 |
| Kuva: Risto Puumalainen |
Tutustuin Jari Tammen Suureen ällösanakirjaan. Se avasi maailmaani. En tiennyt, että yksittäiset sanat tai sanonnat voivat aiheuttaa noin vahvoja tunteita. En tiennyt, että ärsyttävistä tai inhottavista sanoista ja ilmauksista on netissä kymmeniä keskusteluketjuja. Facebookissakin on kuulemma ryhmä nimeltään Kielletyt sanat. Niistä Jari Tammi on poiminut ison osan kirjan sisällöstä.
Suuren ällösanakirjan silmäilylukeminen aiheutti
minulle paineita, sillä en halua olla ällö. Minun pitäisi siis opetella nuo
tuhannet kirjassa mainitut ällöt ilmaukset ja välttää niitä. Ellen sitten
joskus halua kirjoittaa superällösti ja käyttää kaikkia tuon kirjan sanoja.
Kirja toimisi silloin hyvänä lähteenä ällöä henkilöhahmoa luodessa. Paineitani
vähensi kirjassa oleva totuus: "Toisen lempisanonta on toisen
ärsöfraasi."
Pidän totuutena myös seuraavia Tammen ajatuksia: jokaisen
ihmisen sanasto muodostuu lähes huomaamatta ja on aina monimerkityksellistä.
Niinpä ajoittain joku vastaanottaja voi pitää sanojamme ällöttävinä. Koska
tilanne on sama kaikille, niin paineiden ottaminen käytetyistä sanoista on jopa
vainoharhaista.
Niinpä kirjoittajanakaan minun ei ehkä kannata ainakaan
ensimmäisenä miettiä, onko käyttämäni sana tai sanonta ällöttävä tai kulunut,
vaan käyttää osaamiani ja muistamiani sanoja tarinani kertomiseen.
Kustannustoimittajan valtaan ja vastuuseen kuuluu etsiä ja karsia ällöt sanat
ja ehdottaa niitä muutettaviksi. Tosin hänenkin muutosehdotuksensa jälkeen joku
lukija voi kokea sanaraivoa. Sellaista elämä on, koskaan ei voi olla kaikille
mieliksi.
Tammen ajatuksia mukaillen jokaisella on vapaus
ja oikeus käyttää juuri niitä sanoja, joita halua ja osaa. Jokaisella
kuulijalla ja lukijalla on myös vapaus ja oikeus ärsyyntyä ällöinä pitämistään
sanavalinnoista ja miettiä niille parempia vaihtoehtoja.
Sanat tai sanonnat eivät ole aiheuttaneet minussa
suuria tunteita, vaan kertomuksen tilanteet ja tunnelma. Täysin immuuni
sanavalintojen ällötykselle en kuitenkaan ole, sillä suutahdan sellaisten romaanien
vieraskielisten sanojen ja sanontojen kohdalla, joita ei ole suomennettu. Jos
lukijana en satu osaamaan sitä kieltä, niin tarinaan jää aukko, ellen etsi
sanojen merkitystä sanakirjojen avulla. Sellainen kirjoittajan ja
kustantajan sanavalinta saa lukijan tuntemaan itsensä tyhmäksi ja korostaa kirjoittajan
viisautta.
Viisas meistä jokainen halunnee olla, vaikka tyhmänä
onkin joiltain osin helpompi elää. Silloin ei ainakaan murehdi turhia. Silloin
ei esimerkiksi huomaa ällöjä sanoja eikä siten pahoita mieltään. Sulavien,
sopivien, tuoreiden, jopa säkenöivien sanojen ja sanontojen käyttö osoittaa
tietynlaista viisautta. Sellaista viisautta minunkin pitäisi kirjoittajana
osoittaa. Tehtävä tuntuu mahdottomalta, mutta silti yritän, sillä nautin kirjoittamisesta.
Risto Puumalainen
