 |
| Kuva Vesa Minkkinen Pixabaystä |
Syyskuussa kaverini kertoi, että
kirjallisuuskentälle ollaan perustamassa uutta osuuskuntaa, jonka perustamiseen
ja toimintaan voi halutessaan osallistua. Innostuin, sillä kirjoittamiseni on
hiljalleen viime vuoden lopulta alkaen nyrjähtänyt kohti yhteisöllisyyttä,
itsenäisesti muotoutuneiden palautepiirien ja yhteisten kirjoittamishetkien
myötä. Niinpä tuntui hyvältä idealta liittyä yhteisöön, joka nimittää itseään
Tulennoksi.
Ajattelemme osuuskunnan nimeä translatiivina
eli muutosta ilmaisevana tai olennon ja tulemisen yhdistelmänä eli tulentonta.
Vaalimme ajatusta osuuskunnasta jatkuvasti muotoutuvana ja epävalmiina
prosessina: sellaisena, joka muuttuu tekijöidensä suuntautumisten ja
kiinnostuksien kautta. Epävalmiuden normalisointia kuvaa myös se, että kirjoitan
tätä tekstiä osuuskunnasta, jota ei edes vielä ole virallisesti olemassa –
kuitenkin jo hyvää vauhtia muotoutumassa.
Tällainen yhteisöllinen ja jatkuva joksikin
tuleminen avaa mahdollisuuden kuvitteluun ja haaveiluun, kun mitään ei tarvitse
olla, mutta kaikeksi voi tulla.
”Miusta se on ollut tosi kumouksellista, että
on puhuttu auki, että sanokaa ihmiset, mitä haluatte tehdä, niin saatte tehdä
sitä”, pohtii Carita Roivas,
yksi Tulennon ensimmäisistä perustamispohdinnoista asti mukana olleista jäsenistä.
”Esimerkiksi aluksi piti olla markkinointityöryhmä, mutta ketään ei
kiinnostanut se, niin ei sitä sitten tarvitse. Se hoidetaan jollain toisella
tavalla”, jatkaa toinen tulentolainen Milla
Kalliokoski.
Tulennossa yhteisöllisyys näkyy myös ajatuksena
siitä, että kaikki toiminnasta kertyvät voitot jaetaan tasan osuuskunnan
kaikkien jäsenten kesken. Ideana on, että osuuskunnassa kerrotaan avoimesti
omasta jaksamisesta ja luotetaan siihen, että jokainen pyrkii kykyjensä,
jaksamisensa ja elämäntilanteensa mukaisesti yhteiseen päämäärään.
”Jos ei jonakin vuonna voi osallistua puoleen
vuoteen mihinkään, koska on ongelmia henkilökohtaisessa elämässä, niin silti
siitä saa sen palkan, koska seuraavana vuonna voi taas tehdä todella paljon.
Että se ihmisten omatahtisuus toimii myös voimavarana”, kertoo Kalliokoski.
Koska olemme vasta muotoutumassa, olemme
käytännössä lähinnä sopineet erilaisista käytännöistä ja periaatteista, jotta
olisimme valmiita osuuskunnan viralliseen perustamiseen. Ensimmäisenä toimintavuonna
aiomme julkaista kaksi kirjaa: yhden romaanin ja yhden antologian. Niiden
liepeillä ja liepeiden reunoilla haluamme järjestää myös erilaisia taiteeseen
liittyviä tapahtumia, kirjoitusretriittejä ja toimia ylipäänsä yhteisönä.
Itse koen valtavaksi voimavaraksi sen, että
Tulennossa jokainen toimija voi suuntautua omien kiinnostuksiensa mukaan.
Kalliokoskea kiinnostaa esimerkiksi yhteisöllinen yrittäjyys ja Roivasta
kollektiivinen kustantaminen. Itse haaveilen kustantamisesta ja yhdessä
kirjoittamisesta. Lisäksi maalailen Roivaksen tapaan mielikuvia
kirjoitusretriiteistä:
”Mie haaveilen jostain sellaisesta ihanasta
kirjoitusmökkiretriitistä. Semmoisen mie haluaisin järjestää”, hän kertoo.
Kun kaikki on koko ajan muotoutumisen tilassa,
karisee toiminnalta ylimääräinen paine. Kaikki on aina kesken, virtaamassa
jostakin ehkä jonnekin, ja se on hyvä asia.
