Sivut

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Sanataiteen moniottelija

Lealiisa Kivikari kirjoittaa, opettaa ja esiintyy. Jalansija sekä lukijoiden joukossa että kotikaupungissa Lahdessa on löytynyt töitä tekemällä. Sanataiteen ammattilaisen työkalupakissa tärkeää on epävarmuuden sieto.

Kuva: Lasse Kantola


Runous on rakkain kirjoittamisen alue

Lealiisa on kirjoittanut monenlaista: kolumneja, pakinoita, näytelmiä, kuunnelmia, musikaaleja, blogia. Ehdottomasti rakkainta on runojen kirjoittaminen.
– Runot ovat tapani olla maailmassa. Jos on mahdollista sanoittaa jotain syvempää tästä elämästä, runous on sen muoto.
Kaksi runokirjaa julkaissut Lealiisa löysi runot jo lapsena. Tajunnan räjäytti kirjoittajille tuttu mies: Risto Ahti tuli Lealiisan äidinkielen opettajan sijaiseksi yläasteella. Mestari-kisälli-suhde on jo tovi sitten muuttunut tasavertaisemmaksi, mutta nähdyksi tulemisen tunnetta ei helposti unohda. Kirjoittamisen opiskelu on ollut sen jälkeen luontevaa.
Runous on ollut sopiva lähtökohta kaikelle kirjoittamiselle:
– Se on aika hyvä laji. Runo tiivistää, sanoo oleellisen.
Runouden Lealiisa mieltää vapaan kirjoittamisen alueeksi, kolumnit puolestaan edustavat positiivista rutiinia: julkaisupaikka Etelä-Suomen Sanomissa odottaa tekstiä kerran kuukaudessa.
– Kolumneja teen mielelläni, niissä on mahdollisuus herättää keskustelua. Kirjoittajat tarvitsevat näkyvyyttä, kolumnien kautta olen näkyvä.


Kohtaaminen on tärkeää

Lahdessa Lealiisa on tuttu kirjoittamisen ohjaaja.
– Tänä vuonna opetan yhden koulun kaikille kutosille kymmenen tuntia runoutta.
Mieluiten Lealiisa työskentelee juuri lasten ja nuorten kanssa. Paras kohderyhmä on se, jota monet karttavat: yläasteikäiset.
Vuosien varrella on kokemus karttunut ja oppeja jaettavaksi asti.
– Tärkeintä on kohtaaminen, että ottaa tosissaan ja kuuntelee. Yhden asian haluan erityisesti jakaa kaikille ohjaajille: luokasta en halua kuulla mitään etukäteen.
Aikuisten yhteydenottojen pohjalta Lealiisa perusti tammikuussa oman runokoulunsa, jossa on ollut kymmenen innokasta opiskelijaa.
– Tykkään vastavuoroisuudesta. Kun esittää oikeita kysymyksiä, syntyy hedelmällisiä keskusteluja. Ihmisten kohtaaminen on tärkeää myös omien tekstien kautta. Kapakoista on tullut runoareenoita, mutta Lealiisan mielipaikka on toisaalla:
– Tykkään esiintyä kirkossa. Kapakassa jännittää, kirkossa ei.  Kirkossa ihmiset ovat valmiiksi virittäytyneet tietylle taajuudelle. Pääsiäisenä minulla oli 600 kuulijaa, sellaisia hetkiä runoilija saa aika harvoin.
Juuri nyt meneillään on välitila, jossa tekstit odottavat muotoutumistaan.
– Tarvitsen hiljaisuutta, aikaa ja tilaa. Tätä on siedettävä: mulla on sanottavaa ja kirjoitettavaa, vaikken juuri nyt tiedä sen muotoa.
Sanataiteen moniottelijana hän kannustaa sitkeyteen:
– Kirjoittajaksi on tosi paljon haluttava, jos kirjoittajaksi ryhtyy. Jos tosiaan haluat, älä luovuta.

2 kommenttia:

  1. Olipa hauskaa kuulla kuulumisia. Kurssiteltiin yhdessä... Löysin sähköpostejakin. Vuodelta 2007. Hui! Mihin tämä kaikki aika on mennyt?

    VastaaPoista
  2. Hei Tiina. Mitä sinä olet tehnyt? Aika menee, en tiedä minne, yritän vain olla&toimia ajan aallolla.

    VastaaPoista