Ensin synnyt, sitten sinut adoptoivat toiskieliset vanhemmat: opiskelet runoutta kuin vierasta kieltä

Petri Hannula

Runo on kuvaajan ja kuvattavan rajapinnassa. Se on tutun ja tunnistetavaksi halutun, kahden maailman leikkauspisteessä ja siksi sen merkitys on rikastunut siitä huolimatta, että runo voi olla niukkasanainen. Sen vaikutus kasvaa rivienväleistä ja sanojen asettelusta. Runo voi kätkeä, vihjata, sanoa suoraan, raivotakin. Se puhuttelee lukijaa arkisuudella, maagisuudella, asemoinnilla, rytmillä, äänteillä, sisällöllä, näkökulmien muutoksilla. Runo muuttaa muotoaan. Se hakeutuu uusiin yhteyksiin, ottaa vaikutteita ja uusiutuu. Ajattele miten internet vaikuttaa runoilmaisuun. Jos runo on kaikki mikä siitä ensimmäisenä tulee mieleen, on se nähty ahtaasti. Runous on laajin kirjallisuuden lajeista.

Runo ei ole tekstiä paperilla tai näyttöruudussa. Se on ymmärrys, joka kohdistuu maailmaan. Se on kieli, jonka avulla maailma tulee mielletyksi ja jaetuksi. Se pureutuu syvemmälle kuin tarinat, selostukset, jutut. Runokielen avulla voidaan tiiviisti ilmaista asioita, joita ei kyetä kuvaamaan tarkasti. Kenellä on tämä taju? Sinulla, joka otat sen työksesi vaikkapa avoimen kirjoittajankoulutuksen lyriikan kursseilla. Se antaa sinulle lopulta äänen. Siinä olisi kylliksi syytä osallistua lyriikan kursseille.

Kun pohtimis-, analyysi- ja runon kirjoittamistehtäviä on samassa opintojaksossa, seuraa usein, että älyn vaihe jää vaikuttamaan runon kirjoitusprosessiin. Tällöin runo näyttäytyy älyä puhuttelevana, tunnetta vajaasti. Runoista on toki moneen lähtöön, mutta lukija tunnistaa tasapainoisen runon. Se miellyttää häntä. Opiskelija on toisinaan sokea omalle tekstilleen ja saattaa kaivata yksinolemiseltaan vertaispalautetta. Siksi olen palautteessani antanut kysymyslistan, jonka avulla hän voi - ollessaan itselleen rehellinen ja realisti - saada runoonsa etäisyyttä ja itse tunnistaa kehitettävät kohdat. Kysymyslistan tavoitteena ei ole kyseisen yhden tai parin runon tukeminen, vaan se on paljon pidemmällä. Toivon, että opiskelija jatkaa runojen kirjoittamista. Ei ole kyse siitä mikä on opiskelijan tämän hetken tilanne, vaan mitä hän voi saavuttaa jatkossa. Jos ei muuta, niin hän saa elämälle sisältöä. Ja sekin, että hallitsemalla lyriikan keinoja rikastetaan proosa- ja draamailmaisua.

Uutta tietoa muodostetaan omaksutun päälle. Runoutta voi harjoittaa kirjoittamalla, lukemalla ja analysoimalla, arvottamalla ja kritisoimalla, osallistumalla ja kohtaamalla eri tavoin. Runouden taju kehittyy käyttämällä sitä. Runous on kielitaitoa. Siksi olisi toivottavaa, että kurssin päätyttyä runokielen taitoa et päästäisi rapistumaan ja unohtumaan. Runouteen ei astuta sisään mistään ulkopuolelta. Siihen synnytään.

Avoimen tehtäväantojen kommentoiminen ei ole minulle vastausten tarkistamista, vaan kaksinkertainen oppimistilanne. Opiskelijoiden pohtielmat ja runot vievät minua miettimään mikä teksteissä on omintakeista, mikä yleistä tai kopioitua tietoa ja mikä asioita sidostavaa ilmaisua. Näistä omintakeinen ajatus on arvokkain. Useimpien teksteissä toistuvat asiat lienevät suoraan teoriakirjoista ja itselleni tutut asiat yleistietoa, mutta omintakeisuuteen opiskelija pääsee tuottamalla lähdekirjallisuudesta omia ajatuksia. Tästä ei seuraa sitä, että jokaisen ajatus muistuttaisi toisiaan, päinvastoin. Kun olen löytänyt omintakeisen ajatuksen ja ehkä riemastunutkin siitä, haluan sitä kommentoidessani laittaa itseni likoon. Opiskelija on minun opettajani.

Petri Hannula

Koulutarkastus – tekstistä esitykseksi

 

Koulutarkastajat pääsevät nauttimaan terveellisestä kouluateriasta:
haukipyöryköistä ja pomppivista puolalaisista perunoista. Kuva: Kiira Korppila.

Kesälomani 2014 alussa minulla oli vain idea, kynä ja yli sadan teinioppilaan tuottama tekstipino. Se oli täynnä kouluumme liittyviä ajatuskarttoja, tiivistelmiä, runoja ja mielipidekirjoituksia, sillä olin pyytänyt oppilaitani kirjoittamaan kouluumme liittyvistä kokemuksistaan, kehittämistoiveistaan ja opettajien maneereista.

Ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan nuorten pienoisnäytelmää, olin ollut yhteydessä kirjoittamisen perusopintojen draamakirjoittamisen opettajaan. Olin lähettänyt hänelle alustavan synopsikseni ja pari kohtausta arvioitaviksi. Sain häneltä näytelmän rakenteeseen ja hahmojen luomiseen liittyviä oivallisia kirjoitusvinkkejä, joiden varassa oli helppo lähteä ruotimaan reppuni sisältöä.

Kesälomani kuluikin tekstitulvassa uiskennellessa. Kynä kädessä lueskelin tekstejä useamman kerran, tein merkintöjä marginaaleihin ja ympyröin ydinasioita. Loman päättyessä tiedostoni oli täynnä dialoginpätkiä ja hahmotelmia erilaisista kohtauksista. Juonen kaarikin oli alkanut tarkentua viikkojen vieriessä.

Lokakuun loppuun mennessä keväinen ideani nuorten pienoisnäytelmästä oli prosessoitunut 28-sivuiseksi Koulutarkastus-nimiseksi nuorten pienoisnäytelmäksi, joka kertoo kahdesta 70-luvun koulutarkastajasta, jotka tietämättään joutuvat aikamatkalle nykypäivän peruskouluun. Näytelmässä kuvataan nykyteinin arkea komiikan keinoin. Kymmenestä kohtauksesta rakentuvan näytelmän juoni noudattaa klassisen draaman kaarta. Fiktiivisyydestään huolimatta siinä on paljon tositapahtumia, joita on tapahtunut oppilaille ja opettajille koulussamme.

Joulukuussa esittelin käsikirjoituksen valvontaluokalleni. Olin luonut oppilailleni 25 erilaista roolia, joista kahdeksan muodosti energiajuoman kunniaksi nimetyn The Mosse Bandin. Loput roolit olivat puherooleja – yhtä lukuun ottamatta. Kirjoitin myös kahdelle kollegalleni omat roolit.

Kahdeksannella luokalla opiskelevat musiikkiluokkalaiseni saivat tutustua käsikirjoitukseen ja miettiä toiveroolejaan, sillä halusin antaa teineille mahdollisuuden valita mieleisensä. Juuri ennen joululomalle lähtemistä jaoimme roolit.

Tammikuun alusta alkaen harjoittelimme kerran viikossa äidinkielen tunnilla koko näytelmää niin paljon kuin ehdimme. Harjoituksissa havaitsin nopeasti, mitkä kohtaukset tarvitsevat ylimääräistä työstämistä. Laadin viikoittaisen aikataulun välitunneilla harjoiteltavista kohtauksista.

Yhdessä tekeminen oli palkitsevaa. Oli upea kokemus nähdä oman tekstinsä alkavan elää. Alusta asti pyrin siihen, että harjoituksissamme olisi dialoginen ilmapiiri. Koska monet oppilaistani harrastavat näyttelemistä vapaa-ajallaankin, heillä oli usein erinomaisia ehdotuksia repliikkien ja toiminnan suhteen. Kaiken kaikkiaan oppilaat olivat häkellyttävän omatoimisia ja idearikkaita.

Tein tiivistä yhteistyötä erityisluokanopettajan sekä musiikin, kuvaamataidon ja kotitalouden opettajien kanssa. Myös oppilaitteni huoltajat, muut kollegani, lukuisat kaverini ja lähiomaiseni auttoivat vaatteiden ja muun rekvisiitan haalimisessa. Ilman tehokasta verkostotoimintaa näytelmän toteutus olisi jäänyt puolitiehen.

Lauantaina 21.3.2015 koitti h-hetki, kun näytelmämme pyörähti käyntiin koulumme 40-vuotisjuhlassa. Oppilaat pistivät parastaan koko sen 40 minuutin ajan, minkä näytelmämme kesti. Liikuttuneena seurasin sitä esiintymisen paloa, joka loisti teinien silmistä. Näin, miten jokainen oppilas oli onnistunut löytämään roolihahmonsa sielunelämän rakenteen.

Näytelmän kirjoitti ja ohjasi äidinkielen ja
kirjallisuuden lehtori Eija Harju.
Kuva: Kiira Korppila.

Draaman kirjoittaminen oli antoisaa ja yllättävän luontevaa. Koska hahmotan asioita hyvin visuaalisesti, kohtauksia kirjoittaessani ajattelin asioita ja siirtymien sujuvuutta myös ohjaajan näkökulmasta.

Tavoitteenani oli rakentaa kouluyhteisöämme viihdyttävä näytelmä 40-vuotisjuhliimme, missä koin onnistuneeni. Ilman kirjoittamisen opettajan ohjausta näytelmän kirjoittaminen olisi jäänyt vain haaveeksi. Tunnen itseni löytöretkeilijäksi, sillä kirjoittamisen opintojeni aikana olen löytänyt itselleni täysin uuden lajin, joka on imaissut matkaansa.

Eija Harju

Kirjoittajan matkassa pysyy vain kirjoittamalla

Kuva: Panu Hämeenaho

Hae kirjoittamisen perusopintoihin 1.–29.4.2015.

Hakuohjeet