Haku voi nyhtäistä kirjoittamaan

Kuva: CC Jordan Nielsen (Flickr)

Kirjoittamisen perusopintojen suosio Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa jatkuu, hakijoita tänä keväänä oli jälleen lähes sata.

Kymmeniin hakemuksiin mahtuu monenlaisia tarinoita. Moni kuvasi, kuinka kirjoittamisen ilo alkoi jo alakoulussa: mielikuvitus lensi, vihkot loppuivat kesken ja opettajat kannustivat. Hyviä kokemuksia syntyi vielä lukiossakin. 

Sen jälkeen tarinat jakautuvat. On niitä, joilla kirjoittaminen on säilyttänyt merkityksellisen paikkansa elämässä. He ovat kirjoittaneet paljon ja kaikenlaista.

Mutta sitten on niitä, joille koulun päättyminen merkitsi kirjoittamisen loppumista. Siirtyminen opiskeluun ja työelämään katkaisi intohimoisenkin suhteen. Viimeistään työn ja perheen aikataulujen yhteensovittamisessa kirjoittaminen kapeni kalenterimerkinnöiksi ja kauppalistoiksi.

Hakutehtävissä moni ihmettelikin, miksi näin kävi: mikä sammutti luovuuden? Vähän surullisena luin, miten tehtävälistat muodostuivat niin pitkiksi, ettei kirjoittaminen mahtunut enää edes ajatuksiin. Miten kirjoittaminen alkoi tuntua ei-minkään tekemiseltä.

Onneksi elämä ei ole pelkkiä ruuhkavuosia. Monet kirjoittamisensa kadottaneetkin ovat etsineet uutta suuntaa, sopivaa nyhtäisyä takaisin kirjoittamiseen. Olemme iloisia, että tuota suuntaa on haettu nimenomaan Jyväskylästä!

Henkilökohtainen palaute on yksi iso asia, jota opinnoiltamme odotetaan. Äidinkielen opettajien jälkeen saatamme olla ensimmäisiä, jotka sitä kirjoittamisesta antavat. Opettajilla näyttääkin olevan huomattavan iso merkitys kirjoittamisen kannustajina. Millaisia muistoja sinulla on omasta äidinkielen opettajastasi?

Päättömyydestä ja juurettomuudesta

Kuva: Jyrki Heikkinen

Esikoisteokseni Sateen ääni on sinun äänesi on vasta ilmestynyt. Mikä osa minussa sen kirjoitti, koska nyt tuntuu, että minulla on jo ihan toinen pää. Taudinkuvaan kuuluu akuutin amnesian lisäksi vieraantumisen tunne, laiskuus, uneliaisuus, huikeat tulevaisuuden visiot... Olen muuttumassa teini-ikäiseksi jälleen, mutta sille on syynsä.

Tekeekö kirjoittaja tekstin vai muokkaako teksti kirjoittajastaan aina erilaisen, tarpeidensa mukaan? Lastenrunokoelmaa kirjoittaessani aistin elämää ja olemista kuin lapsi, assosioin vapaasti, kirjoittaminen oli helppoa, niin kuin lapsena. Nyt olen siirtymässä proosan pariin ja vereni kohahtaa. Olo on kapinallinen, tuore, sisäänpäin käpertynyt: kenties toivottujakin olotiloja nuortenkirjaa kirjoittavalle. Otan kuitenkin hatun nöyrästi kouraan ja haen apua aineopintojen proosakurssilta. Ehkä. Ellei halvaannus valtaa minua liikaa. Tai kapina.

Koska olen tähän asti ollut runouden salarakas, on tuntunut yllättävältä, miten silmäni ja korvani ovat alkaneet lyyrisyyttä hyljeksyä. Hyllyssä lepää vieläkin jouluksi saatu islantilaisen Gerđur Kristnýn Verikavio, jota innokkaasti odotin suomennettavaksi. Uusi pää haluaakin proosaa, mielellään suomalaista, uutta. On oltava valmis muodonmuutokseen, on nähtävä myös, ettei tekstin takana enää lepää leppoisan animistinen luontosuhteeni, vaan joku toinen haluaa sanoa minun kauttani jotain. Avaudun synnytyskanavaksi, poistoilmaputkeksi, äänitorveksi, palosireeniksi: itkua ja mekastusta, monimuotoista inhimillistä metakkaa. Näinkö assosioin proosan: suoraksi, ääntä siirtäväksi putkeksi, ihmisen keksimäksi.

Lapsuuden muistikuva 80-luvulta: toppatakki ja rimpsuhame ylläni kodin betonirappusilla, kesäpäivänä. Vuorisatiinin tuntu iholla, pinkit lepattavat helmat, tuulee, savun tuoksu ilmassa, ja joku muu, joka nostaa tunteen. Joka nostaa ajatuksen: olen hyvä yhdistelemään. Se on kirjoittajalle tärkeä sisäinen tunne, vaikka ulospäin pukeutumisvalintani ja sisäänpäin kääntynyt olemiseni aiheuttivat ajoittain sekä hilpeyttä että huolta; kenties tekevät sitä vieläkin.

Luonnontieteelliset tosiasiat taas testasin eräänä hyisenä pakkasiltana samoilla rappusilla, samana vuosikymmenenä. Perinteinen kieli-kiinni-metallikaiteeseen -kokeilu taas johti syvempään luonnontieteelliseen ymmärrykseen syyn ja seurauksen laeista. Vaikka kirjoittamiseni on niin kaukana tieteellisestä kuin voi, ovat tieteelliset tosiasiat monesti runojenkin taustalla, niin pahoehoe-laavasta lyhtykalan elintapoihin.

Oikeaa = kirjan sivuilla elävää henkilöä ei voi kursia luonnontieteellisistä seikoista esiin. Siitä johtuu uusi pää. Ja ajatustavan muutoksesta, vaikka en tiedä mikä oikein muuttuu. Elliptinen rakenne ei ehkä enää toimikaan, tai kuten Maria Peura sanoo, mandala. Tunnen olevani enemmän auki, murtautumassa kehästä, pyramidin portailla; salaisuuksien juurella.

 

Päivi Katariina Savolainen

Kipin kapin kirjoittamaan!

Hae kirjoittamisen perusopintoihin 1.–29.4.2014.

Hakuohje

Mielen liikkeet kehon runoksi – kirjoituksen ja tanssin yhteyksiä tutkimassa

Sanoitamme ja tarinallistamme elämäämme, muistot ovat tarinaa itsestämme itsellemme ja toisillemme. Hallitsen sanoilla omaa kokemustani maailmasta, selitän ja selitän, koska haluan varmistaa, että toinen varmasti ymmärtää minut oikein. 

Tanssi on kehollisuuden taidetta. Tanssiessa ei puhe hallinnoi. Kehomme liike on itsemme ilmaus näkyvässä maailmassa.

Mielen ja ruumiin yhteys on kiinnostanut minua jo vuosia. Kaipasin tanssia elämääni ja halusin kokeilla kirjoittajana jotain uutta. Kirjoittamisen aineopintojen draamakurssi tuntui sopivalta yllykkeeltä omien mukavuusrajojen ylittämiseen. Miten käsikirjoittaa tanssiteosta? Ylipäänsä draama, esitettäväksi tarkoitettu teksti, on ollut itselleni se vierain kirjoittamisen laji.

Aloimme työryhmänä ensin jutella meitä kiinnostavista teemoista ja miettiä, kuinka niitä voisi liikkeellä tutkia. Esiin nousivat tunteet, pelot, ja ikuiset teemat, kuten elämä (voidaan ymmärtää läsnäolona) ja kuolema (voidaan ymmärtää poissaolona).

 

Sini Silveri, Minna Kemppainen, Henna Hanhineva ja Päivi Mettovaara
kulttuuritalo Valveen salissa.

Liikumme yhdessä ja kirjoitamme liikkeestä nousevia ajatuksia. Olemme esimerkiksi nauhoittaneet tapaamistemme alkukeskusteluja ja sitten liikkuneet nauhoitettuun puheeseen. Olemme myös kirjoittaneet omia kehonkuviamme, eli tuntemuksista ja olemisesta lähteviä tekstejä, ja sitten tanssineet toistemme kirjoituksia.

Tutkimuskysymyksiämme ovat esim. mitä ajatuksia liikkeestä nousee, missä kohtaa erilaiset asiat tuntuvat, ja millainen on kehojemme muisti?

Linda Hartelyn somaattista psykologiaa käsittelevät teokset (mm. Body, mind and meaning, Whurr Publishers 2004) ja Jonimatti Joutsijärven kehopoetiikkaa ja kirjoittamisen ruumiillisuutta pohtivat luvut Ei mikään itsessään -tekstikokoelmassa (Sanasato 2010) ovat toimineet innoituksen lähteinä omalle käsikirjoitustyölleni.

Jokaisen työryhmän jäsenen osuus todentuu tekstien kautta, mutta myös liikkeessä. Lopullisessa teoksessa on luovasta liikkeestä nousevaa tekstiä esitettynä, mutta myös tekstin, muistojen ja keskustelujen inspiroimaa koreografiaa. Jokaisen näkemyksellä on merkityksensä. Minä olen sanataiteilijana käsikirjoittamassa monologeja ja kohtauksia, mutta ohjaus on työryhmän.

Tanssi on kehon runoa. Runo on sanojen tanssia. Tajunnanvirta on virta mielestä, muistoista ja kehosta paperiin. Luova liike on kehon tajunnanvirtaa, pidäkkeetöntä. Sen katseleminen virittää kirjoittajankin tunnekehon, minulle tanssi on ollut aina voimakas kokemus niin katsojana kuin liikkujanakin. 

Tunteen herättää myös kirjoittamisen liike, joka on hengitys keuhkoista, käsistä, selästä, kirjoittamiseen osallistuvien lihasten liike. Tarvitaan ruumiinavaus ennen kirjoittamista – kävely, juoksu, jooga, arkiset askareet kuten kahvinkeitto tai siivoaminen.

Ajattelen luovan liikkeen virtaa, sanojen virtaa, tarinoiden fragmentaarisuutta. Ajattelen ihmisen ajatuksia saarekkeina, joihin liike ja kosketus voi kasvaa siltana. Työryhmämme harjoittelunimikin on Välittävä tekijä.

Näistä mietteistä lähdemme työstämään tanssia ja sanataidetta yhdistävää teosta.

Minna Kemppainen

Syvenny kirjoittamiseen!

Professori Tuomo Lahdelma vastaa kirjoittamisen syventävästä linjasta.

Opiskelijat usein kysyvät, mitä kirjoittamisen syventävissä opinnoissa oikein tehdään.

Tämän kevään hakuilmoituksessa syventävät opinnot kuvataan kirjallisuuden oppiaineen linjaksi, jossa luova kirjoittaminen, kirjoittamisen pedagogia ja tutkimus kohtaavat toisensa. Linja sijoittuu Jyväskylän yliopiston taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokselle, mikä tuo toimintaan oman, monitaiteisen sävynsä.

Tänään pidettävä seminaari edustaa hyvin syventävien opintojen antia. Seminaarin nimenä on "OMAELÄMÄ, taide, kirjoittaminen, tutkimus". Käytännössä seminaari tarjoaa monipuolisen näkökulman elämän ja taiteen kohtauspisteistä, taiteen terapeuttisesta vaikutuksesta ja pedagogien roolista kaiken tämän keskellä. Puhujia on tullut myös Turun yliopistosta, joka toisena kotimaisena yliopistona järjestää luovan kirjoittamisen opintoja.

Professori Tuoma Lahdelma puhui seminaarissa muun muassa muistamisen yhteisöllisestä luonteesta. Kirjoittamisen tutkimuksen keskeisiksi aihepiireiksi hän nosti kirjoittamisen terveyttä ja hyvinvointia lisäävän vaikutuksen.

Mikäli syventävät kiinnostavat, kannattaa jo kirjoittamisen perusopintovaiheessa tutustua pääsyvaatimuksiin ja eri reitteihin, joita kulkemalla syventäviin voi päästä. Tämän kevään haku päättyy 1.4.2014.

Nora Ekström

Hyötyvätko organisaatiot bloggaamisesta?

Kuva: CC Steve Bridger

Kimmo Svinhufvud kysyy, miksi asiantuntijan tai sellaiseksi haluavan kannattaa pitää blogia
(http://www.kokonaisvaltainenkirjoittaminen.fi/2010/09/01/mita-hyotya-bloggaamisesta-on/)
Minä kysyin tietokirjoittamisen kurssilla, miksi organisaatiolla kannattaisi olla blogi?

Organisaatioblogille löydän ainakin seuraavat viisi hyötyä:

1) Palveluista ja tuotteista kertominen

Blogi on yksi tapa kertoa palveluista ja tuotteista. Myyntiotetta kannattaa silti varoa. Blogi ei saa tuntua markkinoinnilta. Tuotteista ja palveluista kannattaa kertoa neutraalisti, jättää superlatiivit sivuun, tarjota lukijaa hyödyttävää tietoa. Tälle niin kutsutulle sisältömarkkinoinnille organisaatioblogi on mitä oivallisin alusta.
 
2) Vuoropuhelun luominen ja ylläpitäminen

Blogi mahdollistaa vuoropuhelun ihmisten välillä. Blogissa saa olla rento, tuttavallinen ja hauska. Organisaatioblogin kirjoittajana et kirjoita neutraalia tekstiä kasvottomalle massalle, vaan kirjoitat henkilökohtaisella otteella mieluiten omalla nimelläsi. Blogista tekee blogin kommentointimahdollisuus. Blogin sielu ei ole olla business-to-business, eikä edes business-to-customers, vaan human-to-human. Ihmiseltä ihmiselle.
 
3) Asiantuntijuuden kasvattaminen

Asiantuntijat voivat blogin kautta tuoda esiin asiantuntija-alueitaan. Ja vielä parempaa – kasvattaa asiantuntemustaan. Blogi on yksi väylä verkostoitua ja saada uusinta tietoa. Blogi tarjoaa asiantuntijalle kanavan yhteydenottoihin.

4) Näkyvyyden ja tunnettuuden kasvattaminen

Hyvin huollettu, aktiivisesti päivittyvä blogi lisää tunnettuutta ja tukee positiivista brändinäkyvyyttä. Otetaanpa testi. Haluat tietää, miksi helmikuussa on ollut niin paljon pilvisiä päiviä. Googlen kärkihakutuloksien kautta päädyt sääpalveluita tarjoavan yrityksen blogiin, jossa valistunut meteorologi kertoo viime päivien pilvimassojen muodostumisen syistä. Siinäpä organisaatio paikallaan, tuumit.

5) Yrityskansalaisuus, yhteiskuntavastuu

Organisaatiollasi on sanottavaa ilmastonmuutoksesta, näppinsä pelissä nuorten työllistämisessä, näkemys juuri nyt mediassa jylläävään sähkönkulutus-keskusteluun. Kerro se blogissa! Blogi on oiva tapa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se tarjoaa yhden vaikutuskanavan. Tarttuminen ajankohtaiseen keskusteluun lisää organisaatiosi mainetta ajan tasalla olevasta, aktiivisesta ja yhteiskuntaan vaikuttavasta organisaatiosta.

Rohkenen siis vastata, että organisaatiot hyötyvät bloggaamisesta. Mutta vain tällä ehdolla: hyvä organisaatioblogi ei synny sattumalta vaan vaatii taakseen järkevät tavoitteet, systemaattista työtä ja jatkuvaa kehittämistä – aivan kuten mikä tahansa organisaation viestintäpalettiin kuuluva kanava.

Lotta