Sivut

torstai 19. tammikuuta 2017

Kohtaamisia runouden äärellä


Kuvittele kirjasto. Kuvittele kutsuva kuhina salissa, jossa on alkamassa runotapahtuma. Istahtaisitko kuuntelemaan, nousisitko jopa esiintymislavalle lukemaan oman runosi tai lempirunoilijasi säkeitä? Tai ehkä kuuntelet pätkän runoa kipaistessasi noutamaan varaamaasi kirjaa, runon rytmi jää soimaan päähäsi loppuillaksi, olosi on kevyt ja huoleton.

Anna Kainulainen. Kuva: Juhani Kärkkäinen

Lavarunous on lyönyt läpi ennen kaikkea baareissa, mutta kirjasto on yhtä lailla sopiva ympäristö runojen esittämiseen, erilainen vain. Kirjastossa runojen äärelle voi asettua intensiivisesti, keskittyen, antaa niiden avautua ajan kanssa. Sekin on hienoa, että kirjastossa voi törmätä esittävään runouteen tai muuhun kirjallisuustapahtumaan sattumalta, tullessaan toimittamaan aivan muuta asiaa. Kirjasto on löytöjen ja yllätysten paikka myös tapahtumien osalta.

Tommi Parkko palauttaa kirjastoihmiset maan pinnalle kirjassaan Runouden ilmiöitä (2012) muistuttamalla, että kirjaston runotilaisuuksissa on usein vain vähän yleisöä. Miksihän moni menee kuuntelemaan tai esittämään runoja mieluummin baariin kuin kirjastoon? Koetaanko kirjaston hiljaisuus yhä loukkaamattomaksi, melkein pyhäksi, eikä haluta sitä rikkoa?

Toisaalta moni muu nauttii runonsa mieluiten juuri kirjaston rauhallisessa - ja päihteettömässä - ympäristössä. Eikä edes tarvitse valita, runouden ystäville on tarjolla monenlaisia paikkoja ja tiloja, joissa jakaa tekstejä muiden kanssa.

Olen järjestänyt Jyväskylän kaupunginkirjastossa esimerkiksi Kustantajakeskiviikot-sarjaa, jossa jyväskyläläiset kustantamot esittelivät uutuusteoksiaan ja kertoivat kustantajan työstä. Runoutta edusti Osuuskunta Poesia. Tunnelma olisi ollut erilainen baarissa kynttilänvalossa kuin kirjaston luentosalin loisteputkien alla, mutta kaikkien olisi suonut kuulevan, kun Olli-Pekka Tennilä luki ääneen silloin vielä julkaisemattomia runojaan Ontto harmaa -kokoelmasta.

Kun vietin erilaista syksyä opintovapaalla kokopäiväisenä kirjoittajana, kollegani järjesti kaksi Runokaraoke-nimistä runotapahtumaa. Niissä lava oli avoinna kaikille, sai sekä lukea ääneen omia runojaan että poimia tapahtumatilan pöydille valmiiksi kootuista runokirjoista muiden säkeitä esitettäväksi. Molempia tehtiin, erityisen paljon ilahdutti kuulla, että moni harrastajakirjoittaja oli raottanut pöytälaatikkoaan ja tuonut omia tekstejään kirjastossa kävijöiden kuultavaksi. Ja oliko vain vähän yleisöä? Ensimmäinen Runokaraoke keräsi paikalle kolmekymmentä runojen ystävää.

Kun runotapahtuma on ohi, käväise vielä hyllyjen välissä selaamassa runokirjoja tai kirjoittamisoppaita. Ehkä törmäät samalla hyllyllä toiseen kuulemistaan runoista vaikuttuneeseen, ehkä hänkin kirjoittaa. Avatkaa muistikirjat, kirjoittakaa yhdessä, katsokaa mihin se vie.

Anna Kainulainen

Kirjoittaja on kirjastonhoitaja ja kirjoittamisen opiskelija, joka lupaa rohkaistua lukemaan omia runojaan vielä joskus ääneen kirjaston runotapahtumassa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti