_____________________________________
 |
| Kuva: Sanna Loukkola |
Työ, perhe, opinnot…
Ajankäyttöön liittyen huomaan
muutamaa päivää ennen deadlinea, että tämä blogiteksti on vielä kirjoittamatta.
Otan yhteyttä kirjoittajapariini, ja onnekseni hän on jo aloittanut
kirjoittamisen.
Omassa ajankäytössä olisi
parannettavaa paljonkin, varsinkin suunnitelmallisuudessa. Olen ainakin kerran
päätynyt tilanteeseen, jossa väsään samana päivänä palautettavaa työtä ja heti
ensimetreillä huomaan, ettei materiaalia löydy koko kaupungista. Ei
kirjastosta, ei kirjakaupasta, eikä sähköisenä. Tällaisessa tilanteessa ei voi
kuin soimata omaa tyhmyyttään ja toivoa, että ensi kerralla muistan ja
valmistaudun huolellisemmin.
Kuinka ihminen saa vielä
järjestettyä aikaa kirjoittamiselle, jos haluaa kaiken lisäksi tavata ystäviä
ja harrastaa muutakin? Kirjoittajan pitäisi lisäksi lukea runsaasti. Entä mistä
löytää sopen, jossa rauhassa antautua tekstille? Nämä ovat kysymyksiä, joiden
kanssa kirjoittamisesta haaveileva painiskelee. Niihin on tavalla tai toisella
löydettävä vastaus.
Olen aina ollut viimetipan ihminen,
mitä tulee opiskeluun ja koulutehtäviin. Toisaalta taas, en vietä unettomia
öitä tehtävien ja esseiden parissa, vaan arvotan unen äärimmäisen korkealle
omassa arvoasteikossani. Levänneenä jaksaa puristaa tekstiä kasaan lyhyessäkin
ajassa, toisin kuin silmät ristissä ja nuutuneena. Levänneenä jaksaa muutenkin
asioita paremmin.
Voin rehellisesti sanoa, että
kirjoittamisen osalta, suurin osa työstä tapahtuu pääni sisällä ennen
varsinaisen tekstin muodostamista paperille. Mietin ja pyörittelen asioita
päässäni ja muokkaan niitä valmiiksi, jolloin säästän valtavasti aikaa. Voin
kirjoittaa esseetä tai runoa ajatuksen tasolla vaikka kaupan kassajonossa,
kävelyllä tai lounaalla.
Olen realisti sen suhteen,
että työssäkäyvänä, aktiivisena ihmisenä, minulla on erittäin rajallisesti
aikaa käyttää kirjoittamisen perusopintoihin. Ja jos olen onnekas, luovuuden puuska ajoittuu
juuri siihen hetkeen, kun jotain pitäisi saada aikaiseksi.
Jokaisella on omanlaisensa ratkaisu
näihin kirjoittamisen perusedellytyksiin. Joku kirjoittaa läpilyöntinsä
pesuhuoneen kuivausrummun päällä, toinen kartuttaa käsikirjoitusta viidentoista
minuutin pätkissä, kun arjessa on hengähdyshetkiä. Joku hylkää kaiken muun ja heittäytyy
kokonaisvaltaisesti kirjoittamiseen.
Itse kirjoitan yleensä ruokapöydän
ääressä tai kirjastossa. Välillä on piristävää vallata nurkkaus kahvilassa tai
baarissa. Ulkona kirjoittaminen tarjoaa tilaisuuden tirkistelyyn, ympäröivän
elämän pienten tapahtumien seuraamiseen ja virikkeiden keräämiseen. Joku toinen
on uskollinen työhuoneelleen tai kirjoitusnurkkaukselleen.
Aikaa löydän varhaisista aamuista,
myöhäisistä illoista ja viikonlopuista. Se vaatii kurinalaisuutta, johon
motivoi kirjoittamisen nautinto. On ihanaa huomata, että teksti alkaa vetää ja
tarina avautuu sivu sivulta. Mutta aikaa ja tilaa se vaatii.
Aika on järjestettävä omien
mieltymysten ja mahdollisuuksien mukaan, pidemmissä tai lyhemmissä jaksoissa,
mutta sitä on oltava valmis käyttämään. Jos olet kirjoittaja, kirjoittaminen
antaa sinulle paljon, mutta sen vaatima aika on väistämättä pois muusta:
perheeltä, lepohetkistä, ystäviltä, harrastuksista… Tämän hyväksyminen
on kirjoittajalle välttämätöntä.
Oman tilan järjestäminen tapahtuu
sekä oman pään sisällä että fyysisesti. On tietysti oltava paikka, johon
asettua kirjoitusvälineiden kanssa. Kotona se voi olla pöydänkulma perheen
nukkuessa tai työhuone suljetun oven takana, mutta se voi yhtä hyvin olla vilkas
baari tai rantakallio – kunhan oma tila on otettu myös mielessä.
Parasta tässä kirjoittamisen
opiskelussa taitaakin olla määräaikoihin oppiminen niinkin taiteellisessa
lajissa kuin kirjoittaminen on. Pakotettuna tuottamaan tekstiä määrätystä aiheesta kykenee odottamattomiin suorituksiin. Saatuaan
opintojen myötä pintaraapaisun kirjoittamisen eri aihealueilta, voi myöhemmin
elämässä käyttää määräämättömän ajan kyseiseen aiheeseen ja syventyä siihen
tarkemmin.
Haaveilen kiireettömästä hetkestä
kirjaston nurkassa runokirja kädessäni. Kesäisestä aamusta keskellä kaupunkia,
maailman matkaamisesta ja siitä kirjoittamisesta. Ikkuna ja leveä ikkunalauta,
kuppi teetä (vaikka oikeasti juon mieluummin kahvia). Kirjallisuus ja
kiireettömyys ovat kieltämättä paras yhdistelmä. Sitä tavoitellen, yksi tekstinpätkä
kerrallaan.
Keskittynyt, ympäristöstään
ammentava kirjoittaja saa paljon aikaan vaikka keittiössä, jossa lapset
mekastavat jaloissa, mutta klassisinkaan kirjoituskammio tummine
kirjahyllyineen ja loimuavine tulisijoineen ei auta, jos ajatukset ovat muualla eikä kirjoittamiselle ole vallattu tilaa omassa mielessä. Nämä ovat tietenkin
kärjistyksiä, ja useimpien kirjoittajien todellisuus asettuu säyseästi näiden
välimaastoon.
Tämän blogin aihe on onneksi sellainen,
että materiaalia ei tarvita, vaan tarkoituksena on kertoa omasta ajankäytöstä
kirjoittamisen perusopintoihin liittyen – ja tässä sitä ollaan. Palautuspäivä on
huomenna, tai tarkemmin sanottuna huomenaamulla. Vanha viidakon sanonta ’kiire
tulee vasta lopussa’ pitää jälleen paikkansa.
Sanna Loukkola ja Teemu Korpijärvi
Sanna ja Teemu ovat kirjoittamisen opiskelijoita Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa. He etsivät yhä tarinoita, tilaa ja aikatauluja.
Aiemmat tekstit tässä sarjassa:
Soile Näppi ja Noora Oluikpe: Kirjoittajan kotiinpaluu
Anneli Pirttilä: Hyvä seura tekee kaltaisekseen
