Tarinallistaminen – pioneerityötä, gradu ja kirja

Toukokuussa 2014 Talentum Oyj julkaisi kirjani Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka. Graduni kirjoittamisen maisteriopintoihin osin samasta aiheesta oli valmistunut vain puolta vuotta aikaisemmin. Ulkoapäin saattaa näyttää siltä, että Anne se vain teki gradun ja kirjan vuodessa. Mutta eihän asia ihan niin ole, vaikka vuosi aikamoinenkin olikin! 
Pitää palata vuoteen 2006. Olin 30-vuotias ja lähtenyt Oriveden Opistoon tekemään kirjoittamisen perusopintoja. Sitä ennen olin opiskellut ammatin ja ollut vuosia työelämässä, tv- ja elokuva-alan hommissa.  Kirjoittamiseen liittyi aikoinaan nuorempana itselläni isoja esteitä. Halusin kirjoittaa, ja tehdä töitä nimenomaan luovan kirjoittamisen parissa, mutta halusin sitä niin paljon, että en uskaltanut tavoitella unelmiani.

Joka tapauksessa olin jo opiskellut Orivedellä hyvän aikaa, kun istuin vierailevan luennoitsijan Tuomo Lahdelman seurassa Oriveden ruokalassa. Olin keskustellut Tuomon kanssa Jyväskylän Yliopiston Kirjoittamisen maisteriohjelmasta. Jyväskylä oli kuitenkin minulle täysin tuntematon kaupunki ja mietin ääneen Tuomolle, että onkohan tässä nyt mitään järkeä, että kolmekymppinen ihminen juoksee täällä ympäri maata unelmiensa perässä? Tuomo totesi rauhallisesti, minkä muunkaan perässä sitä ihminen juoksisi.

Totta.

Hain ja pääsin maisteriohjelmaan. Olin graduseminaarien suurkuluttaja, todella innostunut kuulemaan muiden graduista. Ja sitten minua alkoi kiinnostaa draamallisen tarinankerronnan soveltaminen eri aloille, asiat kuten draamapedagogiikka ja elämyskasvatus. Sitä kautta kiinnostuin elämystaloudesta ja ylipäätään elämyksellisten kokemusten tuottamisesta liiketoiminnassa.

Aloitin gradun tekemisen aiheesta ja voimakkaan tarinallistamisen kipinän innoittamana samaan aikaan vuonna 2008 ryhdyin yrittäjäksi, perustin Tarinakoneen.

Tähän liittyy eräs epätoivoinen tilanne, kun tuskailin oman roolini kanssa. Mikä oikein olen? En ole kirjoittaja, en copywriter, en ole käsikirjoittaja.. mikä tämä tällainen soveltaja-sekasikiö oikein on? Yöllä heräsin ideaan. Olin raapustanut sen ruttuiseen paperiin harakanvarpain ja jatkanut uniani. Aamulla paperissa luki ”tarinallistaja”.

Ja siitä alkoi monen vuoden työ, pioneeriyrittäjän rooli ei ole se helpoin. Ei ole helppoa myydä sellaista, mikä on uutta ja vaikeasti käsitettävää. Koko ajan kehitin palveluitani, tarinallistamisen menetelmää toimivampaan ja selkeämpään muotoon. Tätä työtä tein yhdessä asiakkaiden sekä muiden palvelumuotoilun ja elämyssuunnittelun parissa toimivien kanssa.

Tarinallistamisen idea on se, että draamallisen tarinankerronnan käytänteet ovat sovellettavissa liiketoimintaan. Koko yrityksen toimintaa voidaan johtaa tarinalähtöisesti ja näin tuottaa asiakkaille kokemuksia, jotka tuntuvat tarinalta. Keskeistä on ajatus siitä, että palvelukokemus on tänä päivänä parasta markkinointia. Tarinallistamalla tuotetaan entistä inhimillisempiä ja merkityksellisempiä palvelukokemuksia – jotka näin ollen myös tavoittavat asiakkaiden tarpeet paremmin, ja myyvät paremmin.

Jossain vaiheessa tuntui, että on mahdoton yhtälö elättää itseään yrittäjänä ja samaan aikaan tehdä gradu valmiiksi. Niemi-Pynttärin Risto onneksi oli kärsivällinen mentori gradulleni, ja ymmärsi myös sen yrittäjän arkeen ja ajankäyttöön liittyvän tuskailun. Lisäksi ongelmia aiheutti riman nouseminen liian korkealle. Kustannussopimuksen saaminen samaa aihetta koskevalle kirjalle auttoi asiaa. Ymmärsin, että gradun ei enää tarvitse olla se THE gradu, jossa avaan luomaani menetelmää, vaan nyt sen roolin saakin oikea kirja.

Kirjan kirjoitusprosessi on kuin olisi junassa, joka vääjäämättä kulkee kohti lopputulosta. Aina ei välttämättä ole niin vakuuttunut siitä, että itse on tämän junan ohjaksissa. Ehkä se jatkuva itsensä ja omien ajatusten kyseenalaistaminen onkin se rankin juttu, mutta vain näin voi päästä hyvään lopputulokseen. Opettavainen prosessi oli kaiken kaikkiaan, kehityin kirjoittajana aikamoisia loikkia eteenpäin. Työ yhdessä loistavan kustannustoimittajan ja mentoreiden kanssa oli palkitsevaa.

Ehkä yllättävintä oli se, millaiseen keskittymisen tilaan upposin vuodeksi. Hoidin yrittäjänä työt ja koulutuskeikat, mutta muuten läsnäoloni tässä maailmassa tuntui olevan aika puutteellista.

Kun kirja sitten oli käsissäni, sanoisin, että olo oli kuin maratoonarilla, joka ei tajua päässeensä maaliin. Harhailee raukka maaliviivan toisella puolella hölmistyneen näköisenä: mitä tapahtui? Jonkinlainen tukiryhmä näille maaliviivan toiselle puolelle selviytyneille on kyllä paikallaan, ja onneksi on toisia kirjoittavia ihmisiä. Kuullessaan muiden kokemuksista ymmärtää, että ei ole kokemuksineen ja tuntoineen kummajainen. Vaan niin tarinallistaja kuin olenkin, olen sisimmältäni myös kirjoittaja ja elän kirjoittajan elämää. 

Anne Kalliomäki