Sivut

perjantai 6. syyskuuta 2019

Mikä naurattaa?

Tänä syksynä JYAY:n kirjoittamisen ja draamakasvatuksen opiskelijoilla on mainio mahdollisuus saada sketsinsä ammattiteatterin lavalle. Teatteri Eurooppa Neljä hakee sekä sketsejä että sketsi-ideoita kevään show'hun, ja haku on auki syyskuun ajan.

Millaisia sketsejä toivotte, tuottaja Kimmo Suortamo?

”Sketsihän on ihan oma taiteenlajinsa: pidempi kuin vitsi mutta lyhyempi kuin novelli tai näytelmä. Wikipedian määritelmän mukaan sketsi on 'tilannekomiikan varaan rakentuva yleensä kestoltaan lyhyt komediallinen esitys' eli toivomme juurikin napakoita ja hauskoja ideoita, jotka voidaan esittää näyttämöllä. Aihepiiriltään toivomme juhliin tai yleensä elämän kohokohtiin liittyviä tekstejä, mutta toki luemme mielellään myös sketsejä mistä aiheista vaan maan ja taivaan väliltä. Sketsin ei tarvitse välttämättä olla edes kokonaan valmiiksi kirjoitettu, ideakin riittää.”

Mitkä ovat hyvän sketsin elementit?

”Juuri edesmennyt sketsiviihteen mestari Jukka Virtanen on todennut, että 'tekstin ei aina tarvitse olla niin viimeisen päälle viisas, yksinkertainenkin teksti voi toimia muun kokonaisuuden yhteydessä'. Itse lisäisin vielä, että yksinkertaisuus on usein jopa valttia; liian monimutkainen kuvio voi estää jutun aukeamista. Toki joku pointti pitää olla jokaisella sketsillä. Hyvä sketsi aukeaa kerralla, naurattaa oivalluksellaan ja kasvaa loppua kohti. Lisäksi se päättyy riittävän nopeasti eikä jää toistamaan itseään. Parhaimmillaan sketsi myös yllättää eli kääntää tilanteet tavalla, jota katsoja ei osannut odottaa.”

Mikä on hauskaa?

”Se on hyvin persoonakohtainen kysymys eikä varmaankaan yhtä vastausta ole. Yleisellä tasolla kaikkien mielestä hauskaa huumoria voi löytyä esimerkiksi piintyneistä käsityksistä, stereotypioista, sukupolvien kohtaamisista tai vaikkapa mieltymyksistä. Myös sukupuolierot ja ihmissuhdekiemurat yleisellä tasolla ovat yleensä asioita, joista löytyy samaistumispintaa useimmille. Ja lähes kaikista elämän osa-alueistahan löytyy hauskuutta, kun katsoo vähän eri näkökulmasta ja uudesta vinkkelistä!”

Missä menee hyvän maun raja? Mille voi nauraa?

”Ammattikoomikoiden mukaan mille vain voi nauraa, mutta se vaatii kyllä jo sitten taitoa, pelisilmää ja rohkeuttakin. Huumori ei saa kuitenkaan mennä ilkeyden puolelle tai kohdistua puolustuskyvyttömään. Esimerkiksi satiiri kohdistuu määritelmänsä mukaan aina ylempään tahoon, eli valtaapitäviä voi mollata rajustikin, mutta yhteiskunnan heikompia ei. Omasta mielestäni hyvän maun raja menee juurikin siinä, että ei pilkata tai loukata ketään, vaikka tälle hyväntahtoisesti nauretaankin.”

Karmein sketsikokemuksesi?

”Pahimpia ovat sellaiset sketsit, jotka eivät oikein tunnu etenevän mihinkään ja kestävät tuhottoman pitkään: samaa asiaa jauhetaan ees ja taas eikä tajuta lopettaa, vaikka vitsi tuli jo kerrottua useampaankin kertaan. Vielä pahempaa on, jos sketsin idea ei aukea katsojalle ollenkaan tai mennään mauttomuuden puolelle. Kaiken kaikkiaan tylsät, tyylittömät ja myötähäpeää aiheuttavat sketsit ovat sellaisia, joista on jäänyt epämukava olo ja ne on halunnutkin unohtaa pian.”

Miten löytää sketsi-ideoita?

”Sketsi-ideoitahan on maailma pullollaan, kun vain osaa katsoa ja nähdä asioita vähän eri kulmista! Sketsin kirjoittaminen ei ehkä olekaan niin paljon jonkin uuden asian kuin uuden näkökulman keksimistä. Kannattaa siis kulkea avoimin mielin ja silmin ja pohtia ihmisten tekoja, niiden taustoja ja vaihtoehtoisia toimintamalleja: entäs jos tuo tekisikin noin tai näin, jos tämä tilanne tapahtuisikin tuolla tai siellä...? Tilannekomiikkaa tapahtuu meille kaikille varmaan päivittäin, kunhan sen vain näkee sellaisena!”

Minkä neuvon annat kirjoittajille?

”Jos jokin tilanne tai asia tuntuu itsestä hauskalta, se on sitä todennäköisesti myös jonkun muun mielestä. Ainoa selkeä kriteeri on, että liian sisäpiirijuttuja ei kannata kirjoittaa laajalle yleisölle; aina pitää olla sen verran kosketuspintaa, että satunnainen katsojakin ymmärtää mistä on kysymys. Teatterille kirjoittamisessa on lisäksi vielä se ero, että näyttämöllä tulkinta saa useita lisätasoja: puvut, äänet, näyttelijöiden karakterisointi ym. Näin ollen paperilla ihan suht ok, ei niin haha-hauska teksti saattaa lavalla herätä aivan uudella tavalla henkiin ja olla hulvaton naurupommi näyttelijöiden esittämänä.”


Yönäytös © Jiri Halttunen

Lisätietoa sketsihausta, palkkioista ja JYAY:n opiskelijoille luodusta sketsikirjoittamisen tukipaketista löytyy Facebookista Kirjoittajan matkassa -sivulta.