Kirjoittamisen keskeiset marginaalit

”Valkoisen paperin kammo on inspiraation idioottikaksonen” 

(Gilbert Sorrentino)

Kun kolme vuotta sitten väittelin kirjallisuudesta Jyväskylässä, kirjallisuuden oppiaineessa, en voinut aavistaakaan että pääsisin kaiken sen tutkimuksen, teoretisoinnin ja kuivakkaiden niteiden lehteilemisen jälkeen opettamaan kirjoittamista. Ensi kesänä päättyvä kahden vuoden ekskursio on sisältänyt johdantokurssin lisäksi runouskurssin, luovuuskurssin ja kirjoittamisen historian lähi- ja verkko-opetusta.

Kun väitökseni käsitteli kokeellisen kirjallisuuden historiaa sekä kirjoittamisen menetelmiä ja proseduureja, on ollut yllättävää huomata, että kirjoittamisen opettaminen on sivunnut monella tavalla väitökseni aiheita. On ollut hauskaa ja jopa hämmentävää todeta, että usein juuri ne seikat, jotka akateemista kirjallisuudentutkimusta vasten katsottuna ovat tavalla tai toisella marginaalisia, tuntuvat kirjoittamisen opettamisessa oleellisilta tai luonnollisilta.

Luovuustutkimus ja luovuuden käsite ylipäätään oli pitkään kirjallisuudentutkijoiden hyljeksimää epätieteellistä spekulaatiota. Nykyäänkin luovuuden tutkimus tapahtuu enimmäkseen muualla alueilla kuin kirjallisuuden oppiaineissa. Kirjoittamisen ja kirjoituksen historiallisesti muuttuvat mediat, niiden luovat ja ”aktivoivat” suhteet kirjoittamiseen eivät myöskään ole perinteisesti kiinnostaneet sisältöihin keskittyviä kirjallisuustieteilijöitä. Menetelmät kuuluvat tietysti kirjoittamisen ytimeen. Ne voivat vaihdella yksinkertaisista luovuusharjoituksista laajoihin, teoskokonaisuuden syntyä määrääviin proseduureihin, konsepteihin ja aikataulutuksiin.

Motoksi valitussa yhdysvaltalaisen prosaistin Gilbert Sorrentinon (1929–2006) lohkaisussa yhdistyy kirjoittamisen menetelmällisyys, luovuus ja teknologisuus. Se pudottaa kirjoittamisen romantisoidusta luovuusmytologiasta – inspiraation odottelusta – konkreettiseen tekemiseen. Kirjoittamaan ryhtyminen edustaa aina jonkinlaista menetelmää, periaatetta tai henkilökohtaista ”luovuusprotokollaa”, oli se sitten kuin piilossa tahansa. Luovuus on aina käyttövalmiina. Kirjoittamisen kannalta kirjoittaja ei ole koskaan marginaalissa.

Luovuus vaatii myös lepovaiheen. Jokainen valitkoon sille sopivan vuodenajan, mutta kirjoittamisen opettajat vetäytyvät joulutauolle viikonvaihteen tienoilla ja palaavat loppiaiseen mennessä. 

Rauhallista lomaa!

Juri Joensuu