_____________________________________
Kun
haluaa oppia ilmaisemaan itseään kirjoittamalla, pitää kokeilla erilaisia
tyylilajeja. Vain siten kykenee parhaalla mahdollisella tavalla ruokkimaan ja
ravitsemaan sekä lukijaa että itseään kirjoittajana. On
löydettävä oikea annoskoko ja ruokarytmi. Ahmia ei saa. On tultava riittävän
kylläiseksi ja osattava jättää sopivasti tilaa. Ravinnon pitää myös ehtiä
imeytyä.
Kirjoittamisen
opinnot työntävät epämukavuusalueelle, kokeilemaan ennestään
tuntematonta. Ilman ulkoisia vaatimuksia vitkastelu olisi liian helppoa.
Kohtaaminen
draaman kanssa kasvokkain jo heti ensimmäisellä opintojaksolla säikäytti, mutta
verkkokurssin armoton aikataulu ei antanut tilaa venkoilla. Pakon edessä syntyi
elämäni
paras draamapätkä – ainoa, mitä tähän
mennessä olen kirjoittanut. Selviämisen kokemus jätti halun nauttia toistekin
tätä lajia.
Omaelämäkerrallisen
kirjoittamisen tehtävät johdattelivat lempeästi liikkumaan todellisuuden rajan
yli. Se hälvensi epävarmuutta, mistä löytää
tarinoita kerrottavaksi. Fiktiota sai maistaa turvallisin mielin. Maku ei
ollutkaan karvas, jota on syytä vältellä, vaan
sen voi antaa vietellä ja viedä kielen mukanaan.
Nälkä
kasvoi syödessä. Mitä enemmän tekstiä tuotti, mitä enemmän tarinoita loi, sitä sulavampaa ja
helpompaa kirjoittamisesta tuli.
Ylensyönti
uhkasi jo kirjoittajaa, kun kurssitehtävien pituus on rajattu eikä oikein
osannut valita, mitä kaikkea tarjottimeltaan jättäisi pois. Silloin runous
yllätti ja riensi apuun. Runon maailma sallii liikahtelun soljuvasti ilman ajan
ja tilan rajoitteita. Runoon sanottava tiivistyy helposti.
Väliin
on mahtunut niitäkin hetkiä, jolloin kirjoittamisesta on ollut sulavuus
kaukana. Tekstien työstäminen on ollut tahmeaa ja ideat ovat loppuneet. Sanat ovat
närästäneet kurkussa.
Kiireessä
stressaantuneen pään on täyttänyt kohina, joka on nielaissut alleen kaiken
muun, eikä tarinoille ole jäänyt tilaa.
Kun
kaipasin kipeimmin ravintoa luovuudelleni, menin ulos. Hengitin. Annoin ähkyn
hellittää ja sulattelin opittua kaikessa rauhassa. Luonnon keskellä
löytyi tuoreita ideoita kirjoituksiin ja tekstin jumittaneet kohdat alkoivat
aueta. Luovuus sai taas ilmaa siipiensä alle. Sanat muuttuivat helpommin
pureskeltaviksi.
Kun
matkaan kirjoittamisessa kohti uusia haasteita, jatkan hyväksi havaitulla
tiellä ja pidän kiinni rauhallisista kävelyistä. Kiireenkin keskellä otan aikaa
ja tilaa sulattelulle. Unohdan hetkeksi to do -listat ja tekemättömät työt, sivuutan
pyykkikasat ja pölyt sängyn alla.
Päästän
ilman virtaamaan. Sanat sulamaan nielusta.
Maria Jussila ja Mari Kuusisto
Maria
ja Mari ovat kirjoittajia, jotka etsivät parhaillaan itselleen sopivaa
annoskokoa, lautasmallia ja rytmitystä.
Aiemmat tekstit tässä sarjassa:
Sanna Loukkola ja Teemu Korpijärvi: Aikaa! Tilaa!
Soile Näppi ja Noora Oluikpe: Kirjoittajan kotiinpaluu
Anneli Pirttilä: Hyvä seura tekee kaltaisekseen
