Koulutarkastajat pääsevät nauttimaan terveellisestä kouluateriasta: haukipyöryköistä ja pomppivista puolalaisista perunoista. Kuva: Kiira Korppila. |
Kesälomani
2014 alussa minulla oli vain idea, kynä ja yli sadan teinioppilaan tuottama
tekstipino. Se oli täynnä kouluumme liittyviä ajatuskarttoja, tiivistelmiä,
runoja ja mielipidekirjoituksia, sillä olin pyytänyt oppilaitani kirjoittamaan kouluumme
liittyvistä kokemuksistaan, kehittämistoiveistaan ja opettajien maneereista.
Ennen
kuin ryhdyin kirjoittamaan nuorten pienoisnäytelmää, olin ollut yhteydessä kirjoittamisen
perusopintojen draamakirjoittamisen opettajaan. Olin lähettänyt hänelle
alustavan synopsikseni ja pari kohtausta arvioitaviksi. Sain häneltä näytelmän
rakenteeseen ja hahmojen luomiseen liittyviä oivallisia kirjoitusvinkkejä,
joiden varassa oli helppo lähteä ruotimaan reppuni sisältöä.
Kesälomani
kuluikin tekstitulvassa uiskennellessa. Kynä kädessä lueskelin tekstejä
useamman kerran, tein merkintöjä marginaaleihin ja ympyröin ydinasioita. Loman
päättyessä tiedostoni oli täynnä dialoginpätkiä ja hahmotelmia erilaisista
kohtauksista. Juonen kaarikin oli alkanut tarkentua viikkojen vieriessä.
Lokakuun
loppuun mennessä keväinen ideani nuorten pienoisnäytelmästä oli prosessoitunut
28-sivuiseksi Koulutarkastus-nimiseksi
nuorten pienoisnäytelmäksi, joka kertoo kahdesta 70-luvun koulutarkastajasta, jotka tietämättään
joutuvat aikamatkalle nykypäivän peruskouluun. Näytelmässä kuvataan nykyteinin
arkea komiikan keinoin. Kymmenestä kohtauksesta rakentuvan näytelmän juoni
noudattaa klassisen draaman kaarta. Fiktiivisyydestään huolimatta siinä on
paljon tositapahtumia, joita on tapahtunut oppilaille ja opettajille
koulussamme.
Joulukuussa
esittelin käsikirjoituksen valvontaluokalleni. Olin luonut oppilailleni 25
erilaista roolia, joista kahdeksan muodosti energiajuoman kunniaksi nimetyn The
Mosse Bandin. Loput roolit olivat puherooleja – yhtä lukuun ottamatta. Kirjoitin
myös kahdelle kollegalleni omat roolit.
Kahdeksannella
luokalla opiskelevat musiikkiluokkalaiseni saivat tutustua käsikirjoitukseen ja
miettiä toiveroolejaan, sillä
halusin antaa teineille mahdollisuuden valita mieleisensä. Juuri ennen joululomalle
lähtemistä jaoimme roolit.
Tammikuun
alusta alkaen harjoittelimme kerran viikossa äidinkielen tunnilla koko
näytelmää niin paljon kuin ehdimme. Harjoituksissa havaitsin nopeasti, mitkä
kohtaukset tarvitsevat ylimääräistä työstämistä. Laadin viikoittaisen aikataulun
välitunneilla harjoiteltavista kohtauksista.
Yhdessä
tekeminen oli palkitsevaa. Oli upea kokemus nähdä oman tekstinsä alkavan elää. Alusta
asti pyrin siihen, että harjoituksissamme olisi dialoginen ilmapiiri. Koska
monet oppilaistani harrastavat näyttelemistä vapaa-ajallaankin, heillä oli
usein erinomaisia ehdotuksia repliikkien ja toiminnan suhteen. Kaiken kaikkiaan
oppilaat olivat häkellyttävän omatoimisia ja idearikkaita.
Tein
tiivistä yhteistyötä erityisluokanopettajan sekä musiikin, kuvaamataidon ja
kotitalouden opettajien kanssa. Myös oppilaitteni huoltajat, muut kollegani,
lukuisat kaverini ja lähiomaiseni auttoivat vaatteiden ja muun rekvisiitan
haalimisessa. Ilman tehokasta verkostotoimintaa näytelmän toteutus olisi jäänyt
puolitiehen.
Lauantaina
21.3.2015 koitti h-hetki, kun näytelmämme pyörähti käyntiin koulumme
40-vuotisjuhlassa. Oppilaat pistivät parastaan koko sen 40 minuutin ajan, minkä näytelmämme
kesti. Liikuttuneena seurasin sitä esiintymisen paloa, joka loisti teinien silmistä. Näin,
miten jokainen oppilas oli onnistunut löytämään roolihahmonsa sielunelämän
rakenteen.
Näytelmän kirjoitti ja ohjasi äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Eija Harju. Kuva: Kiira Korppila. |
Draaman
kirjoittaminen oli antoisaa ja yllättävän luontevaa. Koska hahmotan asioita
hyvin visuaalisesti, kohtauksia kirjoittaessani ajattelin asioita ja siirtymien
sujuvuutta myös ohjaajan näkökulmasta.
Tavoitteenani
oli rakentaa kouluyhteisöämme viihdyttävä näytelmä 40-vuotisjuhliimme, missä
koin onnistuneeni. Ilman kirjoittamisen opettajan ohjausta näytelmän
kirjoittaminen olisi jäänyt vain haaveeksi. Tunnen itseni löytöretkeilijäksi,
sillä kirjoittamisen opintojeni aikana olen löytänyt itselleni täysin uuden
lajin, joka on imaissut matkaansa.
Eija Harju
Hieno projekti! Työtapa muistuttaa kovasti taiteellista tutkimusta. Tätä tapaa tutkia ja kertoa oppilaiden näkemyksestä koulusta soisi käytettävän enemmänkin.
VastaaPoistaKiitos, Nora, rohkaisevasta palautteestasi! Uskallan suositella harkitsemaan tämäntyyppistä metodia, jos suunnittelee näytelmän kirjoittamista. Vaikka siinä on oma työläyden tunteensa, kun joutuu keräämään paljon aineistoa ja kehittelemään juonta tekstitulvan keskellä, on uurastaminen vaivan arvoista.
VastaaPoista