Sivut

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Rahasta kirjoittajan tunnustuksia



Pirkko Varjo



Kahdeksanvuotiaana aloin ajatella, että kirjoittaminen on minun kohtaloni.

Olin oikeassa: siitä, kun olin kahdeksanvuotias, on nyt tosi paljon aikaa ja olen kirjoittanut valtavat määrät, maksua vastaan.  Kirjoittamalla on hommattu talvihaalareita, maksettu asuntoa ja kesämökkiä sekä ostettu lauantaimakkaraa ja banaaneja.

Ensin oli hienoa saada kirjoituksesta maksu. Ei ollut niin väliä, mitä kirjoitti, se, että siitä maksettiin riitti tekemään kirjoittamisesta vakavasti otettavaa työtä. Voisin kirjoittaa noita yhdentekeviä kirjoituksia siihen asti, että minusta tulee oikea kirjoittaja, se, mitä olin aina ajatellut.

Totuus. Juutuin vuosikymmeniksi ammattikirjoittamisen harmaalle alueelle, sinne, mistä ei koskaan valita Vuoden Freelanceria eikä anneta tiedonjulkistamispalkintoja.  Kirjoitin havupuu-uutteen vaikutuksesta eturauhasvaivojen hoidossa, siitä miten tehdään hallittu sukupolvenvaihdos, kuinka tunnistan burnoutin ja saan kaaoksen hallintaan tai millainen on kesän aurinkolasimuoti. Esimerkiksi näistä.

Aikani – noin kaksikymmentä vuotta – kirjoitettuani aloin ajatella, että Kohtalo hyvä, ei tämä ihan sitä ole, mitä kuvittelin.

Aloin epäillä itseäni. Ehkä en haluakaan oikeasti kirjoittaa, sillä jos haluaisin, olisin yrittänyt enemmän ja paremmin.  Jospa olen vain hellinyt kirjoittamisen ideaa, kuvitelmaa kirjoittajana olemisesta? Minulta on pakko puuttua jotain sellaista, jota on niillä, minua paljon nuoremmilla, jotka julkaisevat esikoiskirjojaan ja joita ei ollut edes olemassa silloin kun minä jo tiesin, että kirjoittamisesta tulee minun työni.

Ajatus jatkui ja muuttui yhä lohduttomammaksi. Entä, jos en olekaan aito kirjoittaja? Mitä minä sitten olen? Koko identiteettini oli rakentunut sille, että olen kirjoittava ihminen. Se oli ainoa, minkä varmasti tiesin tai olin kuvitellut tietäväni.

Ei ollut kyse mistään pikkuasiasta.

Ikävä kyllä asia ei ole ratkennut suuntaan eikä toiseen. Ainoa edistyksen merkki ja mahdollisuus on se, että aloitin tänä syksynä kirjoittamisen perusopinnot. Tiedän kyllä, mitä osaan, mutta se, mitä en osaa, sen toivon selviävän täällä. Haluan vilpittömästi ja tosissani oppia kirjoittamaan niin hyvin kuin se minulle ikinä on mahdollista.

Haluan myös löytää kirjoittamisen ilon.

Kun takana on jo pitkä ura ammattikirjoittajana, voin vähän neuvoakin niitä, joilla on unelma kirjoittamisesta ja jotka ovat vielä ihan alussa. Ainakin kertoa, mitä minun mielestäni olisi pitänyt tehdä.

Jos haluatte tulla kirjailijoiksi, älkää haaveilko toimittajan työstä. Opiskelkaa, mitä tahansa, mutta ahkerasti. Menkää töihin, moniin erilaisiin paikkoihin. Lukekaa ja kirjoittakaa, paljon, hellittämättä. Opetelkaa tulemaan vähällä toimeen ja hyväksymään se, ettei teillä juuri koskaan ole rahaa.

Jos minulle ei kukaan olisi maksanut mitään, olisinko silti kirjoittanut? Olisinko?

Kerron opiskelustani blogissa www.kirjoittamo.blogspot.fi  

Harmaan alueen ammattikirjoittajallakin on hetkensä. Se, kun haastateltava pyytää lähettämään kaksi lehteä, jotta voisi antaa sen toisen äidilleen. Ajatus äidistä, joka leikkaa lehdestä minun juttuni, katsoo sitä ylpeänä ja tallettaa huolellisesti, on itkettävän kaunis. 

Pirkko Varjo    
 

3 kommenttia:

  1. Hei Pirkko

    Kiitos tästä kirjoituksesta. Samaistuspintaa löytyy. Menestystä opintoihin. Minäkin varmaan palailen sinne opintoihin, kun aika on.

    Lealiisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa jatkamaan oman kirjoittamisen tutkimista!

      Poista
  2. Kiitos kiitoksesta, Lealiisa!

    VastaaPoista