Opintojen ja elämän poluilla

Kuva: Riikka Kantinkoski / Atena Kustannus. 

Jokin väärinpäisyys on riivannut minua elämäni alusta asti. Synnyin maailmaan takapuoli edellä. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin minusta tuli äiti. Sain ensin lapsen, menin sitten naimisiin. 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen kului työntekijänä, kotiäitinä, opiskelijana ja freelancerina. Opintopolkuni on ollut pitkä ja polveileva. En ole viettänyt perinteisestä opiskelijaelämää, enkä ole heilunut haalareissa vappuna. Onneksi opiskella voi monella tavalla ja monenlaisissa elämäntilanteissa.

Jollei lasketa mukaan muutaman viikon mittaista harha-askeltani ravintolakoulun tarjoilijalinjalla, opiskeluni ovat liittyneet kulttuuriin ja kirjoittamiseen. Kirjoittaminen kiinnosti jo varhain. Olin varmaankin ekaluokkalainen, kun kirjoitin, kuvitin ja sidoin kokoon oman kirjan. Jo kauan sitä ennen äitini oli johdattanut minut kirjojen pariin. Eläköön lapsilleen lukevat vanhemmat!

Kirjoittamisen perusopinnot aloitin samana vuonna, jolloin esikoiseni syntyi. Suoritin perusopinnot etäopintoina Oriveden opiston kautta. Muistan tehtävät ja tekstit, jotka kulkivat kirjekuorissa. Jonkin tentin kävi suorittamassa Orivedellä. Mies ja pieni esikoinen odottivat sillä välin opiston asuntolassa.

Kirjoittamisen aineopintojen alkaessa olin ehtinyt tulla uudelleen äidiksi ja valmistua kulttuurituottajaksi ruotsinkielisestä ammattikorkeakoulusta. Kun kirjoittamisen proseminaarityöni ja kandidaatintutkielmani hyväksyttiin, uusi kotimme oli viittä vaille muuttovalmis. Maisteriopintoihin hain kaikkiaan kolme kertaa. Viimeisellä kerralla päätin, että jos yliopiston ovet eivät tälläkään kertaa aukeaisi, niin enää en hakisi. Kun hyväksymiskirje tuli, minä hihkuin postilaatikolla.

Taisi olla aikoinaan esikoistyttäreni, joka kysyi, mitä opiskelen. Kun kerroin opiskelevani kirjoittamista, lapsi hämmästyi: Äiti, etkö sä vielä osaa kirjoittaa?! Kirjoittaminen on minulle sekä hirmu vaikeaa että elintärkeää. Minulle mieleenpainuvimmat asiat opintojen aikana liittyivät omaan kirjoittamiseen tai kirjoittamisen ohjaamiseen.

Kaikkein antoisimpia ovat olleet opinnot, joissa on päässyt kirjoittamaan itse. Kirjoittamisen opintopolun alkuvaiheessa omaa luovaa kirjoittamista oli enemmän, mutta mahtui sitä maisteriopintoihinkin. Sieltä on jäänyt mieleen luovan kirjoittamisen tekstipaja, joka toimi kirjoittajaryhmän tapaan. Opintoihin kuulunut kirjailijaohjaus oli oman esikoiskirjani kannalta merkityksellinen. Sain kirjailijaohjaajaksi Maritta Lintusen. Työstin hänen ohjauksessaan käsikirjoitusta, josta tuli graduni taiteellinen osa ja josta myöhemmin kuoriutui esikoisromaanini. Maritta vinkkasi Mari Möröstä, jonka oppiin hakeuduin. Mari oli korvaamaton kätilö esikoiskirjalleni.

Maisteriopinnoista on jäänyt mieleen myös keskustelu professori Tuomo Lahdelman kanssa. Tuomo kertoi, että vaihe, jolloin kirjoitus tapahtuu vain päässä (eikä vielä paperilla) on myös tärkeä osa kirjoittamisen prosessia. On lohdullista tietää, että vaiheet, jolloin ei saa paperille mitään, ovat tärkeitä nekin.

Kauan haaveilemani kustannussopimus toteutui, kun olin jo alkanut luopua ajatuksesta saada kyseistä käsikirjoitusta julkaisukynnyksen yli. Tommy Hellstenin viisaudessa on perää. Saat sen mistä luovut! Esikoiskirjani Käyttövehkeitä (Atena) tuli kirjakauppoihin toukokuun lopulla.

Tunnustan, että olen elänyt (ja taidan yhä elää) jos- ja sitku-elämää. Jos minulla olisi ammattikorkeakoulu-tutkinto. Jos minusta tulisi maisteri. Sit ku gradu on valmis. Jos kirjani joskus julkaistaisiin. Tutkintojen saavuttaminen ja toiveiden täyttyminen eivät ole tehneet minusta täydellistä ihmistä eikä elämästäni ole tullut täydellistä elämää. Onneksi elämänkoulu opettaa sen asian hyväksymistä. Siinä koulussa vasta pitkä ja mutkainen opintopolku onkin.

Soili Pohjalainen

Voit käydä kurkkaamassa blogiani osoitteessa www.kirjastatuleetotta.com

Löydät minut myös Facebookista: https://www.facebook.com/pohjalainensoili/