Ne tykkää meistä!

Blogiimme liittyvä Facebook-sivu saavutti 200 seuraajan rajapyykin. Tuntui hyvältä. Työmme on huomattu. Sattumalta samoihin aikoihin vielä Ylekin kyseli blogistamme ja bloggaamisesta.

Blogin yhteydessä tykkääminen merkitsee toivoakseni myös lukemista, ainakin aihepiirin silmäilyä. Mieleen tuli Kimmo Svinhufvudin ajatus tykkäämisistä sosiaalisina sivelyinä. Jokainen silmäilijä sivelee kirjoittajan itsetuntoa. 

Svinhufvudin menestyneiden blogien rinnalla Kirjoittajan matkassa taapertaa vielä ensiaskeleitaan: ensimmäisen kirjoituksen julkaisemista on aikaa vajaa vuosi. Jokaisen askeleen ottamista on kuitenkin siivittänyt tunne lukijoista. Viimeisintä julkaisua kävi katsomassa jo yli 100 ihmistä. Vaikka yhtään kommenttia ei heruisi, tieto kävijöistäkin kantaa.

Joskus olemme jopa pyytäneet tuttaviamme kommentoimaan. Keskustelua ei ole tarpeen synnyttää väen vängällä, mutta jos tietää jollakulla olevan asiaan tuntijan tietoa ja näkemystä, haluaa sen talteen blogiin. Kirjoittajan matkassa -sivusto toimii siis paitsi kommunikoinnin välineenä myös jonkinlaisena ajatusarkistona. Ja kun kyse on tiedeyhteisöön liittyvästä blogista, ei idea opetus- ja tutkimusmateriaalin keruupaikastakaan tunnu vieraalta.

Miksi sinä kirjoitat blogia? Kuinka usein palaat vanhoihin merkintöihisi? Kuinka tärkeitä lukijat ovat: odotatko kommentteja kuin kirjailija ensikritiikkiä (eteisessä, postilaatikon alla nukkuen)?

Oman vastauksensa ainakin osaan kysymyksistä on luvannut antaa Minni Niemelä, yksi tulevan kevättalven kirjoittajistamme. Minni sopii pian vuoden täyttävän blogimme profiilin hyvin, onhan tarkoituksemme myös tuoda esiin, millaisiin työtehtäviin kirjoittamisen opiskelijat sijoittuvat. Niemelän tapauksessa kävi niin, että hän huomasi maisteriopintojen vielä ollessa kesken harrastuksen muuttuneen työksi. Nykyään hän opettaa ”bloggaamista ja muuta nörtteilyä”, kuten hän itse asian muotoilee. Ehkäpä saamme häneltä pian leikki-ikään kasvavalle blogillemme jonkin neuvonkin?

Nora Ekström

Tutkijan taidot taipuvat kirjoittajan työvälineeksi

Kevään proseminaari peruuntui. Se laittoi opettajan miettimään, miksi kirjoilla olevista noin 50 aineopiskelijasta vain kolme haluaa tehdä tutkielman.

Tutkiva ote on vahvasti läsnä kirjoittamisen opinnoissa. Jo perusopinnoissa omia työskentelytapoja arvioidaan ja peilataan paitsi kanssaopiskelijoiden tapoihin myös tutkimustiedon tarjoamiin malleihin. Oman ja muiden tekstien lukijana tähdätään analyyttiseen otteeseen, joka mahdollistaa itsearvioinnin ja tehokkaamman toisten kirjoituksista oppimisen.

Viimeistään aineopintojen johdantojaksolla on aika tietoisesti miettiä omaa suhdettaan tutkimukseen: haluaako olla tutkiva kirjoittaja vai tutkia maailmaa kirjoittamalla?

Opetussuunnitelma ei tarjoa vastausta siihen, mikä lähestymistapa olisi oikea, vaan ainoastaan asettaa kysymyksen jokaisen kohdallaan mietittäväksi. Samalta johdantokurssilta päädytään valmistelemaan elokuvakäsikirjoitusta ja kirjoittamaan kandidaatintutkielmaa. Moni tutkijan taito, kuten tiedonkeruu haastattelemalla, taipuu helposti (kaunokirjallisenkin) kirjoittajan työvälineeksi. Kuten kirjailija myös tutkija pyrkii näkemään haastatteluaineistossa jotakin pintaa syvemmällä olevaa, toistuvaa - teemoja, jotka koskettavat monia.

Kirjoittamisen alueen tyypilliset tutkimusaiheet sivuavat omaa kirjoittamista. Jotakin aihetta selvitetään, koska se auttaa meneillään olevassa kirjoitushankkeessa. Hyvä esimerkki on Maiju Lahtisen gradu ajankuvan rakentamisesta. Lahtisen graduaihetta edelsi pitkään työn alla ollut romaani, jonka kanssa hänellä oli ongelmia: ”Vuosien ahertamisen jälkeen -- lukijat eivät löytäneet sitä 50-luvun Englantia, joka tekstistä olisi pitänyt löytyä. -- Kun gradunteon aika lähestyi, pääni oli täynnä kirjoittamista koskevia kysymyksiä: Mitä historiallinen ajankuva oikeasti on?” (Lahtinen 2009, 91.)

Itse aikoinani suuntauduin kirjoittamisen aineopinnoissa opetuksen puolelle. Jälkeenpäin ajateltuna ei ole lainkaan sattumaa, että proseminaarini ja graduni käsittelivät kirjoittamista taitona. Vakuutin näillä töillä ainakin itselleni, että kirjoittamista voi opettaa. Gradunteko liittyi siis kiinteästi myös ammatillisen minän muodostamiseen.

Väitöskirjavaiheessa uskoin jo oppiaineeni olemassaolon oikeutukseen ja keskityin pohtimaan, miten kirjoittamista opetetaan. Tällä kertaa haasteeksi nousi kieli. Onhan kirjoittamisen alan tutkimuksen oltava vähintäänkin hyvin kirjoitettu. Mieluummin vielä luovasti, elävästi tai jopa kokeilevasti – eikö vain? Pohdin, kuinka asiallisena tunnettu tieteellisen kirjoittamisen genre taivutetaan sopimaan juuri (luovan) kirjoittamisen oppiaineeseen. Voivatko tieteellinen objektiivisuus ja taiteellinen subjektiivisuus sopia samaan työhön?

Merkittävä osa ratkaisua omalla kohdallani oli ymmärrys siitä, että subjektiivisten kokemusten jakaminen ei väistämättä johda objektiivisuuden katoamiseen. Omaan kokemukseen piti vain oppia suhtautumaan yhtenä aineistona, jota tarkastellaan tieteelliseen tapaan eri näkökulmista. Tarkastelun rajat ja rajoitukset tunnustaen. Tieteelliseenkin luovuuteen kuuluu kielileikki, myös tutkijan työssä sattuu luovia ”kieleenjuolahduksia”, joista Kristian Blomberg (2009) kirjoittaa lähinnä runouden yhteydessä. Omia luovia leikkejään pitää vain välillä tarkastella kauempaa ja selventää tarvittaessa prosessia lukijalle.

Monille esikuvaksi sopii Marita Kärkkäisen (2007) romaanimuotoinen gradu Kirjoittamisen ilosta. Siinä kiteytyy myös syy siihen, miksi tutkielmasta unelmoivan, ”tutkielmoitsijan”, kannattaa nähdä vaivaa pukeakseen tutkimuksensa tieteellisen genren rajoja koettelevaan muotoon: ei vain tutkiminen vaan myös tutkimuksen kirjoittaminen on luovana prosessina omiaan herättämään kirjoittajassaan iloa, myönteisiä tunteita.

Olen huomannut, että käytännössä paras tapa harjoitella kirjoittamisen tutkimuksen tyyliä on uudentyyppisen oppimispäiväkirjan kirjoittaminen. Päiväkirja voi olla sarjakuvamuotoinen, dialogi tai lähentyä vaikkapa proosan alalajia, pätkistä. Parhaimmillaan kirjoittajat saavat luovasta lajivalinnasta huolimatta välitettyä oppimispäiväkirjassa olennaiset asiat: fiktionkin avulla voi tarkastella kirjoittajaidentiteettinsä kehittymistä, opittua tietoa ja omaa opiskelutapaa. Sujuvimmat genresurffaajat ujuttavat mukaan lähdeviittaukset jakson kirjallisuuteen.

---

Proseminaari ei käynnistynyt tänä keväänä, mutta sitkeästi laitamme sen taas uudelleen tarjolle. Ennakkotehtävässä kysellään, millainen polku kunkin on johtanut seminaariin, millaisia asioita ja kokemuksia osallistujat tuovat mukanaan. Tulevan tutkielman muodon kannalta olennaista on myös se, millaisia lajeja kirjoittajan mukana kulkeutuu seminaariin sävyttämään kirjoittamisen tutkimuksen genreä. 

Nora Ekström

Lähteet:

• Blomberg, K. 2009. ”Kieleenjuolahdus – Kirjoitus kirjoittajan työkaluna”. Teoksessa J. Joensuu ym. (toim.) Luova laji. Jyväskylä: Atena, 167–187.
• Lahtinen, M. 2009. ”Historiallisen romaanin ajankuvan rakentaminen”. Teoksessa J. Joensuu ym. (toim.) Luova laji. Jyväskylä: Atena, 90–105.