Sivut

tiistai 15. syyskuuta 2015

Kohtaamisia tutkimusmatkalla


Karoliina Kähmi
Elokuussa julkaistu kirjoittamisen alan väitöskirjani käsitteli psykoosia sairastavien kirjallisuusterapiaa. Erityisesti keskityin siihen, miten kirjallisuusterapiaryhmässä käytettiin ja tulkittiin metaforia ja oliko metaforilla terapeuttista arvoa. Toinen tutkimuskysymykseni käsitteli niitä merkityksiä, joita ryhmän osanottajat antoivat kirjallisuusterapiaprosessille. 

Aiemmissa aihetta käsittelevissä tutkimuksissa osallistujien oma kokemus oli jätetty täysin huomiotta ja johtopäätökset tehtiin joko erilaisten psykologisten mittausten, ryhmässä kirjoitettujen tekstien tai terapeutin kokemusten pohjalta. Omassa tutkimuksessani halusinkin antaa äänen ryhmän jäsenille itselleen ja selvittää, miksi he kokivat ryhmässä käymisen merkitykselliseksi. 

Tutkimusmatkani

Olen ammatiltani kirjallisuusterapiaohjaaja ja pitänyt mielenterveyskuntoutujien kirjallisuusterapiaryhmiä jo noin kolmentoista vuoden ajan. Tutkimuksen tekeminen minua syvästi kiehtovasta aiheesta oli todella palkitsevaa, kuten myös tutkimuksen kohteena olevan ryhmän ohjaaminen. Tutkimusmatkani varrella erityisesti narratiivisia menetelmiä käsittelevät kansainväliset konferenssit sekä Taikun tohtorikoulutettavien vertaisryhmään osallistuminen olivat hyödyllisiä, samoin kuin erilaisten kirjallisuusterapiaryhmien ohjaaminen. Ohjaajani Risto Niemi-Pynttäri ja Juhani Ihanus olivat tärkeänä tukena tutkimukseni kaikissa vaiheissa. 
  
Tutkimukseni kohdistui vuoden kestäneeseen kirjallisuusterapiaryhmään, jota ohjasin itse. Ryhmän kävi loppuun asti seitsemän osallistujaa. Tutkimusaineistoni muodostuu heidän kirjoittamista runoistaan ja muista teksteistään, loppuhaastatteluista sekä omasta tutkimuspäiväkirjastani, johon reflektoin ryhmän tapahtumia ja ohjaamiseen liittyviä ajatuksia ja tunteita. Tutkimuspäiväkirjastani muodostuikin lopulta tärkeä osa tutkimustani.

Kirjoittamisen yhteisöllisyys hoitaa

Tutkimukseni tärkein tulos oli huomio yhteisöllisen kirjoittamisen terapeuttisuudesta. Kaikki ryhmäni osallistujat pitivät mukavimpina ja hyödyllisimpinä tehtävinä niitä, joissa saivat mahdollisuuden kommentoida toisten tekstejä ja jatkaa omia tekstejään toisten kommenttien pohjalta – tai  kirjoittaa kokonaan yhteistä tekstiä toisten kanssa esimerkiksi lisäämällä säkeitä runoon vuorotellen. Yhdessä kirjoittaminen, turvallinen pienryhmä ja säännölliset tapaamisajat olivat ryhmäläisten mielestä tärkeitä kirjallisuusterapian elementtejä. Ryhmän alussa ja lopussa käytetyt kuvakortit ja ryhmässä luetut ja kirjoitetut runot helpottivat metaforista kommunikaatiota. Asioita ei tarvinnut lähestyä liian suoraan ja henkilökohtaisesti, vaan yhdessä runoillen. Ryhmässä käytettiinkin usein sanaa kohtaaminen. Uudenlaisesta, merkityksellisestä kohtaamisesta ihmisten välillä kertoo myös erään ryhmäisen kirjoittama runo.

Lähemmäksi sinua
minä purjehdin
kokemuksineni.
Muistot menneestä
eivät ole aina
kauniita.
Me teemme muistoista
kauniita.

Mekin selviydymme
läpi elämän
tänä iltana
takerrun sinuun
jään viereesi