Sivut

tiistai 5. helmikuuta 2013

Tervetuloa

Kirjoittamisen opinnot Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa täyttivät viime vuonna 20 vuotta. Syksyllä 1992 alkaneissa ensimmäisissä perusopinnoissa oli mukana muun muassa kirjailija Jari Järvelä.

Hänen ja kahdeksan muun kirjoittajan polkuja seurataan juhlajulkaisussamme Kirjoittajan matkassa. Tämä blogi on jatkoa tuolle teokselle. Haluamme tarjota rennon keskusteluareenan, jossa jaamme kokemuksia ja tietoa kirjoittamisesta. Haastattelemme meillä opiskelleita ja muita kirjoittamisen ammattilaisia sekä esittelemme alan tutkimusta. Artikkeleiden aiheina voivat olla esimerkiksi kirjoittamisprosessiin, työskentelytapoihin, kirjoittajaidentiteettiin tai kirjoittamisen oppimiseen ja opettamiseen liittyvät asiat.

Kirjoittajina toimivat aluksi kirjoittamisen yliopistonopettajat Nora Ekström, Panu Hämeenaho ja Anne Mari Rautiainen. Jatkossa saamme toivottavasti mukaan myös kirjoittamisen opiskelijoitamme.