Sivut

maanantai 18. marraskuuta 2013

Lue, kirjoita, elä!




Hyllyssäni on yli sata erilaista kotimaista ja ulkomaista kirjoittamisen opasta. Silti kirjoitin vielä yhden punakantisen siihen joukkoon.

Miksi? Siksi, koska mielestäni sellainen puuttui.  

Olen opiskellut kirjoittamista Oriveden Opistossa ja olen opettanut sitä viimeiset kaksikymmentä vuotta sanataidekouluissa, kirjoittajaleireillä, tekstipajoissa, vankiloissa, kouluissa, opistoissa ja yliopistoissa. Aikoinani tein Tampereen yliopiston pro gradun esikoiskirjailijoiden asemasta ja identiteetistä. Sitten olin itse esikoiskirjailija ja viimeiset seitsemän vuotta olen ollut vetämässä Pentinkulman päivien esikoiskirjailijaseminaaria.
Seminaareissa ja kirjoittajakursseilla minulta kysytään samoja asioita. Milloin käsikirjoituksen voi lähettää kustantajalle? Miten kustantajaa voi lähestyä? Kuinka hylkäyskirjeeseen tulee suhtautua? Millaisia kustannussopimuksia on? Entä kirjoituskilpailut, julkisuus, kritiikit ja apurahat?

Näitä päätin käsitellä kirjassani.

Autan opetuksessani kirjoittajia pääsemään esteistä eroon, mutta itse olen mestari karkailemaan tekstin äärestä. Teen kaikki temput.

Allekirjoitin tästä kirjasta kustannussopimuksen vuonna 2008. Se päivitettiin pari vuotta myöhemmin. Aloittaminen oli vaikeaa ja aina löytyi loistava tekosyy.
Koko kirjoittaminen oli tahmeaa, sillä tein tietokirjaa, jossa rima oli kamalan korkealla.

Meistä jokainen tarvitsee viiteryhmän, lukijan ja kannustajan. Minä sain loistavan kustannustoimittajan Paula Immosen, joka ensitöikseen viime talvena sanoi, että ryhdy kirjoittamaan omien kokemustesi kautta, ota siihen mukaan ystäväsi ja kollegasi.

Se vapautti! Siitä lähti uskomaton flow. Kirjoitin Hämeenlinnassa, Alaskassa, Puolassa, Japanissa, Marokossa, Espanjassa, Gibraltarilla, Taivalkoskella, Helsingissä, Kärsämäellä. Kirjoitin kaikkialla. Kirjoitin pc:llä, iPadilla, kynällä vihkoihin.
Taija Tuominen Helsingin Kirjamessuilla 2013.
  
Lähettelin sähköposteja ja pyysin kommentteja, haastattelin, kaivoin arkistoja ja omia muistoja.
Nautin jokaisesta hetkestä. Kirjoittamiseni oli vallannut rentous ja ilo.

Kustannustoimittajani vapauttava kommentti osoittaa viiteryhmän merkityksen. Kirjoittajien kysymysten lisäksi kirjoitin hyvistä viiteryhmistä ja kirjoittamisen esteiden selättämisestä. Olen aina rakastanut esseitä, joten esseemäinen muoto tuli luontevasti mukaan.

Koska kirjoittaminen, lukeminen, matkustaminen ja opettaminen ovat elämäni, kirjoitin koko elämäni mukaan, enkä sensuroinut tai etäännyttänyt mitään.

Maailmassa riittää masentajia, joista kannattaa pysytellä etäällä, siksi haluan rohkaista ja kannustaa. Eräs lempikirjailijoistani virolainen Viivi Luik onkin todennut teoksessaan Ma olen raamat, että harmaa arki on olemassa vain siinä määrin kuin annamme sen olla. Kun on pimeää, ryhdy lampuksi!

Taija Tuominen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti