Pyhimykset kirjoittajaa auttakoon

 

Marianne Kiskola. Kuva: Kirjapaja.

Uskoakseni jokainen kirjoittaja haaveilee ikiaikaisesta flow´sta ja innostuksen pöhinästä, joka saa kirjat syntymään itsestään. Todellisuus on luonnollisesti toisenlainen niskasärkyineen ja kirjoitusjumeineen. Meidän nykyajan kirjoittajien pulmat ovat kuitenkin melko suhteellisia kirjapyhimyksien haasteisiin verrattuna.

Kirjapyhimykset kuten mm. ekumenian ja tasa-arvon edelläkävijä Pyhä Birgitta (1303–1373) ja vastarannan kiiskien kaitsija Ávilan Teresa (1515–1582) joutuivat taistelemaan melkoisesti sekä sananvapauden että kirjoitusrauhan kanssa. Aina oli myös joku puuttumassa tekstien sisältöön, kuten Teresan ikikriitikko inkvisitio, joka olisi mieluusti moisen hurmoksen aiheuttajan vaientanut lopullisesti. Leskeksi jääneellä yksinhuoltaja-Birgitalla riitti tekemistä komennellessaan kuningas Maunu Eerikinpoikaa ja väistellessään ruttoa matkustaessaan läpi Euroopan kohti Roomaa, jossa hänen väkeviä kuvauksiaan helvetistä kirjattiin kiireellä ylös. Birgitalla olikin luovuutensa kanssa niin kiirettä, ettei hän ehtinyt itse editoida tuotoksiaan. Hänen yli 700 muistiin kirjoitetusta ilmestyksestä koottiin kahdeksasta kirjasta koostuva kirjakokoelma Pyhän Birgitan ilmestykset.

Vaikka keskiaika oli symboliikan ja pyhimysten kulta-aikaa, oli kirjoittamisen aihepiiri rajattua. Kaiken piti olla kirkon linjaa tukevaa ja sielunvihollisesta varoittelevaa. Lukijoitakin oli vähänlaisesti, sillä keskiajan kurimus oli surkastuttanut lukutaidon ja väestönkasvun. Lisäksi piti taistella jatkuvasti vikuroivien paavien ja kiukkuisten kirkonisien kanssa, jotka nuhtelivat mm. Teresaa ”levottomaksi ja tottelemattomaksi lapseksi, joka kuvitteli olevansa opettava professori”. Siinä sivussa piti perustaa kymmeniä luostareita ja hillitä innostuneita faneja sekä liikkua vain öiseen aikaan, jottei olisi aiheuttanut mellakoita. Voineekin tehdä johtopäätöksen, että näiden kirjapyhimysten suurimpia murheenaiheita eivät olleet kirjoittajan blokit?

Kun vilkaisee kirjapyhimysten tuotantoon – tai siihen, mitä noista ajoista on (kiitos luostareiden) säilynyt – on helppo huomata, miksi heidät yhä muistetaan. He olivat tavattoman ahkeria! Heillä oli myös valtavan laaja yleissivistys. Esimerkiksi Wikipedian kummisetä Isidorus Sevillalainen (560–636), joka kirjoitti 20-osaisen kokoomateoksen nimeltä Etymologiae, käsitteli tuossa aikansa bestsellerissä grammatiikkaa, lakia, lääketiedettä, eläimiä, uskontoa, maantiedettä, Jumalaa, enkeleitä, pyhimyksiä ja erilaisia ajanviettotapoja. Hänen tuotantonsa olikin yleisin hakuteos keskiajalla.

Kirjapyhimykset olivat siis harjoitelleet kirjoittamista tuhansia ja tuhansia liuskoja sekä uskoneet vakaasti siihen, mitä he kirjoittivat. He kokivat, että heillä on sanottavaa, eikä kirjoituspelolle ollut tilaa (vrt.inkvisitio). He myös elivät isolla liekillä, aiheuttivat hässäkkää siellä ja täällä – ja kulkivat omaa polkuaan järkähtämättömästi.

Sen lisäksi, että pyhimysten elämäntarinat voivat näin toimia kirjoittajille innoittajina, he ovat jääneet vielä konkreettiseksi avuksemme. Blokin tai iskiaksen iskiessä kirjailijaparkaan, kokonainen kirjapyhimysten armeija on valmiina auttamaan. Nämä ykkösluokan soturit ovat kuulolla, kun kirjoittajakammiosta kohoaa hätähuutoja ja esirukouspyyntöjä. He ovat valmiita viemään avunpyynnöt suuremmille voimille.

Ja käyköön niin: flow saapukoon kirjoittajakammioon, rauha kirjoittajan mieleen ja ahkeruus täyttäköön kirjahyllyt!

 

 Marianne Kiskola

24 pyhimystä pahan päivän varalle (Kirjapaja 2021) on tietokirjailija Marianne Kiskolan kymmenes tietokirja. Kiskola on valmistunut Jyväskylän yliopistosta kirjoittamisen maisteriksi. Teoksen on kuvittanut joensuulainen kuvataiteilija Katja Kouvalainen.