Sivut

torstai 11. joulukuuta 2014

Tietokirjailijaksi tulemisen opettamaa

Silloin kun lakkaa jaksamasta, parasta mitä voi tehdä on hakeutua paikkoihin,
joissa saa olla oma itsensä ilman kenenkään vaatimuksia.
Kuvassa Janna Satri, taustalla herkkyyttä. Kuvaaja: Niina Vincelot

Esikoisteokseni Sisäinen lepatus – herkän ihmisentietokirja ilmestyi viime keväänä Basam Booksin kustantamana. En osaa vastata kysymykseen, kauanko kirjoitin esikoistani, koska kirjan aihe kulki pitkään mukanani pelkkänä ajatuksena ja hatarana suunnitelmana. Kolmisen vuotta ennen kirjani ilmestymistä olin tietokirjoittamisen kurssilla, jossa päätin saada kirjoittamisen alkuun (senkin jälkeen kirjoittamiseni lukkiutui välillä pitkiksi ajoiksi). Kun näytin ensimmäisen luvun ensimmäistä raakileversiota ja selitin vuolaasti, mikä kaikki siinä on keskeneräistä, eräs kurssilainen kysyi: ”Janna, oletko sinä perfektionisti?” Vastasin hämmästyneenä, että tietääkseni en ole. Sittemmin olen oppinut, että ilmeisesti olen.
Kirjani ilmestymisen myötä sukelsin perfektionismini ytimeen, itsetuntoni mustaan aukkoon. Siellä asui vaativuus. Se on hirviö, jolle kelpaavat vain kympin tyttöjen täydelliset suoritukset. Muulle se antaa arvosanan nolla ja nielaisee epäonnistujan kitaansa. Olen yleensä onnistunut huijaamaan sitä tai itseäni olemalla omia polkujaan kuljeskeleva ysin tyttö, joka kuvittelee ymmärtäneensä jotain täydellisyydentavoittamisen mahdottomuudesta.
Itsetuntoaukon lisäksi vajosin kirjoittamiseni loppuvaiheessa ylikuormittumiseen, josta varoittelen kirjassani. Pitkäaikainen ylikuormittuminen johtaa helposti ahdistukseen ja alivireyteen.
Kirjailijaksi tuleminen ja sitä seurannut ”kirjailijaksitulemismasennus” opettivat minulle muutamia tärkeitä asioita, joita tutkin edelleen. Kuormittumisesta opin, että minun on opittava luomaan vapaa-aikaa, jolloin todella irrottaudun kirjoittamisen aiheistani. Muuten päädyn miettimään samanaikaisesti lukuisia eri aihealueita ja muutamaa eri viitekehystä. Se johtaa lopulta olotilaan, jossa en enää tiedä, mikä kolmensadantuhannen merkin käsikirjoituksessa on riittävän valmista, koska kaikki alkaa tuntua kovin puutteelliselta.
Täydellisyydestä minulle opetettiin, että kaikki se, mikä tuntuu säröltä, puutteelta, epätäydellisyydeltä tai epäonnistumiselta, auttaa luomaan seuraavan työn. Aluksi olin eri mieltä. Olisin vain tehnyt muutaman tarkennuksen, jättänyt pari viime hetken huononnusta tekemättä, oivaltanut ajoissa mitä tarkoittaa ohje ”kill your darlings” ja toteuttanut sitä joissakin kohdissa – ja lopulta ehkä viskannut koko tekeleen mustan aukon hirviölle ja siirtänyt itseni julkaisemattomien kirjailijoiden osastolle.
Varsinainen kirjoittajan oppini liittyi siihen, että ensimmäisen kirjansa jälkeen tietää, miten se olisi kannattanut kirjoittaa. Läheskään kaikki epätäydellisyydeltä tuntuva ei näy valmiissa tekstissä vaan siinä, miten se syntyy ja miltä se jää tuntumaan. Aluksi ajattelin, että minun pitää korjata kirjoittamisen tapojani, koska kirjoittamisestani puuttui monia ammattikirjailijoiden käytäntöjä. 
Vähitellen tajusin oppineeni aika paljon itsestäni ja kirjoittamisesta. Oivalsin senkin, että voin kehittää työskentelytapojani, mutta en voi pakottaa itseäni muuttumaan kirjoittajaksi, jolla olisi täydellinen kirjoittamisrutiini säännöllisine työskentelyaikoineen. Oman herkkyyteni lisäksi se tappaisi tekstini herkkyyden. En suostu luopumaan kummastakaan, koska ne ovat parasta, mitä olen löytänyt. Pikemminkin joudun kehittämään luottamustani siihen, että herkkyyskirjailijan työnkuvaani kuuluu muun kirjoittajantyön ohella tähtitaivaasta haltioituminen, Tšaikovskin kuunteleminen inspiraatiomusiikkina, mielenkiintoiset keskustelut herkkyyttä ymmärtävien ihmisten kanssa, kirjoittamiseen keskittymisen ja kirjoittamattomuuden kausien vaihtelu sekä keskeneräisen tekstin koodaaminen värillisillä fonteilla. Koodaaminen auttaa näkemään, mitä sanoja, lauseita tai asioita pitää vielä miettiä, hioa tai tarkistaa.
Näiden oppien kanssa ihmettelen seuraavan kirjani aihetta. Matkasta tulee varmasti mielenkiintoinen, kun saan liikkua osittain tutuissa ja osittain uusissa maisemissa. Siitä olen onnellinen, että esikoisensa voi synnyttää vain kerran!
Janna Satri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti