Rakas pitkä pirulainen

Yliopiston kielenhuollon kursseilla mieleeni iskostettiin, että huutomerkkiä ei kannattanut käyttää kuin äärimmäisessä hädässä. Se sopi minulle hyvin, sillä en ollut lainkaan sinut merkin kanssa. Mielestäni huutomerkki oli b-luokan välimerkki – liian ehdoton ja käskyttävä.

Sitten tapasin miehen, joka hurmasi minut huutomerkeillä. Hän ei liikoja hempeillyt, mutta ilmaisi huutomerkeillä kaikkea sitä, mitä ei muuten osannut. Innostusta ja lämpöä.

Tajusin silloin, että olin arvioinut huutomerkin täysin väärin. Merkkiin mahtui tunnetta, jota en huomannut takertuessani pelkästään sen käskyttävään ja huudahtavaan luonteeseen.

Olin ja olen huutomerkille anteeksipyynnön velkaa.

Enkä varmaankaan ole ainoa. Tuntuu, että huutomerkki on viime vuosina vallannut itselleen lisää alaa merkkien maailmassa. Se ei oikeastaan ole yllätys, sillä huutomerkki – ymmärrän sen nyt – on tunnetta tiivistetyssä muodossa. Saatamme toki viehättyä tekstin tai ihmisen älykkyydestä, mutta vasta tunne saa aikaan jotain suurempaa.

Merkki on yleistynyt niin paljon, että se on saanut jo osan virkamieskunnastakin pauloihinsa. Perinteisestihän virkamiehet ovat vältelleet huutomerkin kaltaisia ylilyöntejä. Anton Tšehov on kirjoittanut aiheesta jopa novellin vuonna 1886. Huutomerkki-novellin päähenkilö, kollegion sihteeri Jefim Fomitš Peraklidin, ei ole uransa aikana käyttänyt yhtäkään huutomerkkiä:

”Neljäkymmentä vuotta hän oli laatinut asiakirjoja, kirjoittanut niitä tuhansia, kymmeniä tuhansia, mutta ei voinut muistaa ainoatakaan riviä, joka olisi ilmaissut riemastusta, suuttumusta tai jotakin muuta samankaltaista.

Ja muita tunteita… hän ajatteli. Tarvitaanko asiakirjoissa tunteita? Niitähän voi kirjoittaa tunteetonkin ihminen…”

Mutta muutoksen tuulet puhaltavat jo virkamieskunnassakin. Kun osastopäällikkö, ylijohtaja Mikko Spolander lisäsi valtiovarainministeriön tiedotteeseen huutomerkin lokakuussa 2019, hän ei varmaankaan arvannut, mikä kohu siitä nousisi.

Ensimmäisenä Spolanderin huutomerkkiin tarttui Helsingin Sanomat, ja kohta aihe oli muidenkin lehtien sivuilla. Demokraatti nosti huutomerkin jopa otsikkoon asti.

Tehtiinkö huutomerkistä härkänen? Kyllä. Mutta ainakin kohu opetti sen, että merkkiä kannattaa käyttää vain, jos on valmis seisomaan sen takana. Ja Spolander oli.

Samalla on hyvä muistaa, että huutomerkittömyys on viesti sekin. Sillä on eroa, vastaako kysymykseen ”joo” vai ”joo!”. Jos viestillä halutaan innostaa tai välittää omaa innostusta, on merkki usein paikallaan.

Yleensä huutomerkin käyttämättä jättäminen ei silti johda erityisen vakaviin seurauksiin. Ainakaan niin vakaviin kuin Seinfeld-sarjan viidennen kauden neljännessä jaksossa, jossa sarjan vakiohahmon Elaine Benesin suhde kariutuu siihen, että seurustelukumppani ei osaa käyttää huutomerkkejä.

Kaikkien kirjoittajien kannattaa silti ottaa merkki haltuun. Niin minäkin tein, mutta suhdetta huutomerkkimieheen se ei pelastanut. Huutomerkki, tuo rakas pitkä pirulainen, jäi kuitenkin elämääni pysyvästi.

Lähteet:

Tšehov, A. 1983. Tarpeettomia ihmisiä (2. painos). Suom. J. Konkka. Helsinki: Kirjayhtymä.

 Suvi Asikainen

Kirjoittajapiiri kohtaamispaikkana

Kirjoittamisen opinnot ovat tarjonneet arvokkaan mahdollisuuden tutustua muihin kirjoittajiin, joista osasta on ilokseni tullut pysyvä osa kirjoittajakaveripiiriäni. – M.K.

Kirjoittajapiirimme sai alkunsa perusopintojen ensimmäisellä opetusjaksolla, jonka ryhmässä oli tosi hyvä henki. Idea tapaamisista otettiin opiskelijoiden kesken lounastauolla puheeksi, ja tiedotusta varten perustettiin Facebook-ryhmä. Opettajamme Nora polkaisi toiminnan käyntiin viemällä halukkaat tunnin jälkeen Jyväskylän kulttuurihenkiseen baariin, Vakiopaineeseen.

Piiriin tuli aluksi vain pari osanottajaa, mutta pian luku kasvoi ja vakiintui kuuteen jäseneen. Koemme lukumäärän olevan järjestelyjen ja ajankäytön kannalta sopiva.

Tapaamme kesät talvet kerran kuukaudessa eri kahviloissa. Jokainen tuo halutessaan luettavaksi pari sivua tekstiä. Yleensä aloitamme kuulumisten vaihdolla ja herkuttelulla, jonka jälkeen siirrymme lukemaan toistemme tekstejä, keskustelemaan ja antamaan niistä palautetta. Lopuksi kaivamme esiin kalenterit ja sovimme seuraavasta tapaamisesta.

Palautteen saaminen on ihanaa, sillä piiriläiset ovat kannustavia, perusteellisia palautteenantajia, joilla on kiinnostavia näkökulmia. Toisten tekstien lukeminen puolestaan ilahduttaa: on saanut seurata aitiopaikalta, kun kullekin on muotoutunut oma tunnistettava tyylinsä. – P.R.

Kirjoittajapiirin avulla olen oppinut lukemaan tarkemmin omia ja muiden tekstejä. On ihmeellistä nähdä, kuinka paljon merkityksiä sanoihin ja niiden oikeaan järjestykseen voikaan latautua. – T.H.

Kirjoittajapiiri on tutustuttanut minut itselleni vieraampiin tekstilajeihin ja sitä kautta laajentanut näkemystäni kirjoittamisesta, sen prosesseista ja mahdollisuuksista. Mutta ennen kaikkea olen saanut tutustua upeisiin ihmisiin. Samanhenkiset, hauskat ja taitavat ystävät joita saa tavata säännöllisesti - en tiedä mikä voisi antaa enemmän virtaa ja jatkuvuutta omalle kirjoittamiselle. – M.H.

Luemme piirissä säännöllisesti mm. draamaa, proosaa ja lyriikkaa, joko hiljaa itseksemme tai ääneen. Olemme jopa kuunnelleet muuan musikaalisesti lahjakkaan jäsenemme toisen kirjoittajan runoista säveltämiä ja esittämiä kappaleita!

Piiri tarjoaa vertaistukea ja -palautetta niin kirjoittamisen opintoihin, pöytälaatikon kynäilyihin kuin myös julkaisuihin tai kilpailuihin tähtääviin projekteihin. Toimintamme on jatkunut jo kaksi ja puoli vuotta. Koronaepidemian mentyä ohitse jatkamme taas tapaamisia, tai tilanteen pitkittyessä siirrämme ne verkkoon. Kannustamme lämpimästi muitakin kirjoittajia verkostoitumaan!

Aloitin kirjoittamisen perusopinnot tutustuakseni samanhenkisiin ihmisiin ja oppiakseni lisää kirjoittamisesta. Enpä olisi arvannut, että oppiminen jatkuu hyvässä seurassa vielä opintojen jälkeen. Kirjoittajapiirin tapaaminen on aina kuukauden kohokohta ja motivoi uusien tekstien kirjoittamiseen. – T.K.

Kun poljen piirin jälkeen illalla kotiin, joskus on jo matkalla kaivettava muistikirja esiin. Jokin kuplii ja välkkyy, läikkyy melkein yli. Sanat hyppäävät syliin!

Kenties piirimme siis onkin taikapiiri?  – J.T.

Iloisin terveisin,
KIKP2010-17-kirjoittajapiiri