Sivut

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Aiheutanko sanaraivoa?

Kuva: Risto Puumalainen

Tutustuin Jari Tammen Suureen ällösanakirjaan.
Se avasi maailmaani. En tiennyt, että yksittäiset sanat tai sanonnat voivat aiheuttaa noin vahvoja tunteita. En tiennyt, että ärsyttävistä tai inhottavista sanoista ja ilmauksista on netissä kymmeniä keskusteluketjuja. Facebookissakin on kuulemma ryhmä nimeltään Kielletyt sanat. Niistä Jari Tammi on poiminut ison osan kirjan sisällöstä. 

Suuren ällösanakirjan silmäilylukeminen aiheutti minulle paineita, sillä en halua olla ällö. Minun pitäisi siis opetella nuo tuhannet kirjassa mainitut ällöt ilmaukset ja välttää niitä. Ellen sitten joskus halua kirjoittaa superällösti ja käyttää kaikkia tuon kirjan sanoja. Kirja toimisi silloin hyvänä lähteenä ällöä henkilöhahmoa luodessa.  Paineitani vähensi kirjassa oleva totuus: "Toisen lempisanonta on toisen ärsöfraasi."

Pidän totuutena myös seuraavia Tammen ajatuksia: jokaisen ihmisen sanasto muodostuu lähes huomaamatta ja on aina monimerkityksellistä. Niinpä ajoittain joku vastaanottaja voi pitää sanojamme ällöttävinä. Koska tilanne on sama kaikille, niin paineiden ottaminen käytetyistä sanoista on jopa vainoharhaista.

Niinpä kirjoittajanakaan minun ei ehkä kannata ainakaan ensimmäisenä miettiä, onko käyttämäni sana tai sanonta ällöttävä tai kulunut, vaan käyttää osaamiani ja muistamiani sanoja tarinani kertomiseen. Kustannustoimittajan valtaan ja vastuuseen kuuluu etsiä ja karsia ällöt sanat ja ehdottaa niitä muutettaviksi. Tosin hänenkin muutosehdotuksensa jälkeen joku lukija voi kokea sanaraivoa. Sellaista elämä on, koskaan ei voi olla kaikille mieliksi. 

Tammen ajatuksia mukaillen jokaisella on vapaus ja oikeus käyttää juuri niitä sanoja, joita halua ja osaa. Jokaisella kuulijalla ja lukijalla on myös vapaus ja oikeus ärsyyntyä ällöinä pitämistään sanavalinnoista ja miettiä niille parempia vaihtoehtoja.

Sanat tai sanonnat eivät ole aiheuttaneet minussa suuria tunteita, vaan kertomuksen tilanteet ja tunnelma. Täysin immuuni sanavalintojen ällötykselle en kuitenkaan ole, sillä suutahdan sellaisten romaanien vieraskielisten sanojen ja sanontojen kohdalla, joita ei ole suomennettu. Jos lukijana en satu osaamaan sitä kieltä, niin tarinaan jää aukko, ellen etsi sanojen merkitystä sanakirjojen avulla. Sellainen kirjoittajan ja kustantajan sanavalinta saa lukijan tuntemaan itsensä tyhmäksi ja korostaa kirjoittajan viisautta. 

Viisas meistä jokainen halunnee olla, vaikka tyhmänä onkin joiltain osin helpompi elää. Silloin ei ainakaan murehdi turhia. Silloin ei esimerkiksi huomaa ällöjä sanoja eikä siten pahoita mieltään. Sulavien, sopivien, tuoreiden, jopa säkenöivien sanojen ja sanontojen käyttö osoittaa tietynlaista viisautta. Sellaista viisautta minunkin pitäisi kirjoittajana osoittaa. Tehtävä tuntuu mahdottomalta, mutta silti yritän, sillä nautin kirjoittamisesta. 

Risto Puumalainen