Sivut

tiistai 12. marraskuuta 2019

Pitääkö päätös, riittääkö rohkeus?

Kuva: Bruno Nascimento

Kirjoittamisen perusopintojen hakutehtävien luku-urakka on tältä syksyltä ohi. Hakemuksissa toistui yksi universaalilta tuntuva hakijaprofiili: tarinoista ja kirjoittamisesta nauttineen lapsen muutos intohimonsa hukanneeksi aikuiseksi. Hakuteksteissä näkyi myös voimaantuminen. Moni oli havahtunut Anne Martinin blogitekstiä lukiessaan siihen, että halusi tehdä muutoksen, tuoda kirjoittamisen takaisin elämäänsä, ja sen aika oli nyt.

Olimme kollegani kanssa ilahtuneita siitä, miten vahvan, positiivisen vaikutuksen Martinin teksti oli saanut aikaan. Jäin kuitenkin pohtimaan hakemuksissa toistuvan havahtumisen ja kirjoittamiselle omistautumisen pysyvyyttä. Kirjoittamisen perusopintoihin tuli jälleen paljon hakemuksia, ja suuri osa hakijoista jäi opintojen ulkopuolelle. Miten käy, kun pisteet eivät riitä opintopaikan saamiseen? Pitääkö päätös?

Olen huomannut, että suurella tunteella vannotut päätökset harvemmin kestävät. Arki yksinkertaisesti nakertaa niiltä pohjan. Liekö syynä se, että vahvan tunnelatauksen taustalla on usein vahva pelko. Pelko saa ensin vannomaan ja myöhemmin luovuttamaan. Sen sijaan päätökset, jotka tehdään tyynesti ja vakaasti, yleensä kestävät.

Kirjoittajaksi ryhtyminen voi olla yhden hetken suuri päätös, mutta kirjoittamisen istuttaminen elämään on arkinen valinta, joka tehdään päivittäin, myös sen suuren päätöksen jälkeen. Syy miksi Martinin päätös kantoi, voi hyvin johtua seuraavasta: ”Varasin kalenterista aikaa tekstien työstämiselle ja opinnoille.” Kirjoittamisen perusopinnot tukevat hyvin pieniä arkisia tekoja, sillä opintojaksot tehtävineen laittavat hommiin. Aikatauluttaminen on tärkeää, ja sitä kautta oppii myös jakamaan työskentelyä pienempiin osiin, eli tuomaan kirjoittamista osaksi jokapäiväistä arkea. Lisäksi kirjoittamiseen keskittyminen lisää kirjoittamisen paloa ja tiedonjanoa.

Pienet teot ovat mainioita myös sen takia, että niillä saa hämättyä kirjoittamista estävää pelkoa. Välttelemme helpommin sellaiseen asiaan ryhtymistä, joka tuntuu emotionaalisesti tai työmäärällisesti suurelta. Pienin, rauhallisin askelin pääsee pidemmälle, ja monesti myös nopeammin.

Mikäli et tämän syksyn haussa päässyt läpi, älä luovuta vaan ala hiljalleen vahvistaa kirjoittamisen roolia elämässäsi pienin teoin. Tunnusta jo olemassa oleva kirjoittaminen, ja pohdi sen lisäksi käytännön tasolla, milloin ja kuinka paljon haluat antaa kirjoittamiselle aikaa ja missä muodossa: haikupäiväkirjan, aamusivujen vai pienten päivittäisten harjoitusten avulla? Vai haluatko istuttaa kirjoittamisen arkeesi jonkin suuremman projektin kautta? Jos sinulla on idea laajemmasta tekstikokonaisuudesta, älä panttaa ideaa vaan kirjoita kokonaisuus ulos, jotta seuraavatkin ideat pääsevät syntymään teksteiksi. Luo pieniä tavoitteita: luku viikossa tai kaksikymmentä minuuttia kirjoittamista viidesti viikossa.

Kannattaa myös lukea työntekoon kannustavia kirjoja: esimerkiksi Elisabeth Gilbertin Big Magic on hauska, työn touhuun innostava teos, ja Frank Martelan motivaatiota käsittelevä Valonöörit on hyvä teos käytännönläheisempää ja tutkimustaustaista otetta kaipaavalle. Villinä korttina mainittakoon Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta paskaakaan, joka tökkää egoa kylkeen: estääkö kirjoittamiseen ryhtymistä se, että omaa kirjoittamistaan pitää niin erityisenä?

Haku kirjoittamisen perusopintoihin on jälleen ensi keväänä. Mikäli haluat hankkia etulyöntiaseman, suosittelen kirjallisuuden perusopintojen suorittamista ennen seuraavaa hakukertaa. Niistä on hyötyä sekä haussa että kirjoittamisen opiskelussa ylipäätään.

Antoisia, arkisia ja kauaskantoisia kirjoitushetkiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti