 |
| Piirros: Panu Hämeenaho |
Kun kirjoittamisen opintojen alussa pohditaan sitä, mikä
vaikeuttaa kirjoittamista tai estää sen, aika suureksi syyksi voidaan nimetä
”elämä yleensä”. Se sisältää kaiken, mikä vie aikaamme: työt, perhe,
ruuanlaitto, merkkipäivät, lomakkeiden täyttäminen, sähköpostit. Kaikki
tällainen vie paitsi aikaa, täyttää myös ne tilat, joissa päivämme vietämme. Oman
ajan lisäksi oman tilan merkitys on useimmille kirjoittajille suuri, harva voi
kirjoittaa linja-autoasemalla kuten Donna Tartt, tai olohuoneessa
perheenjäsenten rampatessa ja huutaessa ympärillä, kuten Kafka (joka hänkin joutui
tekemään itselleen ”sisäisen työhuoneen” eräänlaisen itsesuggestion avulla). Yleensä oma aika ja tila etsitään kotoa,
muiden nukkuessa tai ollessa poissa, mutta tilaa voi hakea kauempaakin.
Kirjoittamisresidenssi tarkoittaa paikkaa, johon mennään
vain kirjoittamaan. Kyse on tilasta, jossa nukutaan ja työskennellään jokin
ennalta määritelty aika, yleensä jossain kaukana kotoa. Residenssi on lomaa
omasta elämästä, mutta työn takia, kirjoittamistyön. Tämä tila ei tarkoita vain
fyysistä paikkaa tai sitä tilaa, joka on kaikenlaisilla järjestelyillä ja
mahdollisesti uhrauksillakin raivattu ”normaaliarjesta”, vaan myös luovaa
tilaa. Kun itse astuin Berliinin Weddingissä olevaan residenssiasuntoon viime
vuoden lokakuussa, tunsin valehtelematta heti hyvin voimakkaan muutoksen johonkin,
mitä voin nimittää vain luovaksi tilaksi. Mieleni
tyhjeni suurimmasta osasta niitä asioita, joita muuten kaikki päivät ajattelen,
ja samalla monet pitkään uinuneet ideat ja suunnitelmat alkoivat sekä tuntua
toteuttamiskelpoisilta että liki saman tien syntyä paperille. Kyse oli vain
viikon pituisesta ajasta, mutta päivät ovat yllättävän pitkiä tässä tilassa, tällaisessa
huoneessa, ja sain aikaan todella paljon.
Karkeasti ottaen residenssejä on kahdenlaisia: on
yksittäisiä huoneita tai asuntoja, jonne mennään nimenomaan yksinäisyyteen, tai
useamman hengen kirjoittamisprojektin tapauksessa olemaan yhdessä käsillä
olevan projektin työstämisen merkeissä. Toisaalta on kirjailijatalo-tyyppisiä
ratkaisuja, joissa on useita eri residenssihuoneita. Niissä työskentelevät
kirjoittajat myös kohtaavat toisiaan, etupäässä paikan
keittiössä. Joitakin vuosia sitten kävin vierailemassa Latvian Ventspilsissä (kolmen
tunnin bussimatka Riikasta, typötyhjältä näyttävän maaseudun läpi) 1800-luvulla
rakennettuun kaupungintaloon remontoidussa upeassa kirjailijatalossa, jossa
huoneita oli muistaakseni jopa kahdeksan ja jossa ilmeisesti kirjoitettiin aika
huomattava määrä Latvian uudesta kaunokirjallisuudesta.
Kaikki puursivat
omassa, luostarimaisessa hiljaisuudessaan, mutta illallista laitettiin ja
syötiin yhdessä, ja monille tämä yhteinen aika tuntui olevan liki yhtä tärkeää
sekä sosiaalisesti että kirjoittamisen edistymisen kannalta kuin varsinainen
työkin. Kyse on mökkihöperyyden välttämisestä, mutta myös siitä, että
keskustelussa ideat etenevät, ja tietysti kohtaamiset tuottavat myös uusia
projekteja. Samanlaista ilmiötä näin tämän vuosikymmenen alkuvuosina
Jyväskylässä, Keski-Suomen Kirjailijatalossa, joka oli muutaman upean vuoden
varsinainen ideahautomo, vaikka residenssihuoneita on vain kolme. Kohtaamisten
kautta residenssireissun tuliaisina voi olla paljon muutakin kuin omaan,
alkuperäiseen projektiin liittyvää tavaraa. Itse olin Weddingissä nimenomaan
yhteistyöprojektin takia, mutta tein omiakin juttuja, koska aikaa tosiaan
tuntui olevan ruhtinaallisesti.
Pitääkö residensseihin hakemiseen sitten olla julkaissut
kirjailija? Se on tietenkin lähtökohta, mutta jos on hyvä suunnitelma ja
projekti, residenssiviikon tai parin hakemuksia voi kyllä tehdä, paikkoja on
paljon ympäri Eurooppaa. Jotkut paikat ja vuodenajat ovat tietysti suositumpia
kuin toiset, mutta juuri siksi residensseillä voi toisinaan olla jopa
vaikeuksia saada käyttäjiä vähemmän suosittuina aikoina. Sadan prosentin
käyttöaste on jo rahoituksen vuoksi tavoitteena varmasti useimmissa paikoissa.
Eikä kukaan tietenkään odota, että kirjan saa valmiiksi viikossa. Residenssiaika
kannattaa sijoittaa oman prosessin kannalta parhaaseen hetkeen.
Panu Hämeenaho
