 |
|
Silloin kun lakkaa jaksamasta,
parasta mitä voi tehdä on hakeutua paikkoihin,
joissa saa olla oma itsensä ilman kenenkään vaatimuksia. Kuvassa Janna Satri, taustalla herkkyyttä. Kuvaaja: Niina Vincelot |
Esikoisteokseni
Sisäinen lepatus – herkän ihmisentietokirja ilmestyi viime keväänä Basam Booksin kustantamana. En osaa
vastata kysymykseen, kauanko kirjoitin esikoistani, koska kirjan aihe kulki
pitkään mukanani pelkkänä ajatuksena ja hatarana suunnitelmana. Kolmisen vuotta
ennen kirjani ilmestymistä olin tietokirjoittamisen kurssilla, jossa päätin
saada kirjoittamisen alkuun (senkin jälkeen kirjoittamiseni lukkiutui välillä
pitkiksi ajoiksi). Kun näytin ensimmäisen luvun ensimmäistä raakileversiota ja
selitin vuolaasti, mikä kaikki siinä on keskeneräistä, eräs kurssilainen kysyi:
”Janna, oletko sinä perfektionisti?” Vastasin hämmästyneenä, että tietääkseni
en ole. Sittemmin olen oppinut, että ilmeisesti olen.
Kirjani
ilmestymisen myötä sukelsin perfektionismini ytimeen, itsetuntoni mustaan
aukkoon. Siellä asui vaativuus. Se on hirviö, jolle kelpaavat vain kympin tyttöjen
täydelliset suoritukset. Muulle se antaa arvosanan nolla ja nielaisee
epäonnistujan kitaansa. Olen yleensä onnistunut huijaamaan sitä tai itseäni
olemalla omia polkujaan kuljeskeleva ysin tyttö, joka kuvittelee ymmärtäneensä
jotain täydellisyydentavoittamisen mahdottomuudesta.
Itsetuntoaukon
lisäksi vajosin kirjoittamiseni loppuvaiheessa ylikuormittumiseen, josta
varoittelen kirjassani. Pitkäaikainen ylikuormittuminen johtaa helposti
ahdistukseen ja alivireyteen.
Kirjailijaksi
tuleminen ja sitä seurannut ”kirjailijaksitulemismasennus” opettivat minulle
muutamia tärkeitä asioita, joita tutkin edelleen. Kuormittumisesta opin, että
minun on opittava luomaan vapaa-aikaa, jolloin todella irrottaudun
kirjoittamisen aiheistani. Muuten päädyn miettimään samanaikaisesti lukuisia
eri aihealueita ja muutamaa eri viitekehystä. Se johtaa lopulta olotilaan,
jossa en enää tiedä, mikä kolmensadantuhannen merkin käsikirjoituksessa on
riittävän valmista, koska kaikki alkaa tuntua kovin puutteelliselta.
Täydellisyydestä
minulle opetettiin, että kaikki se, mikä tuntuu säröltä, puutteelta, epätäydellisyydeltä
tai epäonnistumiselta, auttaa luomaan seuraavan työn. Aluksi olin eri mieltä.
Olisin vain tehnyt muutaman tarkennuksen, jättänyt pari viime hetken
huononnusta tekemättä, oivaltanut ajoissa mitä tarkoittaa ohje ”kill your
darlings” ja toteuttanut sitä joissakin kohdissa – ja lopulta ehkä viskannut
koko tekeleen mustan aukon hirviölle ja siirtänyt itseni julkaisemattomien
kirjailijoiden osastolle.
Varsinainen
kirjoittajan oppini liittyi siihen, että ensimmäisen kirjansa jälkeen tietää,
miten se olisi kannattanut kirjoittaa. Läheskään kaikki epätäydellisyydeltä
tuntuva ei näy valmiissa tekstissä vaan siinä, miten se syntyy ja miltä se jää
tuntumaan. Aluksi ajattelin, että minun pitää korjata kirjoittamisen tapojani,
koska kirjoittamisestani puuttui monia ammattikirjailijoiden käytäntöjä.
Vähitellen
tajusin oppineeni aika paljon itsestäni ja kirjoittamisesta. Oivalsin senkin,
että voin kehittää työskentelytapojani, mutta en voi pakottaa itseäni
muuttumaan kirjoittajaksi, jolla olisi täydellinen kirjoittamisrutiini
säännöllisine työskentelyaikoineen. Oman herkkyyteni lisäksi se tappaisi
tekstini herkkyyden. En suostu luopumaan kummastakaan, koska ne ovat parasta,
mitä olen löytänyt. Pikemminkin joudun kehittämään luottamustani siihen, että
herkkyyskirjailijan työnkuvaani kuuluu muun kirjoittajantyön ohella
tähtitaivaasta haltioituminen, Tšaikovskin kuunteleminen inspiraatiomusiikkina,
mielenkiintoiset keskustelut herkkyyttä ymmärtävien ihmisten kanssa,
kirjoittamiseen keskittymisen ja kirjoittamattomuuden kausien vaihtelu sekä keskeneräisen
tekstin koodaaminen värillisillä fonteilla. Koodaaminen auttaa näkemään, mitä
sanoja, lauseita tai asioita pitää vielä miettiä, hioa tai tarkistaa.
Näiden oppien
kanssa ihmettelen seuraavan kirjani aihetta. Matkasta tulee varmasti
mielenkiintoinen, kun saan liikkua osittain tutuissa ja osittain uusissa
maisemissa. Siitä olen onnellinen, että esikoisensa voi synnyttää vain kerran!
Janna Satri
