Kirjoittamisen fysiikkaa

Helmikuiset Kirjoittamisen tutkimuksen päivät Helsingissä palauttivat mieleeni kirjoittamisen fyysisen puolen. 1800-luvun Suomessa mietittiin sitä, kuinka kirjoittaa peltotöistä väsyneellä kädellä. Nykypäivänä valistunut kirjoittaja puolestaan huomioi istumatyön vaarallisuuden ja pohtii juoksuharrastuksen aloittamista.

Anna Kuismin on esitellyt artikkelissaan ”Rahvaan runot” Paavo Korhosen (1775–1840) tekstejä, joista löytyy säe siitä, kuinka kirjoittajan karkea koura suorastaan painaa paperin puhki. Vastaavasti muutkin kirjoittamiseen liittyvät välineet ja fyysiset tekijät saattoivat päätyä kielikuviksi kansanmiesten runoihin. Kuisminin mukaan esimerkiksi Pentti Lyytinen (1783-1871) kuvasi kynänsä olevan vailla ”kynttilöitä”. Miten me nykyaikana sanoisimme saman asian? Itse viittaisin ehkä kovalevyn tyhjyyteen, mutta yhtä hyvin voisi todeta fyysisemmin, ettei kirjoittaminen tänään ”kulje”.

”Kynällä kyntäminen” oli myös yksi rahvaanrunojen tyypillinen ilmaisu, jolla kuvattiin kirjoittamista. Varhaiset suomalaiset kansanrunoilijat olivat pääasiassa miehiä. Olisivatko kielikuvat erilaisia, jos mukana olisi ollut enemmän naisia ja sanasto olisi tullut heille tyypillisemmästä työstä? Kuva: Library of Congress.

  

Kirjoittamisen opiskelijoille opetetaan yhä V.A. Koskenniemeen viitaten, että rytmi on runon verenkierto. Vielä useammin toistetaan Vladimir Majakovskin kuuluisia ajatuksia kävelystä keinona luoda runon rytmi. Puhumattakaan siitä, miten Virginia Woolfia seuraten pohdimme oman rauhan, huoneen tai muun kirjoittamiseen tarkoitetun (joskus virtuaalisenkin) tilan merkitystä.

Opiskelijoita neuvotaan myös miettimään, mikä on juuri hänelle sopivin vuorokaudenaika kirjoittaa. Tähänkin sisältyy yllättäviä fyysisiä ulottuvuuksia. 1800–luvulla ei tiedetty, riittäisikö päreen valo iltasella, nyt pohdimme, piristääkö padin sininen valo liikaakin?

Kirjoittamisen fyysisyyteen on mielestäni pitkään liittynyt ääripäitä korostava asennoituminen. ”Kirjoittaminen ei vaadi muuta kuin tanakat istumalihakset”. Jonkin tämäntyyppisen lauseen olet varmaankin kuullut kirjoittajan urasi aikana? Ja kohdannut todennäköisesti sen vastakohdankin, kirjoittamisen mystiikkaa korostavan näkemyksen. Tasapainoisempaa asennoitumista edustaa sivusto Terve Taiteilija, jossa asiaa on käsitelty jo puolisen vuotta. Sen seuraamista suosittelen kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille.

Itse aion pitää tuntosarvet herkkinä ja kuulostella, koska aiheesta saataisiin lisää tutkimustietoa. Millä kaikilla tavoilla kirjoittaminen onkaan fyysistä?

Nora Ekström


Kuva: Petteri Kivimäki