvä Facebook-sivu saavutti 200 seuraajan rajapyykin. Tuntui hyvältä. Työmme on huomattu. Sattumalta samoihin aikoihin vielä Ylekin kyseli blogistamme ja bloggaamisesta.

Blogin yhteydessä tykkääminen merkitsee toivoakseni myös lukemista, ainakin aihepiirin silmäilyä. Mieleen tuli Kimmo Svinhufvudin ajatus tykkäämisistä sosiaalisina sivelyinä. Jokainen silmäilijä sivelee kirjoittajan itsetuntoa. 

Svinhufvudin menestyneiden blogien rinnalla Kirjoittajan matkassa taapertaa vielä ensiaskeleitaan: ensimmäisen kirjoituksen julkaisemista on aikaa vajaa vuosi. Jokaisen askeleen ottamista on kuitenkin siivittänyt tunne lukijoista. Viimeisintä julkaisua kävi katsomassa jo yli 100 ihmistä. Vaikka yhtään kommenttia ei heruisi, tieto kävijöistäkin kantaa.

Joskus olemme jopa pyytäneet tuttaviamme kommentoimaan. Keskustelua ei ole tarpeen synnyttää väen vängällä, mutta jos tietää jollakulla olevan asiaan tuntijan tietoa ja näkemystä, haluaa sen talteen blogiin. Kirjoittajan matkassa -sivusto toimii siis paitsi kommunikoinnin välineenä myös jonkinlaisena ajatusarkistona. Ja kun kyse on tiedeyhteisöön liittyvästä blogista, ei idea opetus- ja tutkimusmateriaalin keruupaikastakaan tunnu vieraalta.

Miksi sinä kirjoitat blogia? Kuinka usein palaat vanhoihin merkintöihisi? Kuinka tärkeitä lukijat ovat: odotatko kommentteja kuin kirjailija ensikritiikkiä (eteisessä, postilaatikon alla nukkuen)?

Oman vastauksensa ainakin osaan kysymyksistä on luvannut antaa Minni Niemelä, yksi tulevan kevättalven kirjoittajistamme. Minni sopii pian vuoden täyttävän blogimme profiilin hyvin, onhan tarkoituksemme myös tuoda esiin, millaisiin työtehtäviin kirjoittamisen opiskelijat sijoittuvat. Niemelän tapauksessa kävi niin, että hän huomasi maisteriopintojen vielä ollessa kesken harrastuksen muuttuneen työksi. Nykyään hän opettaa ”bloggaamista ja muuta nörtteilyä”, kuten hän itse asian muotoilee. Ehkäpä saamme häneltä pian leikki-ikään kasvavalle blogillemme jonkin neuvonkin?

Nora Ekström