Kuvittele kirjasto. Kuvittele kutsuva kuhina salissa, jossa on alkamassa runotapahtuma. Istahtaisitko kuuntelemaan, nousisitko jopa esiintymislavalle lukemaan oman runosi tai lempirunoilijasi säkeitä? Tai ehkä kuuntelet pätkän runoa kipaistessasi noutamaan varaamaasi kirjaa, runon rytmi jää soimaan päähäsi loppuillaksi, olosi on kevyt ja huoleton.
 |
| Anna Kainulainen. Kuva: Juhani Kärkkäinen |
Lavarunous on lyönyt läpi ennen kaikkea baareissa, mutta kirjasto on yhtä lailla sopiva ympäristö runojen esittämiseen, erilainen vain. Kirjastossa runojen äärelle voi asettua intensiivisesti, keskittyen, antaa niiden avautua ajan kanssa. Sekin on hienoa, että kirjastossa voi törmätä esittävään runouteen tai muuhun kirjallisuustapahtumaan sattumalta, tullessaan toimittamaan aivan muuta asiaa. Kirjasto on löytöjen ja yllätysten paikka myös tapahtumien osalta.
Tommi Parkko palauttaa
kirjastoihmiset maan pinnalle kirjassaan Runouden ilmiöitä (2012)
muistuttamalla, että kirjaston runotilaisuuksissa on usein vain vähän yleisöä.
Miksihän moni menee kuuntelemaan tai esittämään runoja mieluummin baariin kuin
kirjastoon? Koetaanko kirjaston hiljaisuus yhä loukkaamattomaksi, melkein
pyhäksi, eikä haluta sitä rikkoa?
Toisaalta moni muu
nauttii runonsa mieluiten juuri kirjaston rauhallisessa - ja päihteettömässä -
ympäristössä. Eikä edes tarvitse valita, runouden ystäville on tarjolla
monenlaisia paikkoja ja tiloja, joissa jakaa tekstejä muiden kanssa.
Olen järjestänyt
Jyväskylän kaupunginkirjastossa esimerkiksi Kustantajakeskiviikot-sarjaa, jossa
jyväskyläläiset kustantamot esittelivät uutuusteoksiaan ja kertoivat
kustantajan työstä. Runoutta edusti Osuuskunta Poesia. Tunnelma olisi ollut
erilainen baarissa kynttilänvalossa kuin kirjaston luentosalin loisteputkien
alla, mutta kaikkien olisi suonut kuulevan, kun Olli-Pekka Tennilä luki ääneen
silloin vielä julkaisemattomia runojaan Ontto harmaa -kokoelmasta.
Kun vietin erilaista
syksyä opintovapaalla kokopäiväisenä kirjoittajana, kollegani järjesti kaksi
Runokaraoke-nimistä runotapahtumaa. Niissä lava oli avoinna kaikille, sai sekä
lukea ääneen omia runojaan että poimia tapahtumatilan pöydille valmiiksi
kootuista runokirjoista muiden säkeitä esitettäväksi. Molempia tehtiin,
erityisen paljon ilahdutti kuulla, että moni harrastajakirjoittaja oli
raottanut pöytälaatikkoaan ja tuonut omia tekstejään kirjastossa kävijöiden
kuultavaksi. Ja oliko vain vähän yleisöä? Ensimmäinen Runokaraoke keräsi
paikalle kolmekymmentä runojen ystävää.
Kun runotapahtuma on
ohi, käväise vielä hyllyjen välissä selaamassa runokirjoja tai kirjoittamisoppaita.
Ehkä törmäät samalla hyllyllä toiseen kuulemistaan runoista vaikuttuneeseen,
ehkä hänkin kirjoittaa. Avatkaa muistikirjat, kirjoittakaa yhdessä, katsokaa
mihin se vie.
Anna Kainulainen
Kirjoittaja on
kirjastonhoitaja ja kirjoittamisen opiskelija, joka lupaa rohkaistua lukemaan
omia runojaan vielä joskus ääneen kirjaston runotapahtumassa
