 |
| Kuva: Green Chameleon |
Oppimispäiväkirja ei tekstilajina nöyristele. Parhaimmillaan se on ilmaisun, muodon ja reflektion synteesi, joka syventää oppimista, itsetuntemusta ja kirjoittajana kehittymistä sekä antaa opettajalle palautetta kurssista.
Tässä julkaisusarjassa esitellään kolme oppimispäiväkirjaa,
jotka on kirjoitettu Kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat
-jaksolla syksyllä 2019. Toivottavasti ne toimivat avartavina ja innostavina
esimerkkeinä erilaisista oppimispäiväkirjatoteutuksista!
Julkaisusarjan aloittaa Mari Maasillan teksti.
Rippituolissa
MINÄ: Isä, haluaisin
ripittäytyä. Minulla on paljon tunnustettavaa Kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset
lähtökohdat-kurssin tekemisistäni.
PAPPI: Et olekaan liian
usein täällä näyttäytynyt. Mikä mieltäsi piinaa, lapseni?
MINÄ: Siinäpä se, mikään
ei piinaa. Olen antautunut kirjoittamisen hurmalle ja unohtanut sinut. Se runoharjoituskin…
PAPPI: Sinäkö runoilet?
Eihän se kuulu repertuaariisi.
MINÄ: Mutta innostuin
niin Tommi Parkon kirjasta Runouden ilmiöitä (2012). Sen ansiosta aloin nähdä runoja
kaikkialla. Omaan runooni yritin saada erityisesti rytmiä, liikettä ja visuaalisuutta. Rytmin muutokset toin esille esimerkiksi
siirtymällä ensimmäisen säkeen passiivisesta
'nukkua'-verbistä toisessa säkeessä aktiivisempaan tanssia-verbiin. Kummankin verbilauseen jälkeen
toistin kertosäkeenomaisesti kolmea minulle tärkeää sanaa: juna (joka symboloi matkustamista),
metsä (luonnon metafora) ja kirja (symboloi sekä lukemista että kirjoittamista). Matkan
etenemisen toin esiin visuaalisesti siirtämällä rivin aloituskohtaa seuraavassa säkeistössä
edemmäksi. Pelkästään välimerkkejä, tavu- ja ajatusviivoja kokeilin useilla eri tavoin ja
mielestäni ne lopulta välittivät junan liikkeen rytmiä…
PAPPI: Lapsi, lapsi! Sinä
lankeat selittämisen syntiin. Tulkinta syntyy lukijan mielessä, sinä et siihen selittämiselläsi
voi vaikuttaa (Jääskeläinen 2002, 88).
MINÄ: Sitten oli se
kertomus. Sitä kirjoittaessani lähdin liikkeelle todellisesta muistostani, mutta etäännytin sen
valitsemalla kertojaksi toisen henkilön, joka kirjoittaa kuvitteelliselle minälleni yksikön
toisessa persoonassa. Hän muistaa minun puolestani. Ja hän muistaa ehkä toisin kuin minä olisin
muistanut (Jääskeläinen 2002, 93-94). Halusin kokeilla tätä persoonamuotoa, koska
sitä käytetään melko vähän kaunokirjallisuudessa. Muistojen lisäksi, kiinnitin huomiota
faktojen oikeellisuuteen: tutkin karttaa ja etsin unohtunutta matkareittiäni. Katselin
myös vanhoja valokuvia selvittääkseni, minkälaiset hiukset tai pukeutumistyyli minulla
oli kolmekymmentä vuotta sitten. (Havaste 2017, 87-88; Jääskeläinen 2002,
81-83.)
PAPPI: Mutta sittenhän
teit hyvin. Noudatit opettajilta saamiasi ohjeita. Saat synninpäästöni. Oliko sydämelläsi vielä muuta?
MINÄ: Draamakohtauksen
kirjoittaminen oli aivan uutta, haastavaa se oli mutta niin hauskaa. Olen pahoillani
Isä, mutta nautin siitäkin. Otin lähtökohdaksi aiemmin kirjoittamani novellin aihion, jossa -
nyt kun sitä uudelleen katsoin - ei ollut juuri lainkaan dialogia. Piti siis oppia kirjoittamaan
sellaista dialogia, joka toisi esiin henkilöiden persoonan ilman että tekstiin sisältyy
henkilöiden kuvailua. Kokeilin erojen esiin tuontia kielen avulla ja määräsin toisen päähenkilöni
puhumaan tamperetta, kun taas toinen puhui tavallista yleiskieltä. Joitain asioita jouduin
tarkistamaan Pipa päässä rotvallir reunalla -sanakirjasta ja pakko tunnustaa, että kiusasin
myös tampereenkielisiä ystäviäni. Oliko se paha, Isä?
PAPPI: Ovatko he vielä
ystäviäsi? Muistitko antaa heille myös vastapalautetta?
MINÄ: Toki, toki. Nytkin
olen lähdössä kirjoittajaystäväni kanssa kahville ruotimaan hänen novelliaihiotaan. Mutta
saanko keroa vielä vähän siitä draamasta? Henkilöiden välisen konfliktin lisäksi
tavoitteenani oli kuvata myös Uolevin sisäistä konfliktia: hänhän näytti ulkoisesti hakevan uutta
naisseuralaista, mutta ei henkisesti ollut päässyt eroon entisestä naisystävästään Riikasta.
Palautteen perusteella tämä ei ehkä täysin toteutunut, mutta en myöskään halunnut muokata konfliktia eksplisiitimmäksi, kuten Kaisa ehdotti, koska se ei mielestäni sopinut
Uolevin persoonaan.
PAPPI: Hyvä, hyvä,
lapseni. Sinun täytyykin vahvistua kirjoittajana. Itse tiedät, mitä haluat teksteilläsi välittää.
Jokaisen palautteen ei pidä antaa vaikuttaa, vaikka ne nöyrästi onkin otettava vastaan.
MINÄ: Menin tapaamaan
erästä näytelmäkirjailijaakin, sillä Tampereen Työväenteatterissa julkistettiin Sirkku
Peltolan uusi näytelmä Koiran morsiamet (2019) ja siellä oli mahdollista seurata näytelmän joitain
kohtauksia. Oli kiinnostavaa kuulla Peltolan kertovan työskentelyprosessistaan
ja lukea sen jälkeen hänen näytelmänsä. Näytelmä oli täysin ilman parenteeseja, joten
päätin itse kokeilla samaa. Tällainen käsikirjoitus antaa mielestäni enemmän tilaa
ohjaukselle. Keskustelin parenteesein poisjättämisestä ja murteen käyttämisestä myös Kaisan
kanssa. Rukoilethan, Isä, myös opettajiemme puolesta? He tekevät hyvää työtä, kun
jaksavat vastata kysymyksiimme.
PAPPI: Opettajat ovat
taivaallisen isän erikoissuojeluksessa, kyllähän sinä sen tiedät.
MINÄ: Esseetä
kirjoittaessani sain rangaistuksen siitä, että olin liiaksi ilotellut kurssin
muiden tehtävien parissa.
Muistin, että työtähän tämä vain on. Esseiden kirjoittaminen on minulle tuttua palkkatyöni
kautta, mutta nyt piti yrittää kirjoittaa kaunokirjallisuuden tyylikeinoja hyväksikäyttäen. Siihen
en pystynyt! Selkäytimeeni ovat iskostuneet tieteellisen esseen kirjoitusohjeet, joten
niitä noudatin tälläkin kurssilla. Rukoilethan minulle voimaa, että jaksaisin uudistua? - Ai
niin, Isä, sinäkin varmaan pitäisit Jussi Tikkasen (2019) esseestä Suden hammas, jonka löysin Suomen Luonnosta. Se kurkottaa asiantuntija-artikkelia pidemmälle ja oli
lehdessä oikein nimetty esseeksi.
PAPPI: Kiitos vihjeestä,
lapseni, mutta taidan pysytellä taivaallisissa teksteissä.
MINÄ: Sitten annan
sinulle toisen vihjeen: Olli Löytty analysoi Luukkaan jouluevankeliumia eräässä Nykykulttuurin
tutkimuskeskuksen julkaisussa lähiluvun keinoin. Siitä varmasti pitäisit.
PAPPI: Johan nyt,
tässähän menevät roolit sekaisin. Minä olen täällä rippituolissa neuvomassa sinua, et sinä
minua. Eikä Löytyn artikkeli edes kuulunut tuon kurssisi lukemistoon.
MINÄ: Anteeksi, Isä.
Mutta kun olen niin innoissani.
PAPPI: Saat anteeksi,
lapseni. Mene nyt, Pyhä Lucia sinua suojelkoon.
Kirjallisuus
Havaste, P. 2017.
Historiallinen romaani tiedon lähteenä. Teoksessa Hiidenmaa, P. (toim.) T niin kuin
tietokirjallisuus. Äidinkielen opettajain liiton vuosikirja. Helsinki:
Äidinkielen opettajain liitto,
87–100.
Jääskeläinen, M. 2005. Sana
kerrallaan. Helsinki: WSOY.
Löytty, O. 2012.
Kertomuksen ihme. Teoksessa K. Kurikka, O. Löytty, K. Melkas & V. Parente- Čapková (toim.)
Kertomuksen luonto. Nykykulttuurin tutkimuksen julkaisuja 17. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto,
87–92.
Parkko, T. 2012. Runouden
ilmiöitä. Helsinki: Avain.
Peltola, S. 2019. Koiran
morsiamet.
Tikkanen, J. 2019. Suden
hammas. Suomen luonto, no 7, 24-30.
