Onko kirjojen kirjoittaminen vaikeaa?

Kuva: Kimmo Svinhufvud

Muistan hetken varsin hyvin. Istuin pari vuotta sitten lempikahvilassani ja kirjoitin kirjaa. Kirja oli nyt ennen joulua ilmestynyt, yhdessä Urpu Strellmanin kanssa kirjoittamani Kupliva kirjoittaminen, joka tuolloin oli siis vielä ihan kesken.

Yhtäkkiä sain itseni kiinni ajatuksesta “Kirjojen kirjoittaminen on vaikeaa.” Ei tuo ajatus varsinaisesti kirjoittamista estänyt. Tekstiä syntyi, ainakin jonkin verran. Huomasin kuitenkin lähestyväni kirjoittamista tuo ajatus mielessäni, ja tuo ajatus stressasi.

Tiedän kyllä, miksi olin alkanut tarkastella ajatuksiani tuolla lailla kriittisesti. Olin vastikään lukenut Byron Katien loistavan kirjan Loving What Is, joka on myös suomennettu tuolla samalla nimellä. Kirja rohkaisee tarkastelemaan kriittisesti niitä vakiintuneita ja usein itsestään selvinä pitämiämme ajatuksia, jotka ohjaavat toimintaamme. Tarkoitus ei ole mitenkään automaattisesti kyseenalaistaa noita ajatuksia vaan pikemminkin miettiä, ovatko ne sittenkään niin totta kuin ajattelemme ja ovatko näiden ajatusten seuraukset sellaista, mitä haluamme.

Ovatko ajatuksemme totta tai edes hyödyllisiä?

En suoraan sanottuna osaa sanoa, mistä ajatukseni “Kirjojen kirjoittaminen on vaikeaa” johtuu. Ehkä minulle on opetettu niin. Ehkä ylläpitämällä tuota ajatusta onnistun pitämään itseäni vähän erityislaatuisena ihmisenä, minähän kuitenkin olen kirjoittanut kaikenlaista. Jos heittäydyn oikein itsekriittiseksi, voin ajatella, että ajatus kirjoittamisen vaikeudesta palvelee myös asemaani kirjoittamisen opettajana: eihän helppojen asioiden opettamiseen palkata ihmisiä.

En kuitenkaan ole varma, onko lopulta hirveän hyödyllistä tai edes täysin mahdollista selvittää, mistä tuo ajatus tulee. Ajatuksethan tulevat ja menevät. Jos jokin ajatus kuitenkin pysyy, kannattaa ihan oikeasti miettiä, onko tuo ajatus totta ja mitä tuon ajatuksen uskomisesta seuraa.

Onko kirjojen kirjoittaminen sitten todella vaikeaa? Asia taitaa olla monimutkaisempi. Näyttäisi ensinnäkin, että on olemassa ihmisiä, jotka suhtautuvat kirjojen kirjoittamiseen ainakin jonkin verran mutkattomammin kuin minä.

Esimerkiksi ystäväni Katleena Kortesuo on kirjoittanut jo yli 40 tietokirjaa, ja hän on minua nuorempi! Steve Chandler taas on kirjoittanut yli 30 kirjaa, vaikka hän julkaisi ensimmäisen kirjansa vasta 53-vuotiaana. En ole kummaltakaan lukenut läheskään koko tuotantoa ja luulen, etten kaikista heidän kirjoistaan ehkä pitäisikään. Molemmat ovat kirjoittaneet kuitenkin myös todella erinomaisia kirjoja, joita olen hyödyntänyt myös opettajana. Se, että kirjoittaa paljon kirjoja, ei siis todellakaan tarkoita, että nuo kirjat eivät voisi olla hyviä.

Kirjoittaminen on kivaa

Kun mietin asiaa jonkin aikaa, päätin alkaa ajatella toisin. Päätin alkaa ajatella, että kirjojen kirjoittaminen on kivaa. Päätin myös kirjoittaa paljon kirjoja. Erilaisia kirjoja, eri ihmisten kanssa. Kenties useita kirjoja samanaikaisesti. Tämä päätös tuntuu itse asiassa toimivan ihan hyvin, sillä seuraava kirjani, yhdessä Johanna Pentikäisen kanssa kirjoittamani Riittävän hyvää kirjoittamista on jo melkein valmis ja ilmestyy toivon mukaan vielä vuoden 2021 aikana. Ja seuraavaa suunnittelen jo. Saa nähdä, mitä siitä tulee!

Ei omia ajatuksiaan pysty pelkällä päätöksellä muutamaan. Jos omien ajatusten totuutta ja niiden hyödyllisyyttä hieman pohtii, voi olla, että toimimattomista ajatuksista pystyy kuitenkin päästämään irti. Ajatus “Kirjojen kirjoittaminen on vaikeaa” ei palvele minua. Elämä ja kirjoittaminen ovat mukavampaa ilman sitä.

Onko kirjojen kirjoittaminen sitten helppoa? Luulen, että sekään ajatus ei ole ihan yksiselitteisesti tosi. Kirjojen kirjoittaminen vaatii aika paljon työtä. Jotta kirjasta tulee hyvä, siinä pitää olla myös hyvä kantava idea ja sitä pitää hioa aika lailla. Eli ei, ei se nyt helppoakaan ole. Hieman helpommaksi se muuttuu, kun hyväksyy sen, että kaikkea ei tarvitse eikä kannata tehdä itse. Ja silloinhan se sitten voikin olla ihan tosi kivaa.

 

Kimmo Svinhufvud