Karoliina Kähmi |
Elokuussa
julkaistu kirjoittamisen alan väitöskirjani käsitteli
psykoosia sairastavien kirjallisuusterapiaa. Erityisesti keskityin siihen,
miten kirjallisuusterapiaryhmässä käytettiin ja tulkittiin metaforia ja oliko
metaforilla terapeuttista arvoa. Toinen tutkimuskysymykseni käsitteli niitä
merkityksiä, joita ryhmän osanottajat antoivat kirjallisuusterapiaprosessille.
Aiemmissa aihetta käsittelevissä tutkimuksissa osallistujien oma kokemus oli jätetty täysin huomiotta ja johtopäätökset tehtiin joko erilaisten psykologisten mittausten, ryhmässä kirjoitettujen tekstien tai terapeutin kokemusten pohjalta. Omassa tutkimuksessani halusinkin antaa äänen ryhmän jäsenille itselleen ja selvittää, miksi he kokivat ryhmässä käymisen merkitykselliseksi.
Aiemmissa aihetta käsittelevissä tutkimuksissa osallistujien oma kokemus oli jätetty täysin huomiotta ja johtopäätökset tehtiin joko erilaisten psykologisten mittausten, ryhmässä kirjoitettujen tekstien tai terapeutin kokemusten pohjalta. Omassa tutkimuksessani halusinkin antaa äänen ryhmän jäsenille itselleen ja selvittää, miksi he kokivat ryhmässä käymisen merkitykselliseksi.
Tutkimusmatkani
Olen ammatiltani kirjallisuusterapiaohjaaja ja pitänyt
mielenterveyskuntoutujien kirjallisuusterapiaryhmiä jo noin kolmentoista vuoden
ajan. Tutkimuksen tekeminen minua syvästi kiehtovasta aiheesta oli todella
palkitsevaa, kuten myös tutkimuksen kohteena olevan ryhmän ohjaaminen.
Tutkimusmatkani varrella erityisesti narratiivisia menetelmiä käsittelevät
kansainväliset konferenssit sekä Taikun tohtorikoulutettavien vertaisryhmään
osallistuminen olivat hyödyllisiä, samoin kuin erilaisten
kirjallisuusterapiaryhmien ohjaaminen. Ohjaajani Risto Niemi-Pynttäri ja Juhani
Ihanus olivat tärkeänä tukena tutkimukseni kaikissa vaiheissa.
Tutkimukseni kohdistui vuoden kestäneeseen kirjallisuusterapiaryhmään,
jota ohjasin itse. Ryhmän kävi loppuun asti seitsemän osallistujaa. Tutkimusaineistoni
muodostuu heidän kirjoittamista runoistaan ja muista teksteistään,
loppuhaastatteluista sekä omasta tutkimuspäiväkirjastani, johon reflektoin
ryhmän tapahtumia ja ohjaamiseen liittyviä ajatuksia ja tunteita. Tutkimuspäiväkirjastani
muodostuikin lopulta tärkeä osa tutkimustani.
Kirjoittamisen
yhteisöllisyys hoitaa
Tutkimukseni tärkein tulos oli huomio yhteisöllisen kirjoittamisen terapeuttisuudesta. Kaikki ryhmäni
osallistujat pitivät mukavimpina ja hyödyllisimpinä tehtävinä niitä, joissa saivat
mahdollisuuden kommentoida toisten tekstejä ja jatkaa omia tekstejään toisten
kommenttien pohjalta – tai kirjoittaa
kokonaan yhteistä tekstiä toisten kanssa esimerkiksi lisäämällä säkeitä runoon
vuorotellen. Yhdessä kirjoittaminen, turvallinen pienryhmä ja säännölliset
tapaamisajat olivat ryhmäläisten mielestä tärkeitä kirjallisuusterapian
elementtejä. Ryhmän alussa ja lopussa käytetyt kuvakortit ja ryhmässä luetut ja
kirjoitetut runot helpottivat metaforista kommunikaatiota. Asioita ei tarvinnut
lähestyä liian suoraan ja henkilökohtaisesti, vaan yhdessä runoillen. Ryhmässä
käytettiinkin usein sanaa kohtaaminen.
Uudenlaisesta, merkityksellisestä kohtaamisesta ihmisten välillä kertoo myös
erään ryhmäisen kirjoittama runo.
Lähemmäksi sinua
minä purjehdin
kokemuksineni.
Muistot menneestä
eivät ole aina
kauniita.
Me teemme muistoista
kauniita.
Mekin selviydymme
läpi elämän
tänä iltana
takerrun sinuun
jään viereesi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti