Sivut

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Kirjoittajapiiri kohtaamispaikkana


Kirjoittamisen opinnot ovat tarjonneet arvokkaan mahdollisuuden tutustua muihin kirjoittajiin, joista osasta on ilokseni tullut pysyvä osa kirjoittajakaveripiiriäni. – M.K.

Kirjoittajapiirimme sai alkunsa perusopintojen ensimmäisellä opetusjaksolla, jonka ryhmässä oli tosi hyvä henki. Idea tapaamisista otettiin opiskelijoiden kesken lounastauolla puheeksi, ja tiedotusta varten perustettiin Facebook-ryhmä. Opettajamme Nora polkaisi toiminnan käyntiin viemällä halukkaat tunnin jälkeen Jyväskylän kulttuurihenkiseen baariin, Vakiopaineeseen.

Piiriin tuli aluksi vain pari osanottajaa, mutta pian luku kasvoi ja vakiintui kuuteen jäseneen. Koemme lukumäärän olevan järjestelyjen ja ajankäytön kannalta sopiva.

Tapaamme kesät talvet kerran kuukaudessa eri kahviloissa. Jokainen tuo halutessaan luettavaksi pari sivua tekstiä. Yleensä aloitamme kuulumisten vaihdolla ja herkuttelulla, jonka jälkeen siirrymme lukemaan toistemme tekstejä, keskustelemaan ja antamaan niistä palautetta. Lopuksi kaivamme esiin kalenterit ja sovimme seuraavasta tapaamisesta.
Palautteen saaminen on ihanaa, sillä piiriläiset ovat kannustavia, perusteellisia palautteenantajia, joilla on kiinnostavia näkökulmia. Toisten tekstien lukeminen puolestaan ilahduttaa: on saanut seurata aitiopaikalta, kun kullekin on muotoutunut oma tunnistettava tyylinsä. – P.R.
Kirjoittajapiirin avulla olen oppinut lukemaan tarkemmin omia ja muiden tekstejä. On ihmeellistä nähdä, kuinka paljon merkityksiä sanoihin ja niiden oikeaan järjestykseen voikaan latautua. – T.H.
Kirjoittajapiiri on tutustuttanut minut itselleni vieraampiin tekstilajeihin ja sitä kautta laajentanut näkemystäni kirjoittamisesta, sen prosesseista ja mahdollisuuksista. Mutta ennen kaikkea olen saanut tutustua upeisiin ihmisiin. Samanhenkiset, hauskat ja taitavat ystävät joita saa tavata säännöllisesti - en tiedä mikä voisi antaa enemmän virtaa ja jatkuvuutta omalle kirjoittamiselle. – M.H.

Luemme piirissä säännöllisesti mm. draamaa, proosaa ja lyriikkaa, joko hiljaa itseksemme tai ääneen. Olemme jopa kuunnelleet muuan musikaalisesti lahjakkaan jäsenemme toisen kirjoittajan runoista säveltämiä ja esittämiä kappaleita!

Piiri tarjoaa vertaistukea ja -palautetta niin kirjoittamisen opintoihin, pöytälaatikon kynäilyihin kuin myös julkaisuihin tai kilpailuihin tähtääviin projekteihin. Toimintamme on jatkunut jo kaksi ja puoli vuotta. Koronaepidemian mentyä ohitse jatkamme taas tapaamisia, tai tilanteen pitkittyessä siirrämme ne verkkoon. Kannustamme lämpimästi muitakin kirjoittajia verkostoitumaan!
Aloitin kirjoittamisen perusopinnot tutustuakseni samanhenkisiin ihmisiin ja oppiakseni lisää kirjoittamisesta. Enpä olisi arvannut, että oppiminen jatkuu hyvässä seurassa vielä opintojen jälkeen. Kirjoittajapiirin tapaaminen on aina kuukauden kohokohta ja motivoi uusien tekstien kirjoittamiseen. – T.K.
Kun poljen piirin jälkeen illalla kotiin, joskus on jo matkalla kaivettava muistikirja esiin. Jokin kuplii ja välkkyy, läikkyy melkein yli. Sanat hyppäävät syliin!
Kenties piirimme siis onkin taikapiiri?  – J.T.

Iloisin terveisin,
KIKP2010-17-kirjoittajapiiri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti