Sivut

torstai 21. maaliskuuta 2013

Palautetta koulutuksessa ja kotona


Aki Ollikaisen (s. 1973) esikoisromaani Nälkävuosi (Siltala) voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2012.

Milla Ollikaisen (s. 1974) esikoisromaani Veripailakat ilmestyy syksyllä 2013 Liken kustantamana. Käsikirjoitus voitti Liken ja Suomen dekkariseuran Rikos kannattaa -kilpailun vuonna 2012.

Ollikaiset asuvat tällä hetkellä Eeva Joenpellon kirjailijakodissa Sammatissa.



 Aki: Kirjoitin ensimmäiset liuskat Nälkävuodesta alunperin Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston Kirjoittamisen opinnoissa romaanikurssille. Aihe toki oli tuolloin ollut mielessä jo jonkin aikaa. Sain tekstistä kannustavaa palautetta, mikä innosti osaltaan jatkamaan kirjoittamista. Muutenkin kirjoittajakoulutuksessa saamani palaute oli suurelta osin positiivista, ehkä enemmänkin olisi voinut tulla kriittistä palautetta.


Romaanikurssilla syntyi myös Nälkävuoden synopsis. Yksittäisistä ohjeista mieleen jäi Pauliina Vanhatalon kehoitus kiinnittää huomiota siihen, etteivät Mataleenan, Marjan ja Juhon hahmot jää liian ohuiksi säätyläisveljesten rinnalla. Mitä pidemmälle käsikirjoitus eteni, sitä enemmän ongelma näytti olevan päinvastainen.

Milla: Veripailakoiden ensimmäiset parikymmentä liuskaa syntyivät Marita Kärkkäisen pitämälle romaanikurssille toukokuussa 2012. Liken kilpailu oli julkistettu maaliskuussa, ja Kärkkäinen kannusti osallistumaan. Suhtaudun yleensä teksteihini lamauttavan ylikriittisesti enkä oikein usko kehuja, mutta kurssilla tuli tunne, että nyt kannattaisi tosissaan yrittää.

Jatkoin tekstiä itsenäisesti aineopinnoissa. Palautin Johanna Hulkolle luettavaksi suunnilleen kolmasosan käsikirjoituksesta kesäkuussa. Hulkon palautteesta päällimmäiseksi jäi mieleen lausahdus: Nyt pidät vaan pään kylmänä ja kirjoitat tekstin valmiiksi. Ne olivat oikeat sanat juuri siihen kohtaan; olin hyvin lähellä luovuttamista, koska teksti ei ollut mielestäni tarpeeksi hyvä kilpailuun.

Ollikaisten perheessä palaute on myös perheen sisäinen asia.

Aki: Nälkävuotta kirjoittaessani luetutin joka ilta kirjoittamani pätkät Millalla. Palautteen saaminen tuoreeltaan tuntui tärkeältä. Halusin olla koko ajan varma, että olen menossa oikeaan suuntaan.

Milla: Dekkaria kirjoittaessani en ole kovin usein pyytänyt Akia lukemaan tekstiä, koska laji on hänelle vieras. Akilta tarvitsemani palaute on oikeastaan vertaistukea; että kotona on joku, jolle voi puhua kirjoittamisesta – siis valittaa, kun se ei suju. Mutta aina silloin tällöin Aki löytää tekstistäni jotain sellaista hyvää, jota en ole itse noteerannut. Se auttaa näkemään, mikä on itselle niin luontaista, ettei sitä edes tajua osaavansa.