Kirjallisuuskahvilassa kirjoitetaan

Keväällä 2013 Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittaja-opinnot Helsingissä aloittaneet opiskelijat halusivat jatkaa ajatusten vaihtoa johdantokurssin jälkeen ja perustivat Facebook-ryhmän yhteydenpidon välineeksi. ”Kirjallisuuskahvilassa” on tällä hetkellä noin 20 jäsentä ja jäseneksi pääsee kuka tahansa Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa Kirjoittamisen opintoja suorittava. 

Kuvaavaa on, ettei kukaan osannut aluksi tarkkaan sanoa, mitä varten ryhmä perustettiin. Kaikilla oli kuitenkin selkeä ymmärrys siitä, että ryhmästä olisi hyötyä. 

Mikä on nopeasti toimivan sosiaalisen median merkitys opiskelulle, jos sillä tarkoitetaan klassisessa mielessä tiedon hidasta prosessoimista ja ymmärryksen kasvattamista? 2010-luvulla on osattava ilmaista itseään napakasti ja on tunnettava nettikirjoittelun mutkikas etiketti ja ennen kaikkea on ymmärrettävä, ettei viestiä voi enää hallita. Jotkut käyvät oikeudessa asti opiskelemassa sosiaalisen median syvempää olemusta.

Mutta Kirjallisuukahvila ei ole pelkästään blogikirjoittelusta keskustelevien kerho. Ryhmän jäseniä yhdistää aito ja konkreettinen ote kirjoittamiseen. Ryhmä tarjoaa välineellistä hyötyä, mutta auttaa myös solmimaan arvokkaita ihmissuhteita toisten sanataiteesta kiinnostuneiden kanssa. Yhteisön voima on sen tuottamissa ideoissa, mutta ennen kaikkea sen tarjoamassa ilmapiirissä.

Kirjallisuuskahvila vastaa, kun siltä kysytään. Kaikkien selkein tavoite on tarjota rakentava ja kannustava ympäristö, ja tähän mennessä siinä on onnistuttu hyvin: 

”Minulle tämä on ajatusten herättäjä ja ajatustenvaihtoa.”
”Mulle tää on mun eka kirjoittajayhteisö ikinä. [--] Olen kirjoittanut niin kauan kuin olen osannut kirjoittaa, ei vaan tullut mieleen, että siitä voisi puhua jonkun kanssa.”
”Siistiä.”
”Ahkerat päivitykset ovat antaneet tukea, vinkkejä ja rohkaisua kirjoittajan tien alussa, samalla myös toiminut muistutuksena keskeneräisistä opintotehtävistä. Samassa tilanteessa olevien kanssa voi vaihdella väliaikatietoja tehtävien edistymisestä.”

Kyse on siitä, miten aikansa käyttää. Sosiaalisen median aikakaudella moni tietokoneella työtä tekevä joutuu kamppailemaan ”netissä roikkumisen” ja ”tuloksen tekemisen” välillä. Kirjallisuuskahvila on ainakin yksi ryhmä, missä huvin ja hyödyn voi sujuvasti yhdistää.

Ilkka Vuorikuru

Kirjallisuuskahvila

Sanataiteen moniottelija

Lealiisa Kivikari kirjoittaa, opettaa ja esiintyy. Jalansija sekä lukijoiden joukossa että kotikaupungissa Lahdessa on löytynyt töitä tekemällä. Sanataiteen ammattilaisen työkalupakissa tärkeää on epävarmuuden sieto.

Kuva: Lasse Kantola

Runous on rakkain kirjoittamisen alue

Lealiisa on kirjoittanut monenlaista: kolumneja, pakinoita, näytelmiä, kuunnelmia, musikaaleja, blogia. Ehdottomasti rakkainta on runojen kirjoittaminen.

– Runot ovat tapani olla maailmassa. Jos on mahdollista sanoittaa jotain syvempää tästä elämästä, runous on sen muoto.

Kaksi runokirjaa julkaissut Lealiisa löysi runot jo lapsena. Tajunnan räjäytti kirjoittajille tuttu mies: Risto Ahti tuli Lealiisan äidinkielen opettajan sijaiseksi yläasteella. Mestari-kisälli-suhde on jo tovi sitten muuttunut tasavertaisemmaksi, mutta nähdyksi tulemisen tunnetta ei helposti unohda. Kirjoittamisen opiskelu on ollut sen jälkeen luontevaa.

Runous on ollut sopiva lähtökohta kaikelle kirjoittamiselle:

– Se on aika hyvä laji. Runo tiivistää, sanoo oleellisen.

Runouden Lealiisa mieltää vapaan kirjoittamisen alueeksi, kolumnit puolestaan edustavat positiivista rutiinia: julkaisupaikka Etelä-Suomen Sanomissa odottaa tekstiä kerran kuukaudessa.

– Kolumneja teen mielelläni, niissä on mahdollisuus herättää keskustelua. Kirjoittajat tarvitsevat näkyvyyttä, kolumnien kautta olen näkyvä.

Kohtaaminen on tärkeää

Lahdessa Lealiisa on tuttu kirjoittamisen ohjaaja.

– Tänä vuonna opetan yhden koulun kaikille kutosille kymmenen tuntia runoutta.

Mieluiten Lealiisa työskentelee juuri lasten ja nuorten kanssa. Paras kohderyhmä on se, jota monet karttavat: yläasteikäiset.

Vuosien varrella on kokemus karttunut ja oppeja jaettavaksi asti.

– Tärkeintä on kohtaaminen, että ottaa tosissaan ja kuuntelee. Yhden asian haluan erityisesti jakaa kaikille ohjaajille: luokasta en halua kuulla mitään etukäteen.

Aikuisten yhteydenottojen pohjalta Lealiisa perusti tammikuussa oman runokoulunsa, jossa on ollut kymmenen innokasta opiskelijaa.

– Tykkään vastavuoroisuudesta. Kun esittää oikeita kysymyksiä, syntyy hedelmällisiä keskusteluja. Ihmisten kohtaaminen on tärkeää myös omien tekstien kautta. Kapakoista on tullut runoareenoita, mutta Lealiisan mielipaikka on toisaalla:

– Tykkään esiintyä kirkossa. Kapakassa jännittää, kirkossa ei.  Kirkossa ihmiset ovat valmiiksi virittäytyneet tietylle taajuudelle. Pääsiäisenä minulla oli 600 kuulijaa, sellaisia hetkiä runoilija saa aika harvoin.

Juuri nyt meneillään on välitila, jossa tekstit odottavat muotoutumistaan.

– Tarvitsen hiljaisuutta, aikaa ja tilaa. Tätä on siedettävä: mulla on sanottavaa ja kirjoitettavaa, vaikken juuri nyt tiedä sen muotoa.

Sanataiteen moniottelijana hän kannustaa sitkeyteen:

– Kirjoittajaksi on tosi paljon haluttava, jos kirjoittajaksi ryhtyy. Jos tosiaan haluat, älä luovuta.