Sivut

perjantai 10. tammikuuta 2020

Rippituolissa – Oppimispäiväkirja osa 1/3

Kuva: Green Chameleon

Oppimispäiväkirja ei tekstilajina nöyristele. Parhaimmillaan se on ilmaisun, muodon ja reflektion synteesi, joka syventää oppimista, itsetuntemusta ja kirjoittajana kehittymistä sekä antaa opettajalle palautetta kurssista. 

Tässä julkaisusarjassa esitellään kolme oppimispäiväkirjaa, jotka on kirjoitettu Kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat -jaksolla syksyllä 2019. Toivottavasti ne toimivat avartavina ja innostavina esimerkkeinä erilaisista oppimispäiväkirjatoteutuksista!

Julkaisusarjan aloittaa Mari Maasillan teksti.



Rippituolissa


MINÄ: Isä, haluaisin ripittäytyä. Minulla on paljon tunnustettavaa Kirjoittamisen taiteelliset ja tieteelliset lähtökohdat-kurssin tekemisistäni.

PAPPI: Et olekaan liian usein täällä näyttäytynyt. Mikä mieltäsi piinaa, lapseni?

MINÄ: Siinäpä se, mikään ei piinaa. Olen antautunut kirjoittamisen hurmalle ja unohtanut sinut. Se runoharjoituskin…

PAPPI: Sinäkö runoilet? Eihän se kuulu repertuaariisi.

MINÄ: Mutta innostuin niin Tommi Parkon kirjasta Runouden ilmiöitä (2012). Sen ansiosta aloin nähdä runoja kaikkialla. Omaan runooni yritin saada erityisesti rytmiä, liikettä ja visuaalisuutta.  Rytmin muutokset toin esille esimerkiksi siirtymällä ensimmäisen säkeen passiivisesta 'nukkua'-verbistä toisessa säkeessä aktiivisempaan tanssia-verbiin. Kummankin verbilauseen jälkeen toistin kertosäkeenomaisesti kolmea minulle tärkeää sanaa: juna (joka symboloi matkustamista), metsä (luonnon metafora) ja kirja (symboloi sekä lukemista että kirjoittamista). Matkan etenemisen toin esiin visuaalisesti siirtämällä rivin aloituskohtaa seuraavassa säkeistössä edemmäksi. Pelkästään välimerkkejä, tavu- ja ajatusviivoja kokeilin useilla eri tavoin ja mielestäni ne lopulta välittivät junan liikkeen rytmiä…

PAPPI: Lapsi, lapsi! Sinä lankeat selittämisen syntiin. Tulkinta syntyy lukijan mielessä, sinä et siihen selittämiselläsi voi vaikuttaa (Jääskeläinen 2002, 88).

MINÄ: Sitten oli se kertomus. Sitä kirjoittaessani lähdin liikkeelle todellisesta muistostani, mutta etäännytin sen valitsemalla kertojaksi toisen henkilön, joka kirjoittaa kuvitteelliselle minälleni yksikön toisessa persoonassa. Hän muistaa minun puolestani. Ja hän muistaa ehkä toisin kuin minä olisin muistanut (Jääskeläinen 2002, 93-94). Halusin kokeilla tätä persoonamuotoa, koska sitä käytetään melko vähän kaunokirjallisuudessa. Muistojen lisäksi, kiinnitin huomiota faktojen oikeellisuuteen: tutkin karttaa ja etsin unohtunutta matkareittiäni. Katselin myös vanhoja valokuvia selvittääkseni, minkälaiset hiukset tai pukeutumistyyli minulla oli kolmekymmentä vuotta sitten. (Havaste 2017, 87-88; Jääskeläinen 2002, 81-83.)

PAPPI: Mutta sittenhän teit hyvin. Noudatit opettajilta saamiasi ohjeita. Saat synninpäästöni. Oliko sydämelläsi vielä muuta?

MINÄ: Draamakohtauksen kirjoittaminen oli aivan uutta, haastavaa se oli mutta niin hauskaa. Olen pahoillani Isä, mutta nautin siitäkin. Otin lähtökohdaksi aiemmin kirjoittamani novellin aihion, jossa - nyt kun sitä uudelleen katsoin - ei ollut juuri lainkaan dialogia. Piti siis oppia kirjoittamaan sellaista dialogia, joka toisi esiin henkilöiden persoonan ilman että tekstiin sisältyy henkilöiden kuvailua. Kokeilin erojen esiin tuontia kielen avulla ja määräsin toisen päähenkilöni puhumaan tamperetta, kun taas toinen puhui tavallista yleiskieltä. Joitain asioita jouduin tarkistamaan Pipa päässä rotvallir reunalla -sanakirjasta ja pakko tunnustaa, että kiusasin myös tampereenkielisiä ystäviäni. Oliko se paha, Isä?

PAPPI: Ovatko he vielä ystäviäsi? Muistitko antaa heille myös vastapalautetta?

MINÄ: Toki, toki. Nytkin olen lähdössä kirjoittajaystäväni kanssa kahville ruotimaan hänen novelliaihiotaan. Mutta saanko keroa vielä vähän siitä draamasta? Henkilöiden välisen konfliktin lisäksi tavoitteenani oli kuvata myös Uolevin sisäistä konfliktia: hänhän näytti ulkoisesti hakevan uutta naisseuralaista, mutta ei henkisesti ollut päässyt eroon entisestä naisystävästään Riikasta. Palautteen perusteella tämä ei ehkä täysin toteutunut, mutta en myöskään halunnut muokata konfliktia eksplisiitimmäksi, kuten Kaisa ehdotti, koska se ei mielestäni sopinut Uolevin persoonaan.  

PAPPI: Hyvä, hyvä, lapseni. Sinun täytyykin vahvistua kirjoittajana. Itse tiedät, mitä haluat teksteilläsi välittää. Jokaisen palautteen ei pidä antaa vaikuttaa, vaikka ne nöyrästi onkin otettava vastaan.

MINÄ: Menin tapaamaan erästä näytelmäkirjailijaakin, sillä Tampereen Työväenteatterissa julkistettiin Sirkku Peltolan uusi näytelmä Koiran morsiamet (2019) ja siellä oli mahdollista seurata näytelmän joitain kohtauksia. Oli kiinnostavaa kuulla Peltolan kertovan työskentelyprosessistaan ja lukea sen jälkeen hänen näytelmänsä. Näytelmä oli täysin ilman parenteeseja, joten päätin itse kokeilla samaa. Tällainen käsikirjoitus antaa mielestäni enemmän tilaa ohjaukselle. Keskustelin parenteesein poisjättämisestä ja murteen käyttämisestä myös Kaisan kanssa. Rukoilethan, Isä, myös opettajiemme puolesta? He tekevät hyvää työtä, kun jaksavat vastata kysymyksiimme.

PAPPI: Opettajat ovat taivaallisen isän erikoissuojeluksessa, kyllähän sinä sen tiedät.

MINÄ: Esseetä kirjoittaessani sain rangaistuksen siitä, että olin liiaksi ilotellut kurssin muiden tehtävien parissa. Muistin, että työtähän tämä vain on. Esseiden kirjoittaminen on minulle tuttua palkkatyöni kautta, mutta nyt piti yrittää kirjoittaa kaunokirjallisuuden tyylikeinoja hyväksikäyttäen. Siihen en pystynyt! Selkäytimeeni ovat iskostuneet tieteellisen esseen kirjoitusohjeet, joten niitä noudatin tälläkin kurssilla. Rukoilethan minulle voimaa, että jaksaisin uudistua? - Ai niin, Isä, sinäkin varmaan pitäisit Jussi Tikkasen (2019) esseestä Suden hammas, jonka löysin Suomen Luonnosta. Se kurkottaa asiantuntija-artikkelia pidemmälle ja oli lehdessä oikein nimetty esseeksi. 

PAPPI: Kiitos vihjeestä, lapseni, mutta taidan pysytellä taivaallisissa teksteissä.

MINÄ: Sitten annan sinulle toisen vihjeen: Olli Löytty analysoi Luukkaan jouluevankeliumia eräässä Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisussa lähiluvun keinoin. Siitä varmasti pitäisit.

PAPPI: Johan nyt, tässähän menevät roolit sekaisin. Minä olen täällä rippituolissa neuvomassa sinua, et sinä minua. Eikä Löytyn artikkeli edes kuulunut tuon kurssisi lukemistoon.

MINÄ: Anteeksi, Isä. Mutta kun olen niin innoissani. 

PAPPI: Saat anteeksi, lapseni. Mene nyt, Pyhä Lucia sinua suojelkoon.



Kirjallisuus

Havaste, P. 2017. Historiallinen romaani tiedon lähteenä. Teoksessa Hiidenmaa, P. (toim.) T niin kuin tietokirjallisuus. Äidinkielen opettajain liiton vuosikirja. Helsinki: Äidinkielen opettajain liitto, 87–100.
Jääskeläinen, M. 2005. Sana kerrallaan. Helsinki: WSOY.
Löytty, O. 2012. Kertomuksen ihme. Teoksessa K. Kurikka, O. Löytty, K. Melkas & V. Parente- Čapková (toim.) Kertomuksen luonto. Nykykulttuurin tutkimuksen julkaisuja 17. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 87–92.
Parkko, T. 2012. Runouden ilmiöitä. Helsinki: Avain.
Peltola, S. 2019. Koiran morsiamet.
Tikkanen, J. 2019. Suden hammas. Suomen luonto, no 7, 24-30.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti