Kirjoittamista neljännellä tunnilla heti ruokailun jälkeen

”Muista ottaa äidinkielen vihko huomenna mukaan. Aloitamme fantasiatarinan suunnittelun.” Neljä huutaa ”jee”. Kolme hymyilee. Kaksi irvistää. Loppujen ilmeistä en ota tolkkua. Sydän on onnellinen neljästä ”jee”-huudosta, niin ja niistä hymyistäkin. Opetan kirjoittamista 12-vuotiaille. Opetan muutakin, olen luokanopettaja, mutta kirjoittamisen opettaminen on parasta. Ehkä minulla on joku pieni filosofiakin, ajatusmalli ainakin. En rajoita, paitsi väkivaltaa. Annan aikaa. Ja ehkä tärkeimpänä: tarina on tärkein. Kielitieto ja käsiala saavat onnistua tai sitten eivät. 

Seuraavat voisivat olla ohjeitani kirjoittamista harjoittelevalle alakoululaiselle:

1. Aluksi vain kirjoita. Yksittäisiä sanoja, mitä tahansa mieleesi tulevaa.  Selkeät lauseet, tekstin pituus, tyyli, kappalejako ja oikeinkirjoitus tulevat sitten myöhemmin. 
2. Kirjoittamisen ei tarvitse olla yksinäistä. Juttele muiden kanssa, vaihda ideoita ja ole kuulolla. 
3. Vaikeudet kuuluvat kirjoittamiseen. Melko harvoin kaikki tipahtaa vain itsestään paperille. Suoranainen epätoivokin on mahdollista. Sen jälkeen on mahtavaa saada kaikki loksahtamaan paikoilleen.
4. Teksti koostuu alusta, kehittelystä, huippukohdasta ja lopetuksesta. Varaa yksi sivu kullekin jaksolle, jos on vaikeaa. Rautalangasta vääntäminenkin kuuluu kirjoittamiseen.
5. Tekstin nimi ja alku ovat tärkeitä. Niillä koukutat lukijan.
6. Sinä olet sinä. Sinun tekstisi on myös näköisesi. Se ei automaattisesti ole huonompi tai parempi kuin muiden.
7. Aina et onnistu. Niin se vain on kaikessa muussakin elämässä.
8. Se, että et pidä kirjoittamisesta koulussa, ei tarkoita sitä, että et voisi pitää kirjoittamisesta. Anna sille vielä toinen mahdollisuus.

Eivät nuo oikeastaan ole hassumpia ohjeita itsellenikään, kirjoittamista harjoittelevalle 40-vuotiaalle.

Miska Vainonen,
kirjoittamiseen uteliaan kunnioittavasti suhtautuva kirjoittajan taimi

Onko tulevaisuuteni kaunompi?

Osallistuin tiistaina Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen järjestämään seminaariin Kirjoittamisen mahdollisuudet. Seminaarissa etsittiin luovia lähestymistapoja kieleen ja kirjoittamiseen. Runoilija ja sanataideohjaaja Vilja-Tuulia Huotarinen esitteli kuulijoille aukeaman muistikirjastaan, jonka alle- ja yliviivatut sanat havainnollistivat teoksen Valoa Valoa Valoa luonnosteluprosessia. Huotarinen oli luonnostellut käsin.

Myös kirjoittamisen graduvaiheen opiskelija Tiina Ali-Sisto puhui käsin kirjoittamisen merkityksestä. Ali-Sisto korosti kynällä kirjoittamisen terapeuttisuutta. Keskittymällä piirtämään sanat hitaasti, voi esimerkiksi rauhoittaa itseään.

Ali-Siston puheenvuoro palautti mieleen tutkimukset, jotka korostavat käsin kirjoittamisen ja (paremman) oppimisen yhteyttä. Esimerkiksi Anne Mangen ja Jean-Luc Velay ovat eritelleet käsin kirjoittamisen ja näppäilemisen eroja. Ilmeinen ero työtapojen välillä on ainakin siinä, mihin katse kohdistuu. Kynää käyttävän näkö- ja tuntoaistimukset ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa.

Ali-Sisto laittoi meidät kirjoittamaan nimemme ilmaan kuvitellen ensin, että teimme sen näppäimistöllä ja sitten käsin, sormemme päällä. Kokemusero oli huikea.

Samassa seminaarissa pohdittiin toisaalta myös nuorten viestinnän todellisuutta. Kielipedagogiikan professori Riikka Alanen puhui monimuotoisista tekstitaidoista ja monimediaisesta pedagogiikasta. Mieleen tulivat tabletti-tietokoneet, jollaisen olen itsellenikin viimein tilannut läppärin rinnalle. Tabletillekin voi kirjoittaa käsin, sormenpäällä tai "kynän" avulla. Otanko ominaisuuden jokapäiväiseen käyttööni? Mietin myös, onko sormella kirjoittaminen vielä intensiivisempää kuin kynän käyttäminen, näkö- ja tuntoaistimuksen lähentyessä entisestään toisiinsa?

Tervetuloa kirjoittamisen matkalle

Hae kirjoittamisen perusopintoihin 1.–30.4.2013.

Hakuohjeet