Oppaan kirjoittaja. Epätavallinen työpaikkailmoitus kiinnitti huomioni muutama vuosi sitten ja päädyin mukaan yrityskirjaprojektiin. Tehtäväni oli kirjoittaa, mutta en tiennyt aiheesta eli johtamisesta oikeastaan mitään. Mahdotonta, ajattelin aluksi.
Toimeksiantaja oli suunnitellut kirjalle alustavan sisällysluettelon, ja yhdessä aloimme rakentaa muotoja luurangon ympärille. Aluksi tapasimme päivittäin. Päätimme päivän aiheen ja toimeksiantaja puhui ja puhui, minä kirjoitin ja kirjoitin. Hän kuvaili ja selosti, minä kyselin.
Toimeksiantajalla oli johtamisesta vuosikymmenien kokemus, mutta hänen johtamismallinsa käsitteistö ei ollut aivan vakiintunutta. Käytimme paljon aikaa käsitteiden määrittelyyn, ja oikeastaan vasta kirjoitusprosessin aikana ajatusmalli tarkentui lopulliseen muotoonsa.
Tietämättömyyteni oli lopulta etu: kaikki käsitteet tuli perattua huolella, mikä varmasti selkeytti lopputulosta. Jos minä en ymmärtänyt, tuskin kirjan lukijakaan ymmärtäisi.
Jäsentelin muistiinpanoistani raakatekstiä, josta hahmottui kirjan lukuja. Kun luvuista oli luonnokset valmiina, siirryimme kirjoittamaan toimeksiantajan kanssa yhdessä. Pallottelimme lukuja kirjoittajalta toiselle, kirjoitimme uusiksi toistemme lauseita. Molemmilla oli tyypillisesti yksi luku muokattavana ja toinen kommentoitavana. Tässä vaiheessa kaksi palaveria viikossa osoittautui toimivaksi tapaamistahdiksi.
Vaikka kirjoitimme tiiviisti yhdessä, koko ajan oli selvää, että työstimme toimeksiantajan kirjaa, roolini oli olla kirjoitusapu. Tehtäväni oli välittää hänen viestinsä eli johtamisen ajatusmalli lukijoille. Kirjan toimittajana saisin nimeni kirjan liepeeseen, toimeksiantaja merkittäisiin kirjailijaksi.
Noin puolen vuoden jälkeen osuuteni päättyi ja alkoi kirjailijan ja kustannustoimittajan yhteistyö. Irtaannuin projektista, josta sain myöhemmin muistoksi pinon sähkönsinisiä opuksia. Aina kun näen kirjan omassa tai kirjaston hyllyssä, muistan ainutlaatuiseen kirjoituskokemuksen. Kirja elää nyt omaa elämäänsä, lähtee ehkä jopa maailmalle käännöksen myötä.
Kirjan valmistumisen jälkeen jatkoin kesken jääneitä kirjoittamisen opintoja. Eri kursseilla on tullut tilaisuuksia tarkastella kirjaprojektikokemusta esimerkiksi yhteistyökirjoittamisen ja prosessikirjoittamisen kannalta.
Mielenkiintoista on ollut pohtia myös tekijyyttä. Roolini oli olla näkymätön kirjoitusapu taustalla, mutta silti esimerkiksi sanavalintani ja tarkentavat kysymykseni veivät kirjaa aina johonkin suuntaan. Jos toimeksiantajan työparina olisi ollut joku toinen, kirjasta olisi tullut toisenlainen.
Erityisen osuvalta tuntuu Kuuskorven käsite kolmas ääni. Kirjoitusprosessin aikana kirjoittajanäänemme sulautuivat yhteen ja kirjassa kuuluva ääni on kolmas ääni, jonka loimme toimeksiantajan kanssa yhdessä.
Lähde:
Kuuskorpi,
T. 2014. Yhdessä luovuksissa. Teoksessa Karjula, E. (toim.). Kirjoittamisen
taide ja taito. Jyväskylä: Atena.
Johanna Valo
